Tuo roinakortti nyt oli aivan turha, kun väitetyt eliitti tason naturaalitkin treenaavat sellaisilla romuilla mistä moni roinaajakin saa vain unelmoida, esim. Doug Miller, Layne Norton, Matt Ogus, Mischa Janiec jne.
Se nyt on selvää, että eliittii tason genetiikkaan pitää kuulua eliitti tason nivelet. Ja esim. Compton on treenannut normi jätkään verrattuna isoilla romuilla yli 10 vuotta, kyllä sieltä niitä ongelmia tulee niveliin, jos sattuu paskat nivelet olemaan, tai paskat treenitekniikat. Menee nyt offtopicciin Hulkin ketjuun mutta oli J.:llä viiimeisessä videossa smit pystärissä niin pahannäköistä käsien yliojentelua, että luulisi tuollaisen itse huomaavan kun kohdelihaksen rasituksesta noin pitkän tekstin saa aikaiseksi ;)
Eikai nyt kukaan, joka lihasta yrittää kasvattaa voi pelkästään numeroita tuijottaa?
Utti noihin ylempiin väitteisiin vastasikin jo, mutta sanottakoon nyt sen verran vielä, että miksi alunperin annoit esimerkiksesi sitten Olympia-tason kehonrakentajia. Olisit esimerkiksi kysynyt juuri näistä huippunaturaaleista heti ensimmäisenä niin ei olis tarvinnut heti vääntää Comptoneista ja kumppaneista. Myöskään se, että vääntää normijamppaan verrattuna isoilla painoilla ei kerro vielä mitään siitä, miten tuon saa kohdennettua lihakseen. Ja varmasti, jos Justinkin on jo yli 10 vuotta tehnyt normijamppaan nähden isoilla painoilla, niin on myös toistojen laadulliseen puoleen tehty aika paljon muutoksia. Vai tekisikö hän mielestäsi vielä yli 10 vuoden jälkeen esimerkiksi alavinopenkkiä vain 120kg, jos pyrkimyksenä on ollut vain ja ainoastaan kasvatella niitä sarjapainoja?
Mitä näihin vahvoihin natikoihin tulee niin hyvin iso osa kovista naturaalikisaajista on kisannut myös voimanostossa (esim. Norton, Ogus, 3DMJ kaiffarit, Gozdecki jne.) Siksi nämä kaverit liikuttelevatkin yleensä suuria painoja, vaikkei puhdas voimanostoharjoittelu olekaan mitenkään optimia lihaksen kasvatteluun. Tästä päästäänkin kysymykseen: Miksi nämä kovan tason naturaalit sitten tekevät jotain ei-niin-optimia harjoittelua? Tätä on tullut pohdittua yksin ja yhdessä ja esimerkiksi seuraavia asioita on tullut mieleen.
1)Nämä henkilöt saattavat saada vielä kehitystä sarjapainoja nostamalla. Toisilla tuo häilyvä raja voi olla paljon ylempänä kuin toisilla ja esimerkiksi Hulkilla se oli jo tuolla ennen noita 180kg x 20 kyykkyjä. Toisaalta jollain toisella voi tulla vielä kehitystä vielä tuollaisilla sarjoilla eikä siis vain ole ollut täysin ajankohtaista alkaa miettiä muita metodeita.
2)Kuten tuossa jo sanoin niin monet natikkakisaajat ovat osallistuneet offilla voimanostokisoihin ja heidän treeninsä ovat ylipäätään näihin kisoihin tähtääviä. Tämän takana voi olla täysin psykologinen tekijä. Siinä vaiheessa, kun olet pakannut jo sen yli 90% kaikesta lihaksestasi, ei kehitystä huomaa kuin pitkällä aika välillä. Tuolloin pystyy hakemaan jonkinlaista kehitystä sitten voimaharjoittelun ja sarjapainojen sekä maksimin kasvun kautta. Eli käytännössä turvaudutaan muihin tapoihin kehittyä, kun oman peilikuvan muutokset eivät ole enää niin nopeita ja huomattavia.
3)Isoilla painoilla treenaaminen on vain hauskaa. Täälläkin tuon asenteen huomaa helposti, kun jengi ihmettelee, miksei Hulkki käytä enää 70 kiloisia murikoita punnerruksissaan. Isojen painojen liikuttelua on kivempi katsoa ja sitä on mukavampi tehdä. Se on hauskaa, jos paikat ovat ehjänä. Eli tuo on mielekkäämpi treenityyli todennäköisesti monille noista mainituista miehistä kuin se sammakkokyykyn hiissailu jumppapallolla.
