Omassa mielessäni niitä on pääasiassa kaksi:
1) Nyky-eurossa valtion velkaantuminen on paljon isompi ongelma kuin tilanteessa, missä valtiolla on oma keskuspankki. Lainat pitää huutokaupata markkinoilla, ja niiden takaisinmaksun kasvava epätodennäköisyys velkasuhteen noustessa tulee nostamaan noiden lainojen korkoja.
2) Todennäköisyys sille, että Suomen julkinen sektori iloisesti velkaantuessaan käyttäisi kerättyjä varoja johonkin kansakunnan kokonaistalouden tulevaisuuden kasvun kannalta hyödylliseen toimintaan, on mitättömän pieni. Todennäköisemmin niillä tuetaan eilispäivän menestyviä yrityksiä ja yhä uusia hallintohimmeleitä kansalaisten tai yritysten yhä tiukempaan kontrollointiin.
No nämä olivat jo mielekkäämpiä argumentteja, joten kiitos näistä.
1) Nyky-eurossa valtion velkaantuminen on paljon isompi ongelma kuin tilanteessa, missä valtiolla on oma keskuspankki. Lainat pitää huutokaupata markkinoilla, ja niiden takaisinmaksun kasvava epätodennäköisyys velkasuhteen noustessa tulee nostamaan noiden lainojen korkoja.
Tämä on ihan totta tai oli ainakin totta vielä 00-luvun viimeisinä vuiosina. Nyt on auki missä määrin EKP:n "whatever it takes" riittää pitämään valtioiden lainakorot alhaalla. Tätä eroa rahapoliittisesti suvereenien ja muiden maiden välillä ei varmaan Suomessa laajasti edes ymmärrettäisi ilman R&T-blogia. Tämähän on ollut keskeinen teema jälkikeynesläisten keskuudessa jo 1990-luvulta lähtien.
(Esimerkki.) Eli ongelmana EMU:ssa oli nimenomaan se ettei luotu sellaisia liittovaltioinstituutioita joita tulisi olla, jos yhteinen raha otetaan käyttöön. Tämä havainto on itse asiassa Keynesiltä itseltään 1930-luvulta, kun hän ehdotti ylikansallisen selvitysvaluutta
bancorin käyttöönottoa.
Vaikka lainat huutokaupataankin markkinoille, tulee se raha kuitenkin sieltä keskuspankista. Tämähän on muuten asia, jota valtavirran taloustieteen parissa ei ainakaan tekstikirjatasolla edes selitetä oikein. Sen sijaan pölistään avomarkkinaoperaatioiden kaikkivoipaisuudesta, vaikka ne ovat vain hienosäätöoperaatioita. Tietyt institutionaaliset järjestelyt voivat olla niin ongelmallisia, että niistä on pakko luopua. Tällaisia olivat esimerkiksi Suomen ja Ruotsin vahvan valuutan politiikat. Nämä politiikat yksiselitteisesti ajoivat päin seinää lopulta eikä niitä voitu enää ylläpitää, kun maiden keskuspankkien reservit oli ajettu tyhjiksi keinotekoisen korkeaa valuutan arvoa puolustettaessa. Itse pidän nykymuotoista euroa samalla tapaa ongelmallisena ja pidän hämmästyttävänä jos EMU:a ei A) mittavissa määrin muuteta instituutioiden osalta tai B) EMU:sta ei eroa jäsenmaita. Itse olen sitä mieltä, että Kreikan olisi kannattanut lähteä ajat sitten pois eurosta. Olisivat kenties päässeet Islannin tielle.
2) Todennäköisyys sille, että Suomen julkinen sektori iloisesti velkaantuessaan käyttäisi kerättyjä varoja johonkin kansakunnan kokonaistalouden tulevaisuuden kasvun kannalta hyödylliseen toimintaan, on mitättömän pieni. Todennäköisemmin niillä tuetaan eilispäivän menestyviä yrityksiä ja yhä uusia hallintohimmeleitä kansalaisten tai yritysten yhä tiukempaan kontrollointiin.
Mistä todennäköisyyksistä nyt oikein puhutaan? Kannattaa muistaa, että Nokia Telecommunicationsin alku juontaa (osittain) valtionyhtiö
Televaan, joka oli Euroopan ensimmäisen digitaalisen puhelinvaihteen (DX200) kehittäjä. Mielestäni valtion tosiasiallista roolia Nokian menestyksessä ei ole riittävästi käsitelty. 1970-luvulla laitettiin nimenomaan kovasti paukkuja siihen, että "elektroniikkateollisuudesta tulisi uusi (Kalevalan) Sampo, joka jauhaa kasvua ja työpaikkoja."
Tämä historia huomioiden on mielestäni outoa, kun sanot että
Todennäköisyys sille, että Suomen julkinen sektori iloisesti velkaantuessaan käyttäisi kerättyjä varoja johonkin kansakunnan kokonaistalouden tulevaisuuden kasvun kannalta hyödylliseen toimintaan, on mitättömän pieni.
Oliko mielestäsi paukkujen laittaminen julkisista varoista elektroniikkateollisuuteen virhe?
Osa näistä projekteista toki meni perseelleen, kuten yritystoimintaan kuuluu. Näin kävi esimerkiksi Valco:lle. Toisaalta esimerkiksi valtion hallinnoima riskirahastolla Sitralla oli merkittävä rooli Nokian rahoittamisessa varsinkin 1990-luvun alkupuolella.
Mielestäni se iso kansallinen projekti pitäisi nimenomaan nyt olla paukkujen laittaminen uusiin teollisuudenaloihin. Valtioilla on näissä ollut usein merkittävä rooli. Mariana Mazzucattohan on osoittanut kuinka jok'ikisen iPhonen komponentin alkuperä voidaan jäljittää johonkin Yhdysvaltain liittovaltion rahoittamaan projektiin. Sama pätee moniin NASA:n projekteihin, joista on sittemmin ollut hyötyä aivan muilla aloilla.
Epäilen ettei Suomessakaan mitään merkittäviä teollisuudenaloja potkaista käyntiin pelkällä "crowdfundingilla", joskin sekin on ihan tervetullutta. Vaadittaisiin nimenomaan isompia haaveita joita tavoitella.