Talon rakentaminen/rakennuttaminen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Samo
  • Aloitettu Aloitettu
Eihän toi RS käytännössä toimi. Me taistellaan edelleen 2002 valmistuneen kerrostalo-osakkeen rakennusvirheistä ja muusta. Tässä puhutaan jotain 50-60ke vuotuisista tappioista. Onneksi yhtiö on suuri niin paljoa ei jää kaikille maksettavaa. Mutta ei tuo RS mitään pelasta.
Hupella ei koskaan mikään toimi ja kaikki menee päin helvettiä, pitää Mr Murphyn kiireisena niin meitä muita ei niin vaivata :) Kuten totesin ei tuo RS mikään tie Eldoradoon ole. Helvetillinen tappelu ja todisteleminen noissa jokatapauksessa aina on. Konkurssin tehneen grynderin sijaan tuossa on kuitenkin vakavarainen vakuutusyhtiö jonka kanssa voi vääntää eli on sentään osapuoli jonka kanssa voi ylipäätään tapella.

Yhden ongelmallisen vesivahingon korjausrempan yhteydessä urakoitsija oli jo kadonnut kartalta paskaa tehtyään. Oli kuitenkin vakuutusyhtiön maksama keikka. Hetken aikaa väännettiin If:n kanssa, kun If koitti laittaa meitä tuota urakoitsijaa jahtaamaa, mutta uhkailu/kiristys ja suoranainen vittuilu (en saanut komeeta ulkonäköä enkä urheilullisia lahjoja, mutta ristus notta mä olen hyvä tappelemaan asioista) toimi ja aika pian tuli kiltisti toinen urakoitsija hoitamaan homman uudestaan kuntoon. Ei tarvittu juristeja edes; luokkaa 12 KEur vääntö oli kyseessä.

Vilho Kanuuna sanoi:
Työnä esim. halogeenit teettää paljon enemmän homma kuin ledit. Jos olisin alun perin käyttänyt ledejä gu10:n spottipohjissa olisin säästänyt hemmetisti sähkärin työaikaa (no ei maksanut mitään mutta silti), koska esim. halogeenejä varten laitettavat "kattilat" teettivät aika paljon työtä. Taisi ne potat jotain maksaakkin. Ei ne grynderit tee mitään ilmaiseksi. Hyvä grynderi saa ehkä asiakkaan luulemaan niin.
Joo, kyllähän tämäkin kävi mielessä, muttei oikeastaan edes kiinnosta kurkkia lahjahevosta suuhun. Tuollaista määrää halogeenejä saisi kokoajan olla lamppuja vaihtamassa. Nykyisessä kämpässä on sekä halogeenejä että ledejä. Halogeenejä menee vaihtoon varmaan ~10 polttimoa vuodessa, ainuttakaan led:iä en ole vielä vaihtanut.

Ainakaan vielä ei siis ole grynderi jäänyt kiinni siitä, että mentäisiin oikopolkuja siellä mitä ei ole kauppakirjassa speksattu.
Vilho Kanuuna sanoi:
Muutenkin rakentamisessa "artisti" maksaa aina tavalla tai toisella tämäntyyppisistä aisioista. Mitäs tulee Vässy neliölle hintaa?
Joo, melko halpaahan tää rakentajan elämä aina on. Neliöhinta meillä luokkaa 3700 Eur. Espoossa Kehä I sisällä valoisa etelä/länsi rinnetontti, erittäin suositulla alueella, jonne arkkitehdin tontille piirtämä loft-henkinen kivitalo. Varustetaso jopa omaan makuun turhan hyvä eliPoggenpohl+Miele keittiöt, Laattapisteen kamoilla märkätilat/WC:t/laattalattiat jne. Mut ei valiteta varusteista kun tuo oli noiden kämpiien perusvarustetaso. LVI:nä Maalämpö/kylmä+LTO vesikiertoisella latilämmityksellä.

Me katellaan tätä enemmänkin siten, että nimenomaan ostetaan valmis uusi johon saadaan aika helvetisti vaikuttaa itse. Kyllähän se grynderi tuosta voittonsa haluaa ja se sille suotakoon kunhan tekee mitä lupaa ja mun ei tartte olla raksalla vammaisen selkäni kanssa otsakyrpää kasvattamassa.
 
Hupella ei koskaan mikään toimi ja kaikki menee päin helvettiä, pitää Mr Murphyn kiireisena niin meitä muita ei niin vaivata :) Kuten totesin ei tuo RS mikään tie Eldoradoon ole. Helvetillinen tappelu ja todisteleminen noissa jokatapauksessa aina on. Konkurssin tehneen grynderin sijaan tuossa on kuitenkin vakavarainen vakuutusyhtiö jonka kanssa voi vääntää eli on sentään osapuoli jonka kanssa voi ylipäätään tapella.

