- Liittynyt
- 7.1.2004
- Viestejä
- 13 062
Mihin jäi se oleellisin, eli alkoholiveron laskeminen? Piti oikein käydä lukemassa koko ploki ja eihän siellä tosiaan ollut tuota mainittu.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Hauskaa kun esim saman puolueen Kiuru vastaa Pelkoselle:
" Eli ajatus siitä, että veronkorotukset pienentäisivät tuloja, ei kyllä pidä paikkaansa, mutta se pitää kyllä paikkansa, niin kuin edustaja Pelkonen ja moni muu ovat todenneet ja kaikki tiedämme, että tämä viinaralli Viron suuntaan on kyllä lähtenyt vähän käsistä. Sen suhteen on paljon tehtävissä. Esimerkiksi Tullin toiminnan tehostamiseen ja resursoimiseen paremmin ja heidän käytäntöjensä kiristämiseen esimerkiksi tämän avustetun kuljettamisen osalta on puututtu, ja jonkin verran on ehkä parannustakin tullut."
Joka puolueella on joku, joka omalla agendallaan haravoi ääniä. Voi toki olla tosissaan mutta päätökset tehdään muualla
^ Sitä ei tosiaan ollu mainittu, mutta olisha noissaki muutoksissa jo jotain.
E. Kommenteissa kyllä hyviä pointteja vaikkapa Tero Ilénillä:
Valitettavasti ravintoloiden arvonlisäveron laskeminen ei auta asiaa, se on aivan liian pieni alennus. Ainoa toimiva tapa on poistaa ravintolamyynniltä alkoholivero kokonaan. Näin saadaan välittömästi 100.000 uutta työpaikkaa, valtiolle lisää tuloja ja mikä parhainta, ihmisillä on taas varaa seurustella yhdessä.
Miksi me oikeasti annamme pienen porukan holhota meitä ja tehdä kaikesta hauskasta ja mukavasta kallista tai kiellettyä? Nykyistä alkoholipolitiikkaa kannattaa takuulla alle 1% prosentti kansasta.
Jokainen köyhä on myös saunaoluensa ansainnut, kun rahat ei riitä ostamiseen Suomesta, oluet haetaan porukalla Virosta. Ministerin palkalla oluen hinnalla ei ole väliä, mutta ministerien toimien johdosta työttömäksi joutuvan tuloilla on.
Onko tarkoitus että vain varakkailla on oikeus nauttia saunaoluista, köyhät juokoon vettä?
Siinä voisi olla ideaa, että kohdentaisi alkoholiveron alennuksen voimallisesti juuri ravintoloille. Jos sitä ei ihan nollaan voi periaatesyistä laskea, niin jättäisi jonkun nimellisen 0,1% tai sen semmoista.
Mä tosin väitän, että anniskeluraflojen ongelma on paljon laajemmalla ja syvemmällä kuin vain alkoholin hinnassa. Ihmisillä on yhä enemmän viihdykettä kotona, niin kavereiden kanssa kuin yksikseenkin, joten jonkun perusmallin lähiöraflan karaoke, väljähtynyt keppana ja ehkä pari kotona olevaa littynäyttöä pienempää ruutua, joista tulee jääkendoa, ei oikein houkuttele. Sama homma perusmallin yökerhojen kanssa. Helvetin kalliin juoman lisäksi tarjolla on lähinnä samaa soittolistat täyttävää peruspoppia, mitä tulee NRJ:ltä jne. kaupallisilta asemilta päivät pääksytysten, törmäileviä kääliöitä ja sottaisia vessoja. Väitän, että yhä harvempaa tuommoinen houkuttaa ja kun rafloilla yhä harvemmalle on pariutumisfunktiotakaan (koska netistähän sitä nykyään kumppani löydetään, eikä välttis edes vanhanaikaisesti deitti-ilmoja selailemalla, vaan muutenkin), niin siinä on kalliin alkoholin lisäksi aika painavia syitä, miksi raflat ovat vaikeuksissa.
Sieltähän se ensimmäinen ilmottautuikinNetissä on tosiaan vaikea sanoa onko joku tosissaan vai ei. Varo vaan NHB ettei sosialistien mädättämä Supo laita poloniumia sun aamiasvoileipään![]()
Mitähän mahtoi Pelkonen äänestää kun eduskunta päätti alkoholilain kiristämisestä aiemmin tänä vuonna?
