- Liittynyt
- 20.9.2007
- Viestejä
- 633
Onhan se velka ollut lähempänä 60% laman jälkeen, ja sieltä se tuli hienosti alas kun talous kasvoi. Ruotsissa se kävi reilusti korkeammalla laman vuoksi (eivät jäädyttäneet menoja kesken laman -> reilusti nopeampi elpyminen ja pienempi rakenteellinen työttömyys) ja pysyi korkeammalla tasolla aina vuoteen 2009, jolloin velka Suomessa lähti taas kasvuun johtuen viennin tyssäämisestä. Jos tässä aletaan taas kovalla kädellä leikkaamaan, saadaan taas kasvava työttömyys ja entistä pahempi velka/bkt -suhde. Tämähän on nähty jo niin monta kertaa, ja nyt jopa IMF ja WB sen myöntävät. Ei ole Suomen käsissä varsinaisesti tuo Euroopan markkinatilanne, mutta voitaisiin kyllä mielestäni edes hännystelemättä Saksan melkein patologista inflaatiopelkoa. Nimittäin ilman suurten EU-maiden sisäistä buustia ei eurotalous kasva vielä vuosikausiin. Iso-Britanniakin meni omaehtoisesti leikkelemään taloutensa jo suureen lamaan verrattavaan kuntoon. Mutta siellä politiikassa tykätään "kansantalous on kuin kotitalous" -vertauksesta.