Tuli tosta skepsiksen helposta rahan saannista mieleen, että onkohan noita yrittäjiä ollut paljon? Ja onko niistä epäonnistuneista yrityksistä mitään tarinoita? Pienellä googlauksella ja skepsiksen sivuja katsomalla ei löytynyt.
Aika vähän niitä on suomessa. Nykyään testausta ei edes järjestetä joka vuosi, kun yrittäjiä ei yksinkertaisesti ole. Mä laitoin hallitukselle viestiä, että jos saataisiin jotain kattavaa listaa webbisivuille. Meillähän nuo yrittäjät ovat aina pysähtyneet jo esitestausvaiheeseen, että yhtäkään varsinaista virallista testiä ei ole koskaan edes suoritettu. Virallisessa testissä olisi mukana valvomassa iso puolueeton asiantuntijajoukko.
Viimeksi järjestettiin testi Joensuussa:
http://www.skepsis.fi/lehti/2010/2010-1-tenhunen.html
Haasteen säännöt on luettavissa tästä
http://www.skepsis.fi/haaste/saannot.html
Mä olen itse testannut paria tuttua ja ne tuskastuvat aika nopeasti, kun huomaavat ettei
"kyvyt" toimikaan niin kuin pitäisi. Yksi n. 50v nainen esimerkiksi sanoi, että hän löytää vettä langan ja kultasormuksen kanssa. Kysyin suostuuko hän sellaiseen testiin, että laitetaan 10kpl mukeja pöydälle, yhteen vettä ja kaikki peitetään paperinpalalla, ettei sisälle näe ja mukeihin ei saa koskea mitenkään. Testiä kesti peräti kahden yrityksen verran, kun nainen tahtoi lopettaa, vaikka olisin itse tahtonut jatkaa vähintään 10 kertaa.
En ole saanut tätä testiä vieläkään anteeksi kyseiseltä rouvalta - skeptikon tie on raskas.
Lueskelin huvikseni tuota skepsis haastetta ja amerikkalaista vastinetta, toi haaste on ollut olemassa vuodesta -64 eikä kukaan sitä ole onnistunut saamaan tuottamalla paranormaalin ilmiön, ei yksikään näistä ihmeparantajista jotka muuten ovat rahan perään ole käynyt ketään parantamassa jenkkilän vapaa ajattelijoiden testissä..
Juurikin tuossa seiska kohdassa puhutaan krean tyylisistä kavereista, ikävä kyllä tätä riistaa huijaajille löytyy koko ajan.
http://www.randi.org/site/index.php/1m-challenge.html
Randi kirjoitti 4/2005 Sceptical Inquirer lehteen mielenkiintoisen jutun omasta haasteestaan.
http://www.csicop.org/si/show/faker...illion_dollar_challenge_and_those_who_try_for
Lainaus:
"You must know that most of the people, the vast majority of people who come to be tested for the million-dollar prize, are innocent. They’re self-deluded. They’re not the fakers. Oh, I’ve had a few of those, but I get rid of them. I point where the trick is, good-bye, and they’re gone. But very few. Most of them are very innocent, so innocent that when you ask them, “How successful will this test be?” They always say, “One-hundred percent. I never miss.” That’s an easy test to do. As soon as they miss one . . . arrivederci. Goodbye. Out of here."
Toinen Randin mielenkiintoinen kirjoitus:
Kääntyminen on mahdollista, joskin äärimmäisen harvinaista
Kramer kertoo tapauksesta, jossa paranormaaliin haasteeseen osallistunut henkilö myönsi olleensa väärässä ja muutti mielensä testin epäonnistuttua.
–
Tämä on ainoa kerta, kun näin on tapahtunut. Kaveri, joka oli noin 22-vuotias ja selvästi älykäs, väitti pystyvänsä aistimaan chakra-pisteiden painelun ja koskettelun perusteella ihmisten heikot kohdat, mistä nämä olivat elämässään eniten huolissaan ja missä he tunsivat itsensä epävarmoiksi.
Kramer itse toimi testin koehenkilönä, Randin tarkkaillessa lähietäisyydeltä. Testiin osallistunut nuori mies paineli, töni ja kosketteli muusikkoa puolisen tuntia rintaan ja otsaan sekä työnsi hänen kättään taaksepäin, pyytäen Krameria työntämään vastaan. Mies teki ahkerasti muistiinpanoja koko ajan. Mikään, minkä mies ”sai selville” koehenkilöä ”tutkimalla”, ei pitänyt paikkaansa.
Kokeen jälkeen Randi keitti kahvia ja kertoi miehelle, miksi ihmiset uskovat tällaiseen humpuukiin ja tämä oli tarpeeksi älykäs ymmärtääkseen, että hänen kuulemansa oli todella järkevää puhetta. Mies tajusi, miksi testi epäonnistui ja palasi kotiinsa. Siellä hän teki vielä joitakin lisäkokeita ja havaitsi, että oli tosiaan ollut itsepetoksen vallassa.
–
Mies lähetti sitten meille kirjeen, jossa hän kiitteli meitä kovasti siitä, että olimme paljastaneet hänen kykynsä itsepetokseksi ja vapauttaneet hänet näistä virheellisistä uskomuksista. Tämä on siis ainoa kerta niiden kahden vuoden aikana, kun työskentelin JREF:lle, jolloin joku on avoimesti myöntänyt jälkeenpäin olleensa väärässä ja kiittänyt meitä sen osoittamisesta.
Tällaisen luulisi aiheuttavan pessimismiä ja tekevän skeptisismistä taistelua tuulimyllyjä vastaan. Ensimmäisen vuoden aikana Kramer ajatteli, että Randin haaste oli eräänlaista kasvatusta ja että hän itse asiassa auttoi lähimmäisiään. Mutta ensimmäisen vuoden jälkeen Kramer huomasi, että kyseiset lähimmäiset eivät koskaan tulisi oppimaan skeptikoilta yhtään mitään ja muuttamaan mieltään. Hän ymmärsi, että koko touhu oli ajan haaskausta.
– Luulisin, että jos asiaa kysytään Randiltä, hän saattaa olla eri mieltä ajan haaskaamisesta, koska on sentään tehnyt tätä työtä melkein 50 vuotta. Mutta hän tuskin olisi eri mieltä siitä, ettei paranormaaleihin kykyihinsä uskovaa saa vakuutettua siitä, että tämä on väärässä, paitsi äärimmäisen poikkeuksellisissa olosuhteissa. Käsittääkseni uransa aikana Randi on vain ani harvoin saanut vakuutettua jollekin ihmiselle, että tämä on hukannut elämänsä uskomalla paranormaaliin. Tällainen on tietysti kenelle tahansa hyvin vaikea tosiasia kohdattavaksi.
– Useimmat ihmiset mieluummin jatkavat uskomista huuhaaseen kuin myöntävät, että ovat haaskanneet siihen koko elämänsä. Ei tätä ole kovinkaan vaikeaa ymmärtää. Kuten Randi itse sanoo, ihmisillä on tarve uskoa. Suurimmalla osalla ihmisistä on suorastaan epätoivoinen tarve täyttää elämänsä tyhjät aukot fantasioilla, joita he itsepintaisesti väittävät tosiksi.
Kramer lisää, että vain erittäin epätavallinen ihminen ei tarvitse lainkaan fantasioita elämässään.
http://www.skepsis.fi/lehti/2007/2007-4-niemela.html