Sieltähän se ensimmäinen ilmottautuikin
Joo leikillähän minä noita kirjoittelin. Onhan se kaikkien kannalta hieno homma, että virkamieskuntanne ansiokkaasti kampitti tuonkin bisneksen. Olisishan se perin vaarallista, jos joku saisi myydä kananmunia.
Jossain vaiheessa kannattaisi ehkä miettiä, että kuuluuko oikeaan puolueeseen, jos puolue pakottaa äänestämään omaa kantaansa vastaan itselleen tärkeissä kysymyksissä, jopa vaalikamppanjansa pääteemoja olevissa kysymyksissä.Pelkonen on yksi niistä harvoista, joka tuntuu pitävän linjansa ja ilmaisee kantansa melko säännöllisesti eikä siis kalastele pelkästään ääniä kohujen yhteyksissä. Ryhmäkuri on ikävä juttu, joten Pelkonen jättäytyi äänestyksestä pois. Ei siis kuitenkaan äänestänyt puolesta.
Jossain vaiheessa kannattaisi ehkä miettiä, että kuuluuko oikeaan puolueeseen, jos puolue pakottaa äänestämään omaa kantaansa vastaan itselleen tärkeissä kysymyksissä, jopa vaalikamppanjansa pääteemoja olevissa kysymyksissä.
Eipä sillä että Suomessa olisi oikein hyviä vaihtoehtojakaan. Mutta siis Pelkosta eli kokoomusta äänestämällä äänestää tämän sääntelypolitiikan puolesta, ei sitä vastaan. Tämä kannattaa muistaa.
Itse olen ajatellut äänestää jotain ns. protestipuoluetta, eli pienpuoluetta perinteisten ulkopuolelta. Täytyy tuossa vaalien lähestyessä koittaa etsiä näistä vähiten sekopäinen, vaikka itse tuolla valinnalla ei edes ole juurikaan merkitystä. Tarkoitus on vain saada pääpuolueille lähettyä viesti, että heidän nykyisin ajamansa politiikka ei ole hyväksyttävää, ja että lähes mikä tahansa vaihtoehto on parempi. Itse koen tämän äänestämättä jättämistä parempana tapana protestoida nykymenoa vastaan.
Paras vastalause nyky DDR-menolle on muuttaa maasta.
Toiseksi paras on kiertää veroja niin paljon kun vaan mahdollista.
Äänestys tulee vasta kolmantena, sääli ettei Suomessa ole kunnon natsipuoluetta, mallin kreikan golden dawn, ääneni saisi nyt ja aina.
Ihan vaan kiusallaan että viherpiiperöil ja SOS demmeil olisi itkun aihetta. Melkein tekisi mieli perustaa oma suomen golden dawn
Äänioikeushan säilyy Suomen kansalaisella asuinpaikasta huolimatta. Itsekin olen jo neljä vuotta asunut ulkomailla, mutta kyllä se silti ahdistaa seurata minkälaiseen tilaan Suomalaista yhteiskuntaa ajetaan.Paras vastalause nyky DDR-menolle on muuttaa maasta.
Toiseksi paras on kiertää veroja niin paljon kun vaan mahdollista.
Äänestys tulee vasta kolmantena, sääli ettei Suomessa ole kunnon natsipuoluetta, mallin kreikan golden dawn, ääneni saisi nyt ja aina.
Ihan vaan kiusallaan että viherpiiperöil ja SOS demmeil olisi itkun aihetta. Melkein tekisi mieli perustaa oma suomen golden dawn
Onkin tulossa muuten sellaiset eduskunta vaalit että taitaa jäädä ensimmäistä kertaa äänestämättä.
En ole sitä mieltä että kannattaa äänestää jos kaikki vaihtoehdot ovat täysin paskoja. Parempi kannanotto on jättää äänestämättä. Tosin vähän olen harkinnut äänestää Viitasaaren sahuria periaatteella kiusa se on isokin kiusa.
^
No miksiköhän ne marginaaliset tahot pysyvät siellä marginaalissa? Niinpä, koska niitä ei tavan äänestäjä suostu edes harkitsemaan, kun ne kerran ovat "marginaalisia". Kun et äänestä, niin annat äänesi status quolle. Ainoa tapa saada pääpuolueet muuttamaan politiikkaansa on uhata niiden asemaa pääpuolueina. Ja tämä ei onnistu jos ei äänestä.