BB Artturi Kallio

Jos nyt taas voisi pyytää, ettei mentäis kuitenkaan henkilökohtaiselle tasolle, olisko mitenkään mahdollista?

Mitenkään henkilökohtaisuuksiin tämän enempää menemättä kehoittaisin sinua sitä kerran kokeilemaan. Saisit joko vahvistusta näille omille näkemyksillesi tai sitten ne voisivat avartua. Sinänsä win-win tilanne?
 
Mitenkään henkilökohtaisuuksiin tämän enempää menemättä kehoittaisin sinua sitä kerran kokeilemaan. Saisit joko vahvistusta näille omille näkemyksillesi tai sitten ne voisivat avartua. Sinänsä win-win tilanne?
No too mun kanssa treenaamaan, otetaan vaikka jalat, saat sinäkin vahvistusta asialle ihan omakohtaisesti. Mennään ihan vain treenaamaan ja katotaan miltä se kipu tuntuu kun se on vain pakko kestää ja sitten meet kotiin ja mietit kumpi on pahempaa, nälkä vai kerta toisensa jälkeen tehokkaasti oman kapaiseetin ylärajassa vetäminen päivästä riippumatta. Vaikka on heikko päivä, on silti revittävä se mentaalinen taso taivaaseen ja toteutettava sen hetken maksimilla kaikki mitä on tarkoitus tehdä. Sitten kotiin ja ainoa tehtävä on olla laittamatta suklaata naamariin.

Toki näissä on yksilöllisiä eroja, että jollekin nälkä voi olla kaikista pahin asia elämässä, sen ymmärtää, mutta nyt puhutaan yleisellä tasolla.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo on erikoinen ajatus, koska jos ei kykene oleen syömättä ohi, on melkoisen heikko henkisesti, joten miten semmoinen heikko yksilö sitten kykenee menemään salilla mukavuusalueen ulkopuolelle, koska se fyysinen kipu on paljon pahempaa kuin nälkä. En usko, että nämä yksilöt tekevät tarpeeksi kovaa salilla, jolloin tämän ymmärtäisi. Ja tässä en tarkoita, että tarttee treenata äärimmäisen kovaa, kunhan vertaan vain sitä miten erilainen se sietokyky näissä on.

Fyysinen kipu salilla kestää noin tunnin jonka jälkeen tulee eri hormonien tuottama äärimmäisen euforinen tunne. Mitä kovempaa treenaan sitä parempi tunne tulee. Mitä kovempaa treenaan, sen kivempaa se on.

Nälkä taas vaivaa 24/7 ja psykologisesti se on erittäin piinava tunne olla rajoitetulla ruokavaliolla.

Voi olla, että olen henkisesti heikko ainakin ruoan suhteen, mutta treenien kovuudesta olen kyllä melko itsevarma. Nuorempana kestävyysjuoksusta olen saanut mukavan määrän itsekuria fyysisiin suoritteisiin. Tosin kukapa sitä nyt uskoo, kun netissä uhoaa :ROFLMAO:
 
Kyl mä väitän et se sietokyky on ihan henkilökohtasta. Kyl mä siedän paljon paremmin kipua kun pitkäaikaista mitä vaan epämiellyttävää tunnetta. Hillitön treeni, 130 pinnanen savusauna, nagalla maustettu safka on lähinnä nautintoja. Mut sit joku lisäkivestulehdus vaikka kipu oli asteikolla ehkä 2/10 ni tulin ihan vitun hulluks kun se jatku vaan viikosta ja kuukaudesta toiseen. Meni psyykkeeseen. Sama sen nälän kanssa. Hetkellisesti kestää todella pahaakin fiilistä mut sit jos on nälkä kuukaudesta toiseen ni kyl mul menee vaan kuppi ympäri. En huomaa sitä ees alkuun ite vaan hinnan siitä maksaa ensin kaikki ympärillä olevat.

Tässä oon samaa mieltä. Kun joku hermokipu, vaikka pienikin, raastaa sua vuoden putkeen, niin siinä alkaa kyllä pää hajoamaan. Sen vaihtaisi tunnin kovaan treeniin joka ilta, koska se sentään loppuu joskus.
 
Jos nyt taas voisi pyytää, ettei mentäis kuitenkaan henkilökohtaiselle tasolle, olisko mitenkään mahdollista?

Ethän sinä muiden kohdalla samaa ole sanomassa, vaikka tässä ketjussa ei monikaan ole kisoissa käynyt. Kunhan nyt taas piti päästä kuittailemaan, eikö niin?

