Joopajoo.... Väliaikainen laki. Kauan menee että se jää pysyväksi ja sitä aletaan soveltamaan omiin kansalaisiin?
Koronatestistä kieltäytymisessä on kyse rikoksesta, jota voi verrata niskoitteluun poliisia vastaan.
www.aamulehti.fi
Lakiin kokonaan uusi rikosnimike, koronatestistä kieltäytymisestä satojen eurojen sakot
Koronatestistä kieltäytymisessä on kyse rikoslain mukaisesta rikoksesta, jota voi verrata niskoitteluun poliisia vastaan.
Poliisi on jo antanut sakkoja koronatestistä kieltäytyneille muun muassa Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Teemu Luukka
14:24
Suomeen saapuvalle matkustajalle saatetaan määrätä useiden satojen eurojen suuruinen sakko, mikäli hän ei osallistu viranomaisen määräämään koronavirustestiin.
Heinäkuun 12. päivä voimaan tulevassa rajaturvallisuuteen liittyvässä tartuntatautilain muutoksessa on pykälä, joka mahdollistaa sakon antamisen testiä vastustavalle matkailijalle. Laki on voimassa lokakuun 15. päivään asti.
Sakko on mahdollista antaa kieltäytyjille jo nykyisen lain voimassa ollessa.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Konsta Arvelin sanoo, että uudessa laissa säädetään kokonaan uudesta rikosnimikkeestä, jonka nimi on ”covid-19-testin laiminlyöntiä koskeva rikkomus”.
Kieltäytymisessä on siis kyse rikoslain mukaisesta rikoksesta, josta tuomitaan päiväsakkoihin. Vastaavan sakon voi saada esimerkiksi, jos niskoittelee poliisia vastaan.
Lain täsmällinen muotoilu kuuluu seuraavasti:
– Täysi-ikäinen, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö 16 b §:n 1 momentissa tai 16 d §:n 1 momentissa tarkoitetun velvollisuuden osallistua covid-19-testiin, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, covid-19-testin laiminlyöntiä koskevasta rikkomuksesta sakkoon.
1–120 päiväsakkoa
Laista ei selviä, kuinka suuren sakon niskuroinnista saa.
Esimerkistä käyvät sakot, jotka Itä-Uudenmaan poliisi määräsi kesäkuun lopussa Helsinki-Vantaan lentokentällä kahdelle suomalaiselle. Syynä sakkoihin oli koronatestistä kieltäytyminen.
Molemmille matkustajille kirjoitettiin 16 päiväsakkoa terveydensuojelurikkomuksesta. Tämän jälkeen heidät päästettiin jatkamaan matkaansa.
Poliisitarkastaja Kyösti Arvelin sanoo, että sakkorangaistuksen vähimmäismäärä on yksi päiväsakko ja enimmäismäärä 120 päiväsakkoa. Näin on periaatteessa myös koronatestin laiminlyönnin kohdalla.
– Ihan näin mielivaltaista rangaistuksen mittaaminen ei ole, vaan rangaistuksen mittaamista rajoittaa erityisestä rikoslain 6 luvun 4 pykälässä säädetty rangaistuksen mittaamisen yleisperiaate, Arvelin sanoo sähköpostivastauksessaan.
Rangaistus on siis mitattava muun muassa niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.
On myös huomioitava rangaistuskäytännön yhtenäisyys.
– Sakkomenettelyssä tästä rikoksesta vaadittaisiin 16 päiväsakon rangaistusta. Jos tekoon liittyisi lieventäviä tai ankaroittavia asianhaaroja, vaadittaisiin epäillylle sakkorangaistusta asteikolla 10–30 päiväsakkoa, Arvelin sanoo.
Hänen mukaansa sakkorangaistus on täten samankaltainen poliisia vastaan niskoittelun kanssa.
Kyse on Arvelinin mukaan tuomioistuimen ulkopuolisesta rikosprosessista eli sakkomenettelystä, jossa poliisi voi lopettaa esitutkinnan ja antaa rikoksesta epäillylle tämän suostumuksella sakkovaatimuksen.
Jos epäilty ei suostu, hän ottaa riskin, että asia selvitetään juurta jaksain tuomioistuimessa. Siellä voi olla luvassa ankarampi rangaistus.
Lisäksi sakko voidaan muuntaa vankeudeksi riippuen sakkorangaistuksen suuruudesta. Alle 16 päiväsakon rangaistuksia ei voida muuntaa vankeudeksi.
Poliisi on jo määrännyt useita sakkoja rajoilla nykyisen lain nojalla. Julkisuudessa on ollut nimenomaan 16 päiväsakon suuruisia sakkoja.
Päiväsakon suuruuden voi tarkistaa
poliisihallinnon laskurista.