Milleriin en edes jaksa ottaa kantaa, mutta kuten sanottu natikkabodauksen Kolemanni. Ja koska joku kuitenkin taas pahoittaa mielensä, niin en todellakaan juuri haukkunut kaikkien naturaalihuippujen treenejä paskoiksi....
Ja väittäisin, että suurin osa salitreenaajista tuijottelee aika pitkälti numeroita.
Ei missään nimessä ollut tarkoitus hyökätä kenenkään kimppuun, ja jos huonot nivelet on, voi ne mennä joskus ilmankin painoa. Pointtina oli vaan että J:llä kirjoituksen perusteella hirveästi tietoa ja silti yliojennetaan erittäin vaarallisen näköisesti käsiä! Lihaksen tekoonhan nimenomaan liittyy se, että rasitus pitäisi olla kohdelihaksella, oli siten metodi x y tai z..
Sitten vielä pitänee moittia hieman argumentointiasi. Eli millä helvetin tavalla mun jollain videolla ollut pystypunnertelu liittyy millään tavalla väittelyyn, joka kattoi jo muun muassa Justin Comptonin treenit ja Hulkin etureisien kehityksen. Hulkkikin tuolla myötäili mun tekstiä, mutta sun oli pakko päästä jollain tavalla vähän näpäyttämään ja heitit kehiin vanhan kunnon ad hominemin. Tuo huomautus oli täysin irrelevantti keskusteluun eikä tuonut siihen mitään lisääkään. Muuten ottaisin tosiaan vinkin ihan hyvin vastaan, mutta nyt se tuntui vain olevan jonkunlainen hyökkäys, kun vedit sen esiin täällä etkä esimerkiksi treenivideoketjussa.
Mutta täysin offtopicina Hulkin ketjusta... Pitää kiinnittää ensi kerralla huomiota tuohon punnerteluun, mutta tällä hetkellä oletan tuon yliojentumisen vaikutelman johtuvan ennemminkin kuvakulmasta ja löysistä vaatteista. Tai äsken venytellessäni salilla kävin testailemassa pystäriä enkä kyllä saa ainakaan pelkällä tangolla smithissä väännettyä käsiä yliojennukseen. Voi olla että suuremmilla painoilla tuo voi käydä ja täytyykin käskeä treenikaverin tarkkailla asiaa ensi kerralla, kun liikettä on vuorossa. Tässä kuitenkin voi tosiaan olla sama juttu taustalla kuin edellisellä videolla, johon kommentoit treenikaverin yliojentavan todella vaarallisesti polvia prässätessään. Nyt viime kerralla tuota tsekkailtiin ja tuli huomattua, että kuvakulma + löysät kollarit + suht nopea toisto luovat vaikutelman yliojentumisesta vaikka oikeasti näin ei käykään. Mutta myönnän kyllä, että tuossa videollani näyttäisi käsien olevan kunnon mutkalla ja siksi asiaa pitääkin tutkia. En ole mitenkään kiinnittänyt siihen huomiota, koska ei tunnu millään tavalla pahalta, ja siksi en nyt suoraan voi sanoa, miten asia oikeasti menee. Kuitenkin huomautit tuosta vähän turhassa paikassa.
Ja miksen sitten tee niinkuin nytkin olen kirjoitellut tekniikan optimoinnista ja rasituksen lihakseen kohdentamisesta. Koska se ei ole mulle vielä mitenkään ajankohtaista. Mä en ole millään tavalla advanced tason treenaaja, jonka tuota tarvitsisi liiaksi miettiä. Tällaiselle tuulen raiskaamalle vinkuheinälle, joka on tuotakin heikompi, toimii varsin hyvin vielä useamman vuoden ihan puhdas volyymin kasvattelu. Esimerkiksi DC:ssä oleva periaate "beat the logbook" toimii oletettavasti ihan hyvin vielä meikäläisenkaltaiselle treenaajalle. Tietty olen omille heikoille lihaksilleni sekä tietysti yleisesti aivan mielenkiinnosta toteutellut jo kaikenlaista kohdennetumpaakin harjoittelua, mutta tuohon ns. täysin paneutuminen on ehkä jossain 5-10 vuoden päässä. Kuitenkaan videolla nähty pystäri ei yrittänyt olla millään tavalla mikään hiissaus pystäri vaan siinä oli tarkoituksena vain ottaa enemmän toistoja kuin viime kerralla :D