Olitkin näköjään jälkikäteen lisännyt sisältöä viestiisi. Tehtäköön se nyt kaikille selväksi, että minulla ei ole mitään henkilökohtaista sinua vastaan. Minulle on sinänsä yhdentekevää vaikka tuon viestisi olisi kirjoittanut itse Jeesus Nasaretilainen. Ehkä minä siihen hieman "kärkkäästi" tartuin, mutta lähinnä toivoin hoksauttavani muita kirjoittelijoita siitä etteivät totuutena ottaisi kirjoittamiasi asioita, koska omaat absoluuttista kokemusta ainoastaan treenien haastavuudesta. Toki ne sinun treenisi ovatkin intensiteetiltä varmasti sieltä haastavimmasta päästä.

Toivon, että muutkin kirjoittelijat tässä ketjussa ymmärtävät sen, että Miken duuni on luoda keskustelua tälle foorumille ja senkin vuoksi harrastaa melko kärkästä ja mustavalkoista kommentointia. Ei siis kannata ottaa näitä asioita liian henkilökohtaisesti. Näin hän on itse lukemattomia kertoja sanonut. Kuunnelkaa näissä kisadieetteihin liittyvissä asioissa sellaisia ihmisiä, jotka omaavat siitä henkilökohtaista kokemusta. Esimerkiksi Pode.. Toki kaikkihan ymmärtävät myös, että natikkana ja voisilmällä dieettaaminen ovat kaksi eri asiaa?
 
Aika lailla vedät mutkat suoraksi "ainoa tehtävä olla laittamatta suklaata naamariin"

Sama kun sun treeneihin tulee ja tekee vaan omalla maksimitasolla ja lähtee pois, mikä siinä on niin vaikeaa?
Kuka tässä vetää mutkia suoraksi? Nyt ei taas haluta ymmärtää. Kun nimenomaan sinne omalle maksimitasolle on haastavinta päästä kerta toisensa jälkeen joka treenissä siinä treenissä mikä tarkoitus on tehdä. Niin tekninen suorittaminen kuin lihaksen maksimaalinen työskentely, mentaalinen puoli ja kaikki pitäisi saada sille tasolle. Kuinka monta kertaa sitä on itse tullut todistettua miten sitä suorittaa hyvän kaverin kanssa reilusti paremmin ja yksin on todella vaikea päästä samalle tasolle koska se on vaikeaa repiä sieltä kaikki irti yksin.
 
Täytyy kyllä itsekin vierestä ihmetellä, miten henkilö voi verrata kisadieetin vetämistä loppuun asti ja kovaa treenaamista ilman, että on kokenut molempia. Huom, viesti ei sisällä henkilökohtaisuuksia, vaan pohdintaa yleisellä tasolla.
 
Täytyy kyllä itsekin vierestä ihmetellä, miten henkilö voi verrata kisadieetin vetämistä loppuun asti ja kovaa treenaamista ilman, että on kokenut molempia. Huom, viesti ei sisällä henkilökohtaisuuksia, vaan pohdintaa yleisellä tasolla.
Kumpi siellä dieetillä pettää ekana? Treenit alkaa löystymään vai alkaa syömään ohi?
 
Kumpi siellä dieetillä pettää ekana? Treenit alkaa löystymään vai alkaa syömään ohi?


Tää on varmaa nii henkilökohtanen asia ku olla ja voi, eli ei toho oikeeta vastausta oo.
 
Artturi kävi antamassa jo oman kommentin ja kertoo menevänsä Islantiin kisaamaan. Sama keskustelu jatkuu edelleen kuinka pää ei kestä. :woot:
 
Syömään ohi veikkaan....(n)
Mä taas veikkaan että se tekeminen salilla on löystynyt. Dieetti syö treeniä ja treeni syö kaloreita. Kumpikin rassaa toista ja tekee siitä yhdessä todella vaikeaa.

Mut toi että oonko vetänyt kisakireyteen ja voinko siksi tässä edes keskustella. Pitää käyttää tota penkkikeskusteluissa. ”Moniko teistä on nostanut 200kg” ja sitten dumata sillä kaikki mielipiteet. Itseasiassa käytin sitä Vastiksen ketjussa, jossa sen piti ottaa 200kg. Ei se ottanut ja Allanin kanssa ainoat jotka oli sen nostaneet keskustelussa sanottiin että saatanan vaikeeta. Ei se toiminut, me oltiin kuulemma vaan kateellisia.
 
