Pakkotoiston Sijoituskeskustelu - osakkeet, rahastot, säästäminen

Meta title: 💥 PAKKOTOISTON SIJOITUSKESKUSTELU – OSAKKEET, RAHASTOT JA SÄÄSTÄMISEN TULOKSEKAS RAKENTAMINEN 💥

Meta description: Keskustelua sijoittamisesta: osakkeet, rahastot, korko, säästäminen, strategiat, riskit ja käyttäjien omat kokemukset tuottojen kehityksestä.

Tuo älypuhelinpuoli on paha. Sillä vaikka tämä Noksun uusi wintoosapuhelin on varmasti todella hyvä, niin se on kuitenkin työlästä kiilata Applen järkään ja Androidin väliin. Ihmiset jää aika kiinni noihin järjestelmiin. Todella työlästä olisi itsellekin nyt vaihtaan Androidista pois kun melkein kaikki mahdollinen on niiden pilvipalveluissa. Sieltä sitten kopioimaan tieto kerrallaan toiseen järkkään, ei maksa vaivaa. Kukaan ei varmasti tee mitään toimivaa palikkaa jolla tämä hoituisi "nappia painamalla".

Joku asinantuntija sanoi, että nyt pitäisi tämä wintoosa kasi saada oikeasti ison yleisön suosion niin siinä kohtaa voisi sitten luurikauppa räjähtää vauhtiin.

Itselle vähän liian isoja juttuja ymmärtää, siksi pysyn edelleen Nokiasta erossa vaikka onkin kyllä "kutkuttanut" monta kertaa ostaa ja kokeilla. Siis osaketta.
Panostaja on maksanut hyvää tuottoa vuodesta toiseen, että sinänsä on hyvä sijoituskohde pidemmällä aikavälillä(oletetaan, että maksaa myös seuraavina vuosinakin samaa tuottoa)
Nokiaa pidän kyllä nykyvalossa hyvinkin vahvana sijoituskohteena, koska osake on dumbattu törkeen alas;)
Säästöt alkaa puremaan ja nyt on tullut hyvin vahvat puhelimet markkinoille, niin se on siinä!
Kyllä taitaa Eelopin taktiikka pikkuhiljaa alkaa puremaan;)
Kyllä nyt täytyy myöntää, että Symbiassa roikkuminen olisi ollut kyllä Nokian tuho!
 
Todella työlästä olisi itsellekin nyt vaihtaan Androidista pois kun melkein kaikki mahdollinen on niiden pilvipalveluissa. Sieltä sitten kopioimaan tieto kerrallaan toiseen järkkään, ei maksa vaivaa. Kukaan ei varmasti tee mitään toimivaa palikkaa jolla tämä hoituisi "nappia painamalla".

En tiedä mitä pilvipalveluita androidissa on, mutta google drive, google docs ym. googlen palvelut toimii yhtälailla winkkaripuhelimessa. Ei tartte siirtää mitään paikasta toiseen, se noitten pilvipalveluiden idea vähän on et voi käyttää vaivatta muuallakin kun siinä yhdessä laitteessa.

Win8 mukana monet aktivoivat melkeimpä oletuksena microsoftin live palvelut. Sitten on suht luonnollista että seuraava puhelinkin voisi olla winkkari puhelin kun koneella käytetyt matskut onkin jo valmiina pilvessä. Toki voi käyttää winkkarissa googlen palveluitakin, mut eipähän nuo omasta mielestä tuo mitään lisäarvoo.

Mutta kuten sanoin, niin en laske kaikkea nousua ollenkaan puhelinten varaan. Nokiahan on käsittääkseni halunnut olla myös palveluntuottaja.. Here palvelu on hyvä esimerkki tulevasta.
 
No ainakin tuossa itselläni menee niin että luurilla otetut kuvat suoraan Googlen palveluun, puhelinmuistio varmuuskopioituu sinne, kalenteri toimii Googlen palvelun kautta jne.

Eipä tähän hintaa nyt älytön ajatus ole Nokiaa ostaa jos omaa näkemystä siitä. Kuitenkin tasearvokin tuo jotain selkänojaa. Eli vielä alaspäin mentäessä aletaan mielestäni jo konkkahinnoitteleen. Mikään kriisiyhtiöhän Nokia ei lukujen valossa ole, kriisi on ollut siellä tuotepuolella. Toivon todella että pääsee kunnolla takas jaloilleen, ihan sama olenko itse mukana kyydissä vai en. Tällä hetkellä en ole eikä ole suunnitelmia tämän suhteen. En ymmärrä tarpeeksi. Liian monta kertaa säätänyt rahojani kankkulan kaivoon toimimalla vastoin omaa takaraivotuntumaan ja kuunnellen liikaa toisten suosituksia.

