Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.


Minulla yleensä riittää että saapuu paikalle ja kaikki alkaa nauramaan. Joskus toki täysi hiljaisuus.

tuo on jo hyvä suoritus jos vaihtoehtona olisi, että kaikki liukenisi paikalta
 
Eiku voimalyönti (takakäsi) leukaan. Niin lujaa, ettei tule kuin yksi lyönti. Sitten karkuun.

Ei mitään munillesihtaamista :D
Itse kun ei noista tappeluhommista tosielämässä oikein ymmärrä niin epäilen että noinkohan sitä osaisi toista lyödä ns. pään läpi? Ihmistä kun en ole tosissaan koskaan lyönyt enkä potkinut, reenatessa thaita toki mutta silloinkin aina hidastaen.
Siksi toisekseen siinä on käsi rikki jos oikeasti kovaa lyö päähän, huonolla tuurilla pääkin.

Eikun hei, kerran olen vetänyt neekerilasta kyynärpäällä kuuppaan, tapahtui joskus 88 Malagassa jossa sattuneesta syystä vietin enempikin aikaa niihin aikoihin.
Mulla oli uudet korvalappuhärpäkkeet Gibraltarilta ja neekerit olisi halunnut tehdä omaisuudenvaihdon ilman korvausta, minä asetin ehdoksi juoksukilpailun jossa toinen alkoi epäreiluksi ja otti tekstiileistä kiinni niin siinä sitten vilkaisin taakse kyynärpää edelle. Ne hävis sen kisan.
 
Tiättekö kundit, mä olen ajatellu että taidan aloittaa jonkun kamppailuharrastuksen. Sais vähän aerobistakin kuntoa, hikoilin eilen suoraan yhden muijan silmään kun oltiin silleen ja se meinas vähän latistaa tunnelmaa.
Aerobinen kunto on hyväksi kyllä, vaan eipä taida olla merkitystä hikoilun määrään. Ihan sama kuinka hyvässä kunnossa on ollut, niin aina hikoilee saman verran ja se ei ole vähän.

Kampittelulajeille kyllä iso suositus. Ja myös itsepuollustuslajeille, kun vaan ymmärtää niiden erot ja mitä niiden erot tarkoittaa harjoittelun kannalta.
 
anna nyt muutama tipsi, älä jätä ilmaan roikkumaan
Tilannetaju ja klassiset keskustelunaiheet, työkuvioista on helppo vääntää huumoria ja tuolla sote-alalla kun on aika musta huumori niin lähtee vähän iskee siitä kipinää. Asiaa edisti tottakai se että otin siinä paitaa pois ja (perehdytyksessä oleva) neiti totesi että jopas on lihasta miehellä, helppo löytää deltsi ja heti lähtee jatkamaan jollain flirtillä perään. Ei saa olla liian härski ja suora, muuten se on vain ällöä. Tällä kertaa kaksi nuorukaista siinä niin huumori lensi kun itsekin alan_miehiä.
 
Yhtä hyvää kun etsii niin aika tohinaa se on välillä.

Minulla taitaa olla aiva eri lähestymistapa

esimerkiksi, tuossa kun pari vuotta katselin henkilöautoa niin kävin koeajamssa vain sen minkä sitten ostin
koeistumassa kävin lisäksi pari-kolme

moottoripyörää olen ollut vaihtamassa noi 10v, yhtäkään en ole ajanut, istunut muutaman
voi käyädä sanoin, kun henkilöauton kanssa että se sitten vaihtuu jonka lopulta päätän ajaa

NAISissa sama, ei tule koeajettua niitäkään
 
Itse kun ei noista tappeluhommista tosielämässä oikein ymmärrä niin epäilen että noinkohan sitä osaisi toista lyödä ns. pään läpi? Ihmistä kun en ole tosissaan koskaan lyönyt enkä potkinut, reenatessa thaita toki mutta silloinkin aina hidastaen.
Siksi toisekseen siinä on käsi rikki jos oikeasti kovaa lyö päähän, huonolla tuurilla pääkin.

