- Liittynyt
- 16.8.2011
- Viestejä
- 68
Aloitin tuossa kuukausi sitten käymään salille reilun puolenvuoden tauon jälkeen. Mun kehon heikoimmat osa-alueet ovat ehdottomasti selkä ja jalat. Tästä syystä tuli treenattua jo valmiiksi kehittyneempiä osia, kuten rintaa ja käsiä. No siitähän luonnollisesti muodostu sitten ne ihanat eteenpäintyöntyneet olkapäät ja liian kireä rinta, joka ei ottanut rauhoittuakseen sitten millään.
Tuossa paussin aikana olkapäät kuitenkin palasivat lähtöpisteeseensä, ja nyt olenkin päättänyt jättää rinnan ja käsien treenaamisen vähemmälle, ja keskittyä selkään, jalkoihin ja keskivartaloon (ainakin näin aluksi).
Pari viikkoa olen nyt käynyt salilla keskittyen ainoastaan juuri selkään, jalkoihin ja vatsalihaksiin. 4 kertaa viikossa tehnyt 1-jakoista, jossa pelkkiä selkä/jalka-liikkeitä. Joka toisessa treenissä ottanut vielä kunnon vatsalihastreenin loppuun. Jo nyt tuntuu siltä, että ryhti parantunut huomattavasti. Mutta onhan tuossa tullut revittyäkin! Aluksi selkä oli aivan tukossa ja särki niin perkeleesti - nyt kuitenkin rauhottunut, vaikka treeni on ollut aina vain intensiivisenpää.
Kuinka usein oppikirjan mukaan selkää kannattaa terveyden rajoissa treenata? onko tuo 4x viikossa liikaa?

"knock on wood". Ja tuo vatsalihas pointti on hyvä, kuten se, että ei kannata tehä vatsoja normi rutistuksina koska todennäköisesti vetää kireeks ja eteen juuri niitä samoja lihaksia jotka on "eteenpäin". Eli jalkojen nostot ja lankut ym.