- Liittynyt
- 16.4.2002
- Viestejä
- 98 647
Suunnitelmallisuus oli yksi avaintekijöistä kehityksessä. Jumittuminen liikaa mikrotasolla suunnitelmallisuuteen on virhe bodauksessa. Runko pitää rakentaa ajatuksen kanssa, mutta siitä eteenpäin on parhainta mennä fiiliksen ja kropan merkkien mukaan. Me rakennettiin kierto juuri heikkojen kohtien mukaan ja edettiin treenistä toiseen tätä ajatellen varioiden kokoajan treenejä. Mä olen jatkanut edelleen samalla linjalla ja olen kehittynyt parhaiten nyt kun olen yksin vetänyt, koska henkinen tasapaino elämässä on vakaampi, ressitasot tippuivat. Ei ahdista mennä salille kuten viimeisen vuoden oli ahdistanut, mutta olin siihen tottunut enkä sitä tunnistanut kuin vasta siitä pois päästessä. Edelleen rakennan rungon treeniin ja sitten menen sen mukaan, miten kroppa palautuu ja sekoitan pakettia treenien osalta joka treenissä liikkeiden ja muiden osalta. Peter tekee suuren virheen jos rikkoo toimivan konseptin ja antaa treenien mennä siihen mihin se meni, eli venyä tuntien mittaiseksi episodiksi parisuhteen osalta. Enkä yhtään ihmettele jos itse kokee treenien olleen ajelehtimista, koska niin suuri muutos vuodessa tuli treeneihin kun parisuhde tuotiin siihen mukaan salille. Mä näin sen muutoksen varsin selvästi, hän itse ei. Mutta hyvä jos kokee asioiden olevan paremmin nyt. Sen kuitenkin sanon, minä tai Peter ei vastaavaa treenikaveria toisilleen löydä enää jos katsotaan ensimmäistä kolmea vuotta. Oltiin salilla kyllä robotteja, kellontarkasti kaikki toteutettiin ja äärimmäisellä intensiteetillä läpi kivun ja väsymyksen. Siinä kumpikin meni tuhansia toistoja laadullisesti parempaan suuntaan, satoja treenejä yli fyysisen ja henkisen kapasiteetin. Mä opin helvetisti ja niin oppi Peterkin. Federal överi foundation international, rest in peace.
En usko, vaikka itselle yksi varsin hämärä tapaus onkin reippaana 10 vuotiaana tapahtunut. Te varmaan tiedätte sen kaivon katsomisen pajunoksalla, että mukamas osalla ihmisiä se kyky on ja osalla ei. No minä poikana sain semmoisen kouraani ja mökillä oli umpeen laitettu kaivo ja joku vesisuoni siellä. Eihän se värähtänytkään, mutta kun pappa kosketti sormella rannettani, niin se oksa vääntyi ihan saatanasti käsissä. Joskus kysyin mutsilta, että koijasivatko mua ja olivatko vetäneet siimaa tai jotain siihen, mutta ei ole sanonut, että olisivat huijanneet.
