- Liittynyt
- 3.6.2008
- Viestejä
- 5 831
En itse ole pellillyt varsinaisen volyymitreenin kanssa useinkaan, mutta penkissä en juuri alle kaseja punnerra ja pelkästään niillä olen kiivennyt 160kg asti.
160kg ei ole vielä mennyt kuin 7 toistoa, mutta kyllä nuo ns. bodailusarjat riittävät mainiosti voimatasojen nostamiseen 1RM suorituksissakin.
Siksi uskon että ainoastaan volyymiharjoittelullakin treenaavilla bodareilla ovat maksimivoimat kohtuullisen kovat, vaikka eivät niitä testailisikaan kuin kerran vuodessa.
Jto:tä lainaten, lihasmassa tuottaa automaattisesti myös voimaa.
Tottakai lihasmassa tuottaa enemmän voimaa. Ja voima tuottaa lihasmassaa.
Mutta aivan täysin absoluuttisen kiistämätön tosiasia on se, että jos haluat nostaa maksimivoimaa, silloin pitää harjoitella maksimivoimaa.
Bodarit ovat suorastaan tunnettuja siitä että 1RM on säälittävä verrattuna vaikka 10RM kuormiin.
Ei ole mitenkään epätavallista bodarille kyykätä esimerkiksi 10x180kg, ykkösen ollessa 190-195kg.
Siinä syy miksi bodaustreenillä ei pärjää urheilussa.
