Tuohan ei ole mitään universaalia toimintaa, esille tulee vain juuri nämä överipedantit tapaukset ja yritykset, jotka esim. sakkojen pelossa pakottavat testeihin. Onhan se nähty, että isoillakin työmailla hankkeen aikataulu menee edelle, eikä silloin vaadita näitä testejä tai karanteeneja. Tiedän itse tapauksia, joissa isolla työmaalla työntekijän korona epäilyssä on vain se työntekijä lähetetty kotiin ja kaikki "altistuneet" pidetty työmaalla jatkamassa hommia. No problemo.
Huonoa siinä on se jos itäblokin työporukka tuo sitä tullessaan, vaikka heillä olisi todellakin syytä jäädä sinne karanteeniin heti tullessaan ja kun eivät näin toimi , eikä heiltä sellaista vaadita -> kaikki kärsii ja paniikkia luodaan lisää.
Sama rajaliikenteessä. Testit olisi pitänyt vaatia jo vuosi sitten kaikilta rajalla ja lopettaa pakolaisten lennättäminen tänne (ainakin väliaikaisesti), mutta eihän meidän hallitus sellaista tietenkään voinut vaatia. Ihmisoikeudet ennenkaikkea, ennen siis omaa kansaakin tietysti.
Halpa työvoima ja vapaa liikkuvuus meni taudin leviämisen edelle. Sekin kertoo aika helvetin ristiriitaista viestiä kansalle. IMO.