Yhden ongelmallisen vesivahingon korjausrempan yhteydessä urakoitsija oli jo kadonnut kartalta paskaa tehtyään. Oli kuitenkin vakuutusyhtiön maksama keikka. Hetken aikaa väännettiin If:n kanssa, kun If koitti laittaa meitä tuota urakoitsijaa jahtaamaa, mutta uhkailu/kiristys ja suoranainen vittuilu (en saanut komeeta ulkonäköä enkä urheilullisia lahjoja, mutta ristus notta mä olen hyvä tappelemaan asioista) toimi ja aika pian tuli kiltisti toinen urakoitsija hoitamaan homman uudestaan kuntoon. Ei tarvittu juristeja edes; luokkaa 12 KEur vääntö oli kyseessä.

Joo, kyllähän tämäkin kävi mielessä, muttei oikeastaan edes kiinnosta kurkkia lahjahevosta suuhun. Tuollaista määrää halogeenejä saisi kokoajan olla lamppuja vaihtamassa. Nykyisessä kämpässä on sekä halogeenejä että ledejä. Halogeenejä menee vaihtoon varmaan ~10 polttimoa vuodessa, ainuttakaan led:iä en ole vielä vaihtanut.

Ainakaan vielä ei siis ole grynderi jäänyt kiinni siitä, että mentäisiin oikopolkuja siellä mitä ei ole kauppakirjassa speksattu.

Joo, melko halpaahan tää rakentajan elämä aina on. Neliöhinta meillä luokkaa 3700 Eur. Espoossa Kehä I sisällä valoisa etelä/länsi rinnetontti, erittäin suositulla alueella, jonne arkkitehdin tontille piirtämä loft-henkinen kivitalo. Varustetaso jopa omaan makuun turhan hyvä eliPoggenpohl+Miele keittiöt, Laattapisteen kamoilla märkätilat/WC:t/laattalattiat jne. Mut ei valiteta varusteista kun tuo oli noiden kämpiien perusvarustetaso. LVI:nä Maalämpö/kylmä+LTO vesikiertoisella latilämmityksellä.

Me katellaan tätä enemmänkin siten, että nimenomaan ostetaan valmis uusi johon saadaan aika helvetisti vaikuttaa itse. Kyllähän se grynderi tuosta voittonsa haluaa ja se sille suotakoon kunhan tekee mitä lupaa ja mun ei tartte olla raksalla vammaisen selkäni kanssa otsakyrpää kasvattamassa.

Ledit olisin niinikään laittanut heti jos olisi tajunnut. Halogeeneja saa olla koko ajan, varsinkin pihalla vaihtamassa.

Tuleehan sitä neliölle hintaa, mutta eipä taida kehä 1:n sisälle rakentaminen köyhien leikkiä ollakaan. Muutenkin suosittelen teettämään niin paljon muilla kuin mahdollista ja jos grynderi tuntuu luotettavalta, niin aina vaan parempi. Turha sitä on tietentahtoen itseään kovin syvälle rakentamissoppaan kastaa, jos kerran rahalla voi siitä touhusta päästä.

Mahtavalta kuullostaa Vässyn tupa ja toivottavasti murphykään ei joudu painamaan ylitöitä.
 
Ledit olisin niinikään laittanut heti jos olisi tajunnut. Halogeeneja saa olla koko ajan, varsinkin pihalla vaihtamassa.

Tuleehan sitä neliölle hintaa, mutta eipä taida kehä 1:n sisälle rakentaminen köyhien leikkiä ollakaan.
Korjataan sen verran että Kehä III sisällä piti kirjoittamani, joku brainfart tunki tuohon. Espoon puolella ei I:n sisällä edes oikein ole paikkaa jonne suostuisin muuttamaan ja Hesan hauskat alueet onkin sitten budjetin ulkopuolella ja ruuhkien sisäpuolella; tulevasta kämpästä duunimatkalla liikennevaloja 0 kpl :rock:

Huomasin muuten juuri että tälläkin hetkellä on taas kämpässä 3 kpl G10 halogeeniä paskana; 2 keittiössä ja 1 WC:ssä. Yritän käyttää laadukkaita polttimoja ja silti noita menee koko ajan, vaikka kämpässä taitaa olla tällä hetkellä noita vain joku 15 kpl. Jäähdytysvammaisiakaan nuo eivät ole kun ei ole yhtään koteloitua asennusta; halogeeenit on vaan kohtuu paskoja. Ei hirveästi naurattaisi vaihtaa noita koko ajan tulevan kämpän olkkarin katosta lähes 4 m korkeudesta.
 
