- Liittynyt
- 1.2.2014
- Viestejä
- 564
...Sehän nyt on nähty, että Suomessa ei mistään saavutetusta virasta, edusta tai bonuksesta luovuta, jonka johdosta julkinen sektori ei milloinkaan skaalaudu alaspäin. Ostovoimahan on jo nyt Suomessa surkea johtuen varsin korkeasta kokonaisverotuksesta suhteessa palkkoihin.
No, tästä olen kanssasi tismalleen samaa mieltä. Minusta vaan tuntuu siltä, että rankaisemalla laman pohjalla tätä hyvinvoivaa uutta aatelistoa so. ikuisesta työsuhteesta nauttivia virkamiehiä, aiheutetaan suurta harmia samalla kaikkein heikommille. Aika moni pienituloinen on julkisen sektorin palveluketjussa kiinni.
Sellainen jotenkin tuntuisi järkevältä, että julkisen sektorin itselleen keksimää ilmaisten palvelujen tarjontaa muutettaisiin maksulliseksi. Sanotaan, että hinta voisi olla vaikka 1/5 kustannuksista. Kun kansalainen joutuu tekemään pienenkin ostopäätöksen, hänen on arvioitava onko palvelusta oikeasti hänelle hyötyä. Kun palveluiden tarve tällä tavalla pienenisi, niiden tuottamiseen tarvittava henkilömääräkin vähenisi.
Säätyneillä rahoilla tehtäisiin kaupunkitilasta viihtyisää eli sijotettaisiin julkisia varoja lamassa siihen. Jätetään ne turhat radanpätkät ja Salla-Käsmä tien peruskorjaus tekemättä. Suomi on viimeinen DDR:n arkkitehtuuriperinnettä kunnoittava maa. Kaikkialla Itä-Europpassa alkaa olemaan mukavampi maleksia kaupungilla kuin täällä.