En tosin sano että en lähde mukaan, mutta nyt ei just sellaisia suunnitelmia ole.
 
Otin nyt Nokiaa 1000 kpl kyytiin, eli siis minuutti sitten. Kerron siksi kappalemääränkin, kun olen sanonut etten tähän näppejäni laita.

Nyt kuitenkin lukenut vähän joka puolelta hyviä uutisia tai oikeammin kai positiivisia signaaleja. Enempi jää harmittamaan se etten ole mukana jos Nokia tästä oikeasti nousee kuin se että saatan menettää vähän rahaa. On tää kuitenkin senverran alas painettu, että jotai ihan kauheaa saa tapahtua jos osakkeen hinta tästä puolittuu. Se voi tapahtua ja jos nämä positiiviset signaalit osoittautuu perättömäksi niin otan tappioni ja poistun tästä RISKISIJOITUKSESTA.

Joku viisastelija voi sanoa että ois kannattanut ostaa eilen tai vaikka viime perjantaina. Joo niin varmaan, mutta silloin ei MINUN tiedossani ollut näitä positiivisia asioita. Ja jos tämä oikeasti nyt menee niin että Lumia 920 olisikin edes jonkinlainen menestys, niin tuo 9% eilinen nousu on hyvin pientä. Niin alas (ehkä ihan syystä) tämä osake on painettu.

Riskillä mennään ja ihan täyttä ymmärrystä vailla. Vaan kukapa meistä oikeasti pystyy ymmärtämään missä tämän kanssa mennään? En usko että kukaan, joku tietysti väkisin oikeassa veikkailuineen.

Korostan vielä että omalla kohdallani täysin riskipelillä, enkä lähde nyt siitä oletuksesta että tämä jäisi mihinkään "ikiholdiin".

EDIT: Eli vaikka olen aikaisemmin kommentoinut mitä olen kommentoinut, niin tämä on nyt nopea päätös saatuihin pieniin uutisiin ja katsotaan mihin tämän kanssa mennään. Moni työntää vuodessa tuon n. 2300 euroa helposti erilaisiin Veikkauksen jne peleihin, että eikai tämä sen vakavampaa pelaamista ole. ;)
 
Kyllä näitä riskisijoituksia on kuule paljon huonompia, kuin Nokia;)
En usko, että paskaan kuule sijoitit!
Voiko kukaan sanoa, ettei Nokia olisi edelleenkin yksi innovatiivista yhtiöistä.
Saanut liikaa lokaa niskaan ja taitaa olla yksi shortatuimmista lapuista!
Tuolta lueskellu, että Applella olisi nyt samankaltaisia ilmiöitä, että lapulla aletaan shorttaamaan!
 
On toki kuten itselläni yksi täysin vituiksi mennyt Greenvironment, johon sotkeuduin täysin toisten suosituksesta. Siitä suli jotain 99% että ei voinut huonommin mennä. Se sai olla toistaiseksi viimeinen ulkomainen tulevaisuudenlupaus johon näppini sotkin. Mitään kun ei oikeasti ymmärrä niin ei pidä koskea. Jos joskus johonkin tällaiseen pelkkään lupaukseen sijoitan, niin se on sitten kotimainen juttu niin että toiminnassa olen mukana.

Mutta joo, totta puhut Nokiasta. Ja aika hurjia on tosiaan nuot luvut Applen shorttausmääristä jos ne paikkaansa pitävät. No en mä ihmettele jos tulee alas ja rajusti, onhan se nyt sellainen hypeen perustuva nousu ollutkin. Vaikka yhtiö tekeekin kovaa tulosta ja omaa kovan kassan, niin on sen arvostus silti täysin posketon kun huomioi että yritys on parin tuotteen varassa. Siihen saa sijoittaa ihan se joka haluaa.
 
No onha sieltä tulossa jo 5S:D
No leikki sikseen.
Katsotaan maksaako Nokia keväällä vielä 0,20€ osinkoa, niin se on jo kohtuu hyvää tuotto.
Nyt ja kun tuo Wintoosi alkaa lyömään läpi, niin toi taktiikka tuntuisi olevan Nokian pelastus ja puhelimetkin on tämän hetken huippua, niin suunta on kohti ylös!
Nokialla on sellainen vaihde päällä, että katsotaan minkälaista mallia sieltä keväällä oikein pukkaa;)
 
Minä uskon että Nokia voi tuon 20 senttiä maksaa osinkoa JOS tämä älyluuripuoli nyt alkaa vetämään ja tulokset alkaa olemaan plussalla vähän joka rintamalla. Ei ole mitään syytä vetästä osinkoa nolliin tai todella pieniin lukuihin JOS käänne on tapahtunut. Se osinkoehdotus näyttää kyllä hyvin paljon suuntaa mitä johto ajattelee lähitulevaiduudesta. Nokia ei kuitenkaan ole missään kassakriisissä, joten sillä on varaa maksaa tuo osinko JOS tulevaisuus näyttää paremmalta mitä tämä lähimenneisyys on ollut.