Meillä on noita halogeeneja katossa yhteinsään 48kpl ja yhtään polttimoa ei ole mennyt 4v aikana, vaikka suurinta osaa poltetaan päivittäin;)
Ps sulla taitaa olla 230V halogeeneja, meinaan meillä on kaikki halogeenit 12v+ himmentimellä;)
Polttimot on tälläisiä 20W
Philips-12v-20w-Dichoric-Lamp.jpg
 
Meillä on noita halogeeneja katossa yhteinsään 48kpl ja yhtään polttimoa ei ole mennyt 4v aikana, vaikka suurinta osaa poltetaan päivittäin;)
Ps sulla taitaa olla 230V halogeeneja, meinaan meillä on kaikki halogeenit 12v+ himmentimellä;)
Jep, 12 W kestää tuntuvasti paremmin ja ero on tuttu. Itsellä noita 12 v versioita löytyy kylppärin katosta ja ehkä kerran tai max 2 kertaa on tarvinnut vaihtaa polttimoita ~8 v aikana eli kestäähän noi ihan eri lailla kuin 230:t. 230V GU10:ejä on vaan vähän pakko käyttää, kun suurin osa noista on normaaleissa valaisinpisteissa ja ihan normihimmenninten/kytkinten päässä. Isoihin uppoasennuksiinkin jonkin verran mättävät vieläkin noita 230V versioita vaikkei siinä kovin suurta järkeä olekkaan, oisko noiden johdot mukavampia vetää tai vastaavaa kun ei erikseen muuntajiakaan tartte. 230:ssä vielä se hauska puoli, että kun yksi neljästä polttimosta hajoaa on se vaihdettava pikana tai kohta hajoaa lisää.

feikki-edit: Piti ihan tarkistaa sähköpiirrustukset ja tulevan kämpän olkkarin kattoon oli tosiaan alunperin piirretty ~30 kpl 230V GU10:ejä. Nämä oli tosiaan sittemmin vaihdettu rakennuttajan toimesta 5W LED:eihin ennenkuin ehdin edes alkaa asiasta napputtamaan.
 
Miksi käytätte 230v halogeeneja? Noissa on ihan hanurista kesto ja valoteho/sävy verrattuna 12V systeemiin. Käykää vaikka asiantuntevassa liikkeessä ihmettelemässä omin silmin eroja, jos ette usko.

Nytkin ostin uuteen kämpään 12V halogeenejä n. 100kpl ja valaisinmyyjä antoi noille 3v takuun. Kuulemma jokaista palanutta kohden saan hakea kaksi uutta. Uskon kyllä ton helposti, koska viime kämpän n.50 halogeenistä paloi neljän vuoden asumisen aikana 1kpl.

Ja urakoitsija/vastaavista. Meillä urakoitsija (runko+vesikatto) toimi myös vastaavana mestarina ja ainakin meillä homma toimi loistavasti. Palkattu mestari käy sen max. 2x viikko työmaalla kahvilla ja paljon ehtii tapahtua käyntien välissä. Urakoitsija on liki päivittäin työmaalla (ainakin meillä oli) ja näkee liki kaiken ja kerkeää puuttumaan ja neuvomaan heti tarvittaessa. Mulla on kyllä pääosin käynyt ihan uskomaton tuuri työmiesten kanssa. Yhdenkään kanssa ei ole tarttenut riidellä/vääntää kättä ja homma toimiii. Ja jälki on todella viimeisen päälle.

Suurimmat murheet ovatkin sitten erilaisissa toimituksissa. Ikkunat ja ovet, portaat ja kaiteet, kalusteen jne...
 
Miksi käytätte 230v halogeeneja? Noissa on ihan hanurista kesto ja valoteho/sävy verrattuna 12V systeemiin. Käykää vaikka asiantuntevassa liikkeessä ihmettelemässä omin silmin eroja, jos ette usko.

Nytkin ostin uuteen kämpään 12V halogeenejä n. 100kpl ja valaisinmyyjä antoi noille 3v takuun. Kuulemma jokaista palanutta kohden saan hakea kaksi uutta. Uskon kyllä ton helposti, koska viime kämpän n.50 halogeenistä paloi neljän vuoden asumisen aikana 1kpl.

....

