Nyt menit Mike liian pitkälle. En tiedä millä tohtorin mandaatilla kuvittelet voivasi vähätellä jonkun toisen kokemukset pois ja lätkäistä hullun leiman päälle vain sillä perusteella, että kuvailu ei satu tukemaan sinun omaa käsitystäsi taudista. Olen päivitellyt tilannetta tänne ajatuksella, että jotakuta saattaisi kiinnostaa seurata kaiken tämän spekuloinnin ja kinastelun lisäksi myös jotakin tositapausta, mutta ilmeisesti tämän palstan yleisen hengen mukaan olen sairastanut jotenkin väärin. Tai sitten tänne saisi kirjoitella vain ne, jotka eivät ole sairastuneet tai eivät tunne ketään sairastunutta. Minua ei hyödytä millään tavalla se, että kuntoni rapistuu, kun en pääse kunnolla treenaamaan. Olen itsekin sitä mieltä, että on ihan kohtuutonta, että kahdeksan viikon toipumisaika ei riitä taudille, jonka akuutti vaihe, eli kohtuullisen matala kuume ja lihassäryt kesti neljä päivää ja päälle viikko nuhaa. Haluan päästä jatkamaan normaalia, säännöllistä urheilua mahdollisimman nopeasti, mutta se ei käy vain kieltämällä asiaa ja pistämällä kaikkea jonkun psyykkisen häiriön piikkiin.
Vaihtaisin kyllä mielelläni osia sinun kanssasi Mike, jos voisin. Tai oikeastaan kannustan sinua hankkimaan tartunnan jostain, niin voit sitten näyttää kuinka sairastaa ja toipua oikeaoppisesti. Siihen asti voit kyllä suoraan jatkossa ohittaa kaikki viestini, ellet osaa olla käymättä kiinni yhtä ahdasmieliseen ja leimaavaan sävyyn.