Eniten taidan jännittää uusia tilanteita ja uusia ihmisiä. Musta tulee ihan hermoraunio, jos oon menossa johonkin uuteen paikkaan enkä tiedä mitä ja millasia ihmisiä siellä on vastassa . Kouluun liittyvät harjoittelut jännittää ja stressaa, koska vaadin itseltäni ihan älyttömiä enkä siedä epäonnistumista.
Kaikki esiintymistilanteet on ihan tuskaa. Ei se niissä tilanteissa kuulemma näy mitenkään, kun yleensä saan vedettyä jonkun roolin päälle, että pystyy suoriutumaan. Kotona sitten on armoton väsymys ja yleensä kauhia migreeni.
Mietin, että nuo on kaikki sellaisia tilanteita, joita valtaosa jännittää. Ihmisten sanotaan pelkäävän julkisesti puhumista jopa enemmän kuin kuolemaa.
Eli jos yhtää lohduttaa, et ole näiden juttujen kanssa ollenkaan yksin.
Jännittäminen on luonnollista mutta ei kannata stressata kuitenkaan.
Sinäkin kuolet vielä. Ehkä selviö, mutta muistutan asiasta, minusta se on hyvä pitää kirkkaana mielessä.
Se on aivan varmaa.
Lopputuleman kannalta on aivan sama miten se tentti tai esitelmä tms. menee. Sinä kuolet vielä.
Sama, kun miettii vaikka työ- tai asuinpaikan vaihtamista. Pitäisikö valita näin tai noin... Kumpaankin polkuun liittyy omat mutkansa mutta lopputulema on vääjäämättä sama. Sinä kuolet vielä.
Ihmiset tuntuvat luulevan, että aikaa on rajattomasti. "Aloitan joskus jotain.." "Joskus vielä teen..." "Pitäisi alkaa huolehtia itsestään.."
Minusta ajastus siitä, että "minä kuolen vielä" on sekä rauhoittava että ahdistava.
Rauhoittava: "Millään tällä ei ole mitään väliä. Minä kuolen vielä ja kaikki loppuu."
Ahdistava: "En haluaisi tämän loppuvan, minä en tahdo kuolla ja että tämä kaikki loppuu."
Niin tai näin, ainakin ajatuksen kirkkaana mielessä pitäminen auttaa minua keskittymään elämässäni olennaisiin, eli itselleni tärkeisiin asioihin.