No halugeeneistä just yritän päästä eroon, eli vaihtelen ledejä tilalle. Ei meinaa vaan tarpeeksi matalia ledejä löytyä gu10:n kannalla.
 
Ledit olisin niinikään laittanut heti jos olisi tajunnut. Halogeeneja saa olla koko ajan, varsinkin pihalla vaihtamassa.

Uskomatonta kyllä.. Meillä on melkein kaikki haloa ja ETENKÄÄN ulkoa ei ole tarvinnut vaihtaa yhtäkään polttimoa, asuttu 03/2007 alkaen..! About kaikki valaisimet on edullisia Massiven peruskamoja. Sisätiloissa on kuutisenkymmentä 10 W (12 V)-50 W (230 V) halogeenia, vuodessa palaa luokkaa 2-3 polttimoa. Ehkä noita palais enemmän jos vaihtais heti uudet, mutta annan olla palaneiden pimeänä kunhan "ryhmästä" vielä riittää valoa.

Portaat, keittiön välitila ja yksi minitähtitaivas on leditoteutuksin ja itse en kyllä voi sanoa pitäväni valon sävystä vaikka keittiönkin välitila on ns. valkoisin ledein tehty. No siihen ne ehkä sopii, mutta oleskelu-, kylpy- ja makuutiloissa miellyttää mun silmää kyllä enemmän sellanen lämmin sävy. Mulla on myös epäsuoraa valaistusta suht arvokkailla välkkymättömillä päivänvaloloisteputkilla, niidenkin sävy on lopulta ihan perseestä vaikka jotkut jaksavatkin kehua. Makuasioita.
 
Kertokaapas mielipiteenne välipohjan villoittamisessa. Kuviin on piirretty 100 mm villaa tähän tilaan, se on varmasti ok ja perushyvä määrä äänen eristykseen. Tuossa on siis 300 mm palkki. Kuvissa on maininta villan laittamisesta tämän tilan yläpintaan jos on lattialämmitys ja meille se tulee. Jäi vaan itselle vähän kuva, että onko tuolla oikeasti tuossa muutakuin marginaalinen merkitys. Se on vain erittäin työlästä pistää yläpintaa. Jos pistää alapintaan, saa siihen päälle hienosti esim. iv-kanavat. Lattia tulee kuitenkin kolmesta kerroksesta kipsilevyä ja yläkerrassa ei niin suuria lämpöjä edes tarvita, mitä alakerrassa.

Kysyn tätä vielä vastaavalta huomenna. Mutta onko täällä kellään tästä näkemystä tai kokemusta?
 
No halugeeneistä just yritän päästä eroon, eli vaihtelen ledejä tilalle. Ei meinaa vaan tarpeeksi matalia ledejä löytyä gu10:n kannalla.
Tässähän tää "miksi käytätte 230V?" ledejä tuli. Meillä kaikki valot on nykyisessä kämpässä kylppäriä lukuunottamatta normaaleissa kattorasioissa, näihin menee 230V piuhat, joten ei ne noin vaan muutu 12V versioiksi erillisine muuntajineen. Fiksuja GU10 ledejä olen jahdannut minäkin koko ajan, mutta noissa tosiaan ongelmana on koko ja se ettei suurin osa noista, ainakaan yhtään tehokkaammista, toimi lainkaan himmenninten kanssa. Philipsillä on parhaat GU10 led-polttimot mutta niitä taasen ei saa oikein mistään.
 
Kertokaapas mielipiteenne välipohjan villoittamisessa. Kuviin on piirretty 100 mm villaa tähän tilaan, se on varmasti ok ja perushyvä määrä äänen eristykseen. Tuossa on siis 300 mm palkki. Kuvissa on maininta villan laittamisesta tämän tilan yläpintaan jos on lattialämmitys ja meille se tulee. Jäi vaan itselle vähän kuva, että onko tuolla oikeasti tuossa muutakuin marginaalinen merkitys. Se on vain erittäin työlästä pistää yläpintaa. Jos pistää alapintaan, saa siihen päälle hienosti esim. iv-kanavat. Lattia tulee kuitenkin kolmesta kerroksesta kipsilevyä ja yläkerrassa ei niin suuria lämpöjä edes tarvita, mitä alakerrassa.

Kysyn tätä vielä vastaavalta huomenna. Mutta onko täällä kellään tästä näkemystä tai kokemusta?