Nää on todella yksilöllisiä asioita. Itselleni dieetit ovat aina olleet matkoja helvettiin. Olen siis dieettien aikana käynyt myös täyspäiväsesti töissä ja yrittänyt siinä samalla sitten treenata ja pitää ruokavaliosta kiinni. Dieetin viimeiset 5-7 viikkoa mennään niin psyykkisesti kovilla, että varmasti harva voi sen kokeneena sanoa, että se oli kivaa hommaa. Treeneihin voi aina asennoitua taistelemaan kaikkensa ja parastahan kovissa treeneissä on se, että elimistö ja hermotus alkaa tottua koviin jumppiin ja se tavallaan helpottuu ajan kanssa. Nälän tunnetta ei moni ihminen ole oikeasti tuntenut koskaan. Se että menet nällkäisenä nukkumaan, näet unta ruoasta ja heräät kaameaan nälkään aamulla ei ole helppoa, kun siihen pitää lisätä arjen askareet ja normityöt treenaamisen ohella. Virtaa ei yksinkertaisesti tahdo riittää.

Monet kerrat tuli itkettyä täysin psyyke romahtaneena aamulenkkien jälkeen, kun ei tuntunut viiden aikaan aamulla olevan virtaa edes ottamaan kenkiä pois jalasta eteisessä. Pihdeilä ex vaimo mittasi 3,8% rasvat yhdellä dieetillä. Akin mielestä olisi voinut vielä repiä kireämmäksi kuntoa, mutta hänen pedantti asenne valmentajana oli juuri oikea. Ei armoa, ei sääliä, koska usko minuun oli ilmeisesti niin vahva, että hommaa en jättäisi kesken.

Änkyräkireenä oli aina tavoite olla lavalla ja siksi ei 6 tai 7% rasvat riittänyt Akille. Kireys, kireys ja kireys. Kolme tärkeintä asiaa bodauksessa ja jotta niihin mataliin rasvoihin pääseminen oli helvetin tie. Esim pudottaminen 6 rasvoista 5 rasvoihin saattoi kestää parikin viikkoa. Rasva ei siinä vaiheessa enää millään tahtonut palaa. Edes kovia treenejä ei enää pystynyt viemään läpi, koska virtaa ei ollut nimeksikään.

Kun 16-17 viikkoa oli jo dieettiä takana ja vielä oli 4-5 viikkoa edessä, alkoi henkinen taistelu olla jo niin paha, että psyyke rakoili itselläni pahasti. Itkin kesken AI tekoäly leffan, kun elokuvan roboottipojan äiti jättää pojan metsään. Hajuaisti esim herkistyi niin, että kykenin haistamaan jo kaukaa, jos jossain paistettiin perunoita, tai joku poltti tupakkaa. Jopa itsetuhoiset ajatukset hiipi mieleen loppuvaiheessa. Mietin, että hyppäisikö kesken aamulenkin auton eteen, jotta voisi jättää dieetin hyvällä syyllä kesken.

Minulle on aina ollut diettaaminen todella mataliin rasvoihin niin rankka kokemus, että sitä on todella hankala edes kuvailla, mitä siinä kokee. Se on itselleni joka kerta helvetillinen matka, joka onneksi on pääasiallisesti saatu hienosti päätökseen. Toisille se ei ole varmastikaan niin rankka. Superkireeksi repiminen ei koskaan ole superhelppoa, toiset sietää sitä paremmin kuin toiset. Jos tätä kokemusta ja mataliin rasvoihin vetämistä ei ole koskaan kokenut, ei voi millään tasolla tietää, mitä se oikeasti on. Niin harva kuitenkin siihen pystyy, se on fakta. Muutenhan meillä olisi salilla 90% jengistä dieetillä ja testaisi sitä ihan omaksi ilokseen.