Just tämän takia siellä reeneissä käydään :)
Hyvin paljon treenataan pistareihin lyömistä, jotta osais tilanteen tullessa refleksimäisestä paukauttaa pään läpi. Ja nyrkin muodostamista/käden asentoa lyönnissä treenataan peruskurssista lähtien niin todennäköisyys käden rikkimenemiselle pienenee kun lyöt oikein ja vahvoilla rystysillä.

Ja mieluummin käsi rikki kuin naapuri mänttää sulta naaman rikki tai kuristaa hengiltä.

Ja jos opponentilta menee pää rikki, sillä ei ole mitään väliä. Parempi niin. Voi punnita vaakalla, ettäkö itteltä/lapsilta pää rikki vaiko nistiltä/neekeriltä piä rikki.
 
kaksi nuorukaista

pinttyneenpoikaMiehen tuurista kertonee riittävästi jo se, että kahdesti nyt kun olen piikillä käynyt niin molemmilla kerroilla joku vanha haahka ja tilanne niin kaukana kehuista saatika lirteistä kun vain voi olla

turha etes toivoa perjantaiksi jotain nuorta ja hehkeää
 
Tossa sinun ongelmasi. Kyllä niille voi kanssa iskeä juttua jos ei muuten, niin treenimielessä. Sitten osaa iskeä juttua sen nuoren ja hehkeän kanssa. Se on sitä keskustelutaidon ja puhumisen opettelua.
Mulla menee naisen kauneuden mukaan keskustelutaito, mikäli joku "ei kiinnosta tapaus" niin johan juttua lentää mutta potentiaalisen naaraan kanssa se on lähinnä sellaista änkytystä. Toki riippuu missä kontekstissa ollaan, työasioissa raha menee aina edelle ja silloin ei änkytetä.

E: Taannoin katsoin taas kuolaten instassa yhtä äärettömän nättiä (perseestä kyllä suht pyöreä) naista kun oli laittanut kuvansa, joskus tuli yhtäaikaa treenien jälkeen vessaan pesemään samaan aikaan siihen samaan lavuaariin käsiä ja tuumasi vain että tuskin sua haittaa :)
Oi niitä aikoja.
 
Viimeksi muokattu:
Mulla menee naisen kauneuden mukaan keskustelutaito, mikäli joku "ei kiinnosta tapaus" niin johan juttua lentää mutta potentiaalisen naaraan kanssa se on lähinnä sellaista änkytystä. Toki riippuu missä kontekstissa ollaan, työasioissa raha menee aina edelle ja silloin ei änkytetä.
Oikeastaan ainoa nainen joka on saanut minut hieman änkyttäjämäiseksi on tämä nykyinen tyttöystävä. Hyvin harva sellaiseen kykenee, lähinnä kaiketi siksi että menen vähän sellaisella hälläväliä asenteella.
 
Naisille juttelu ja tappeleminen ovat hyvin samantapaisia lajeja. Helpottaa jos reenaa ensin ilman paineita pistareihin ja täteihin. Tosipaikassa toimii vain teknisesti yksinkertainen suoritus. Siksi ei kannata reenata ninjatemppuja vaan järkyttävät määrät perustekniikkaa. Pistareiden lisäksi reenataan myös sparria rumaan mieheen tai kauniiseen naiseen. Sparrissa oppii paitsi tekemään perustekniikan dynaamisessa tilanteessa myös käsittelemään tunteita, joita läpsyttely ei nosta. Tärkeää on muistaa kipua vastaan rentoutuminen sekä kontrolloidun aggression periaate. Tekeminen lähtee aina rennosta kropasta, vaikka sitä miten hakattaisiin. Voima ja rohkeus tulee aggressiosta ja kontrolli tarvitaan, että se välittyy suoritukseen.
Turvallisinta on kuitenkin juosta pakoon, ettei vaan kenellekään sattuis mitään. 🧐
 
Back
Ylös Bottom