Olen aina sanonut, että toivon Nokian menestystä vaikka siinä ei tätä päivään ennen ole aikoihin ollutkaan senttiäkään kiinni. Edellinen lyhyehkö omitus päättyi +-0 tilanteeseen mun osaltani. Siitä on aikaa, silloin ei vielä wintoosaluureista edes puhuttu mitään.
 
Onhan tuolta noita positiivisia uutisiakin tullu, esim. NSN markkinaosuudesta ja HERE karttojen kiinnostavuudesta muillakin alustoilla (iPhone) ..sitten spekulaatiot miten käy kurssille jos jokin positiivinen uutinen esim. myyntimääristä saa kurssin nousemaan niin, että shortteja joudutaan sulkemaan oikein urakalla. Niitähän Nokian kohdalla riittää http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/kohta+rytisee+ja+kovaa+nokiashortit+nousseet+ennatyslukemiin/a857738
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/kappyrat+kertovat+nokiassa+oston+paikka/a858223
 
Joo, kyllähän toi meno aika hurjalta näyttää nyt. Mikähän mahtaa olla sitten lasku jos tuleekin huonoja uutisia, esim. että myynti ei jaksa vetää pidempään vaan hyytyy alkuhuumaan, tuotteita ei saada kauppaan tarpeeks tms..? Jännitettävää riittää kyllä nyt.
 
Mitä Jenkkilän päässä oikein tapahtuu:wtf:
Jos oikein katsoin, niin 15% menee kohta rikki:D

Siellä taitaa pörssit mennä kiinni ensi viikkoon asti kiitospäivän takia. Nyt siis puretaan shortteja ja mennään myös osaltaan sopuleina mukana kun kurssi lähti nousuun.

edit. Perjantaina siis kaupankäynti loppuu aikaisin: http://www.nyx.com/holidays-and-hours/nyse
 
No siis JOS tuo Nokia oikeasti tuosta saa luurimyynnin käyntiin ja kurssille on oikeasti tilaa nousta, niin siellä on vähän helvetin paljon auki olevia shortteja. Liikkeet on varmaan ripeitä kävi sitten miten kävi. Mielenkiinnolla tätä taas seuraa kun on taas vähän rahaa kiinni.
 
Jotkut enempi noita shorttitilastoja seuraavat ja niistä ymmärtävät Kauppalehden puolella sanoivat että vielä ei olisi alkanut edes mikään rajumpi shorttien sulkeminen. Se vaatii ihan jotain oikeaa faktaa taakseen, posaria Nokialta tai jotain vahvistettuja kunnon myyntilukuja tai vastaavaa. Eli vielä voi tapahtua ihan mitä vain, nyt pitää tulla Nokialta ihan oikeaa faktaa että tästä joku kunnon nousu saadaan aikaiseksi. Jos viimepäivien tapahtumat osoittautuu mitättömäksi niin laskettelu on aika rumaa siinä kohtaa. Toivotaan että käänne olisi nyt oikeasti tapahtumassa, merkkejä siitä toki on.
 
vielä ei olisi alkanut edes mikään rajumpi shorttien sulkeminen

Tämä.

Ei tossa vielä ollut kunnon squeezeä. Tullee vasta myöhemmin. Pikkasen on institutionaalisten osuus kasvanut omistajakunnassa, mutta siitä on paha tehdä vielä lopullisia päätelmiä.

Esim. GS ja MS kasvattaneet pottiaan: http://www.nasdaq.com/symbol/nok/institutional-holdings

Mielenkiintoista, koska Goldman Sachsilla on edelleenkin suositus "MYY" ja tavotehinta jotain $2.1 / jotain muuta vastaavaa? Tosin kierot pelurithan tekee voittoa molempiin suuntiin, joten saattavatpa noi nyt tehdä tästä hyvät kahisevat ja sen jälkeen taas shortata isolla kädellä ja kohta ollaan takasin 2 euron alle ;)

Vielä ei voi sanoa oikein mitään lopullista siis, toivotaan, että tota Timbankin peräänkuuluttamaa oikeaa faktaa saataisiin jossain vaiheessa... Viimeistään sitten tammikuussa.

ps. Posari olis ihan v*tun pop. :D
 
Back
Ylös Bottom