T. Yksi muutaman dieetin läpi vienyt bodari.
 
Nää on todella yksilöllisiä asioita. Itselleni dieetit ovat aina olleet matkoja helvettiin. Olen siis dieettien aikana käynyt myös täyspäiväsesti töissä ja yrittänyt siinä samalla sitten treenata ja pitää ruokavaliosta kiinni. Dieetin viimeiset 5-7 viikkoa mennään niin psyykkisesti kovilla, että varmasti harva voi sen kokeneena sanoa, että se oli kivaa hommaa. Treeneihin voi aina asennoitua taistelemaan kaikkensa ja parastahan kovissa treeneissä on se, että elimistö ja hermotus alkaa tottua koviin jumppiin ja se tavallaan helpottuu ajan kanssa. Nälän tunnetta ei moni ihminen ole oikeasti tuntenut koskaan. Se että menet nällkäisenä nukkumaan, näet unta ruoasta ja heräät kaameaan nälkään aamulla ei ole helppoa, kun siihen pitää lisätä arjen askareet ja normityöt treenaamisen ohella. Virtaa ei yksinkertaisesti tahdo riittää.

Monet kerrat tuli itkettyä täysin psyyke romahtaneena aamulenkkien jälkeen, kun ei tuntunut viiden aikaan aamulla olevan virtaa edes ottamaan kenkiä pois jalasta eteisessä. Pihdeilä ex vaimo mittasi 3,8% rasvat yhdellä dieetillä. Akin mielestä olisi voinut vielä repiä kireämmäksi kuntoa, mutta hänen pedantti asenne valmentajana oli juuri oikea. Ei armoa, ei sääliä, koska usko minuun oli ilmeisesti niin vahva, että hommaa en jättäisi kesken.

Änkyräkireenä oli aina tavoite olla lavalla ja siksi ei 6 tai 7% rasvat riittänyt Akille. Kireys, kireys ja kireys. Kolme tärkeintä asiaa bodauksessa ja jotta niihin mataliin rasvoihin pääseminen oli helvetin tie. Esim pudottaminen 6 rasvoista 5 rasvoihin saattoi kestää parikin viikkoa. Rasva ei siinä vaiheessa enää millään tahtonut palaa. Edes kovia treenejä ei enää pystynyt viemään läpi, koska virtaa ei ollut nimeksikään.

Kun 16-17 viikkoa oli jo dieettiä takana ja vielä oli 4-5 viikkoa edessä, alkoi henkinen taistelu olla jo niin paha, että psyyke rakoili itselläni pahasti. Itkin kesken AI tekoäly leffan, kun elokuvan roboottipojan äiti jättää pojan metsään. Hajuaisti esim herkistyi niin, että kykenin haistamaan jo kaukaa, jos jossain paistettiin perunoita, tai joku poltti tupakkaa. Jopa itsetuhoiset ajatukset hiipi mieleen loppuvaiheessa. Mietin, että hyppäisikö kesken aamulenkin auton eteen, jotta voisi jättää dieetin hyvällä syyllä kesken.

Minulle on aina ollut diettaaminen todella mataliin rasvoihin niin rankka kokemus, että sitä on todella hankala edes kuvailla, mitä siinä kokee. Se on itselleni joka kerta helvetillinen matka, joka onneksi on pääasiallisesti saatu hienosti päätökseen. Toisille se ei ole varmastikaan niin rankka. Superkireeksi repiminen ei koskaan ole superhelppoa, toiset sietää sitä paremmin kuin toiset. Jos tätä kokemusta ja mataliin rasvoihin vetämistä ei ole koskaan kokenut, ei voi millään tasolla tietää, mitä se oikeasti on. Niin harva kuitenkin siihen pystyy, se on fakta. Muutenhan meillä olisi salilla 90% jengistä dieetillä ja testaisi sitä ihan omaksi ilokseen.

T. Yksi muutaman dieetin läpi vienyt bodari.
Minkälaisilla hiilareilla bodaroit yleensä sen kisadieetin viimeiset 4 viikkoa?
 
Minkälaisilla hiilareilla bodaroit yleensä sen kisadieetin viimeiset 4 viikkoa?
Ne ovat vaihdelleet niin, että olen ihan ekalla dieetillä mennyt viimeiset 21 päivää seuraavanlaisilla safkoilla: kalkkunaleike 250g, basmatiriisi 150g, ananaspaloja 2 prk ja 50g viking power (lisäravinnejuoma). Tuohon aikaan tein 6 päivänä viikossa 3 tuntia aerobista per päivä ja 6 treeniä salilla.
Myöhemmillä dieeteillä on hiilareita ja kokonaiskaloreita saatu pidettyä korkeammalla tasolla, koska metabolia oli muuttunut minulla mitä enemmän sain dieettejä vedettyä läpi, 2015 kisadieetillä taisin alimmillani mennä 2400 kokonaiskaloreihin. Hiilarit oli jotain 60% tuosta.
 
Back
Ylös Bottom