Off-topic 24h - Ihmettele maailmaa ja anna keskustelun virrata vapaasti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
Meta title: 💥 Off-topic 24h – Kaikki mikä ei sovi mihinkään muualle, mutta on pakko sanoa

Meta description: Keskustelua arjesta, ilmiöistä ja randomeista jutuista ympäri vuorokauden – auki kaikelle mitä mielessä liikkuu.

Sai päivä taas arvoisensa alun, kun heräsi väsyneenä koko yön kestäneiden työpainajaisten jälkeen. Siitä sitten liikenteeseen köröttelemään muiden sekaan alinopeutta. Ei näköjään auta edes se, että tulee töihin jo puoli seitsemäksi. Silti siellä hidastellaan, vaikka ajokelikin on hyvä. No auton sain sentäs ajettua parkkihalliin, mutta ylös könytessä onnistuin kumoamaan puolet eväskipon safkoista pitkin parkkihallin lattiaa. En edes tiedä haluanko katsoa tämän päivän kortteja loppuun.

Aijai. Nyt kuulostaa kyllä inhottavalta :( Mielestäni tessissä pitäisi olla kohta, jossa todetaan että jos päivän voi jo aamun tapahtumien perusteella olettaa menevän päin helvettiä, niin saisi jäädä kotiin nukkumaan.

Heräsin ite aivan järjettömän väsyneenä ja harkitsen vakavasti hesarin lehdenjakajan murhaa. Se tulee aamuneljältä ja herättää kaikki menemällä jokaiseen kerrokseen hissillä. Meillä on vanha hissi joka kolahtaa helvetin äänekkäästi ja pitää muutenkin keskivertoa enemmän ääntä. Menis ny vittu ylimpään kerrokseen hissillä ja sit portaita pitkin alemmas.

Ja leukaa särkee. Mikä lie polvi tai kyynärpää eilen osunu. Aika romuna ollaan.
 
Tauon paikka?

Kyllä. Joulu- ja tammikuussa sitten pari viikkoa.

Olen täysin samaa mieltä. Saisihan sitä toki päivän olla pois vain ilmoittamalla olevansa kipeä, mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.

Jätä sille postimiehelle isoja lappuja toimintaohjeineen pitkin rappukäytävää ja ulko-ovia :D. Täällä päin ainakin ovat kaikki jakajat sen verran fiksuja, että tajuavat mennä ensin posteineen ylimpään kerrokseen ja sieltä kävellen alas. Toisaalta ihan sama, kun ei hissikään aiheuta mitään ylimääräisiä ääniä huoneistoihin.
 
On se kumma miten nykyään riittääkään unta, kympiltä meinaa simahtaa ja unia jatkais helposti 10 tuntia putkeen. :wtf:
 
Päivän tekniikka, kaksi kuppia kahvia kotona, töihin Ärrän kautta josta se isompi pahvimukillinen mokkaa mukaan että virta riittää kahvitaukoon asti. Kutsuisin tätä riippuvuudeksi.
 
girl_and_bike.jpg of the day

girl_and_bike.webp
 
Tänään on parempi päivä. Riittävästi unta ja onnistunut aamu-uinti. Nyt kun vielä tulis hyvä työpäivä ja viatonta flirttiä jonkun kanssa.
 
Mä oon tollasta ettiny jo useamman vuoden, mutta ku tahtovat käytettynä olla enemmän tai vähemmän raiskattuja ja uusia ei enää saa :( Harmittaa ku ei sillon tullu ostettua uutta, ku niitä vielä sai.
 
Tuon vokotin laittaman kuvan takia alkoi lähes harmittamaan kun tuli buelli vaihdettua. Ihan kuvan tasoisia kissoja sillä ei kyllä saanut pokattua mutta melkein :D

Saiskohan Buellilla pokattua kuumia kolleja? Tuosta mä kyllä tykkäisin ja ihan kyllä tykkäsin myös semmosella ajaa, kun kerran(!) pääsin kokeilemaan.
 
Mä oon tollasta ettiny jo useamman vuoden, mutta ku tahtovat käytettynä olla enemmän tai vähemmän raiskattuja ja uusia ei enää saa :( Harmittaa ku ei sillon tullu ostettua uutta, ku niitä vielä sai.

No voivoi. Mulla olisi ollut todella vähän raiskattu yksilö myynnissä vielä reilu 6 kk sitten :D
 
Kiitos taas pyörä/kissakuvasta. Tästä on tullut yksi päiväni kohokohdista. Tuo duo saa minulta arvosanan 8+.
Buellia en ole ikinä kokeillut eikä ole oikein mitään tietoa.. eikös ne kaksimukisia laitoksia ole?

- - - Updated - - -

Onko tuossa oikeasti noin julman kokoinen runko vai onko tuo joku näköjuttu?

- - - Updated - - -

Saiskohan Buellilla pokattua kuumia kolleja? Tuosta mä kyllä tykkäisin ja ihan kyllä tykkäsin myös semmosella ajaa, kun kerran(!) pääsin kokeilemaan.

Voi olla että onnistuu.. tai jos lasket vähän rimaa rumiin ja mahakkaisiin ja karvaisiin niin saanti on taattu.
 
Eikös toi runko toimi bensatankkina ja takahaarukka öljypohjana tai jotain? :D Harrikoiden koneet eli takapyörätehoa ehkä max 45 heppaa.. Hehe
 
Back
Ylös Bottom