Mulla on juuri näin tehty. Siis 100mm villaa alapinnassa jonka päällä iv-putket. Jukka-Talo jossa välipohjassa titaniitti palkit. Yläkerrassa 3 kertainen kipsilevy jossa välissä Nereuksen lattialämmitys putkisto. Aika vittumainen oli tehdä toikin. jälkeenpäin oisin tehnyt niin, että ensin iv-putket ja siihen puhallettu villat koko väli täyteen.
 
... Aika vittumainen oli tehdä toikin. jälkeenpäin oisin tehnyt niin, että ensin iv-putket ja siihen puhallettu villat koko väli täyteen.

Tämä tuli itselläkin 1. mieleen. Tuskin tulee töineen edes kalliimmaksi. Välipohja on helpompi varmaan puhaltaa itsekin kuin esim. yläpohja ja koneet saa vuokralle.
 
Justiin pari tuntia sitten puheltiin lattiavalajan ja ilmastointimiehen kans tuosta. Ne meinas, että 10cm villaa välipohjassa on ihan yhtä tyhjän kans eli kannattaa puhaltaa koko tila täyteen villaa. Mieluusti niin, että päältä puhaltaa 5cm yli ja sitten painaa yläpuolen harvalaudoituksella sen tiiviiksi. Sitten saa kuulemma yläkerrassa touhuta ihan vapaasti, eikä alakerrassa tarvi äänistä häiriintyä.

Tuo puhaltaminen on tosiaan itsekin helppoa. Viikonloppuna päästelin autotallin katon ja n. tunnissa meni 26m3. Eli eipä siinä kauheasti tee mieli alkaa leikkimään palavillalla välipohjassa missä se jakokin on varmaan joku 40cm.
 
Missä vaiheessa puhaltelette välipohjan? Onko sähköt vedetty jo? Laitatteko alakerran kattoon muovin vai paperin vai minkä pitämään tavarat sisällä?
 
Ei taida olla sähköjä vedetty ennenkö välipohja pistetään täyteen. Tuo onkin kyllä hyvä vielä varmistaa, ettei tule ongelmia! Paperi ilmeisesti tulee alakerran kattoon.
 
http://rakennusprojekti.fi/?p=471

Tässäpä päivitystä uusimmasta tilanteesta. Siellä ois nyt sitten kuvia JIIRINPOHJISTA kun niitä täällä aikaisemmin kyseltiin. Sanoinhan ettei noista tarvitse olla huolissaan. Tänään päivän aikana olivat sinne "ilmestyneet". ;)

Huomenna ois talotehtaan pojilla viimeinen päivä meidän työmaalla. Hitto kun tietäs että tuollasiakin timpureta on niin ois voinut alunperinkin suunnitella vielä enempi niille hommaa. Olisivat voineet vaikka eristää tuon katto-osuuden. Mutta eiköhän tuo itseltäkin onnistu, vähän vain hitaammin. ;)
 
Minkä korkuisia ovat? Mulla on ainakin noi massiven halvat spottipohjat kohtuu tarkkoja, että lamppu ei saa olla paljon tavallista halogeenia isompi.

Myyjä väitti olevan tavallisen halogeenin kokoisia ja niiden pohjaan meneviä, en itse ole mitannut. Vaihdan omamme kanssa ledipolttimoihin heti kun halogeenit paukkuu. Kellariremppa on par'aikaa päällä ja siellä tuleviin sauna/pesuhuone/khh/WC-tiloihin tulee sitten ledeistä valaistus että ei tarvii kattoa laskea yhtään enempää. Jos jollain on kokemusta näistä, niin hyvät ja huonot puolet otetaan ilolla vastaan... Asennussyvyys on ainakin just meille passeli 20mm...

Kellarissa kohta tehdään uusi lattiavalu, kunhan saadaan pohjatyöt alta pois ja vähän kallionkökkäreitä piikattua. Tätä threadia on kyllä mielenkiintoista seurata :)
 
http://rakennusprojekti.fi/?p=471

Tässäpä päivitystä uusimmasta tilanteesta. Siellä ois nyt sitten kuvia JIIRINPOHJISTA kun niitä täällä aikaisemmin kyseltiin. Sanoinhan ettei noista tarvitse olla huolissaan. Tänään päivän aikana olivat sinne "ilmestyneet". ;)

Huomenna ois talotehtaan pojilla viimeinen päivä meidän työmaalla. Hitto kun tietäs että tuollasiakin timpureta on niin ois voinut alunperinkin suunnitella vielä enempi niille hommaa. Olisivat voineet vaikka eristää tuon katto-osuuden. Mutta eiköhän tuo itseltäkin onnistu, vähän vain hitaammin. ;)

Kävitkö katsomassa vesikatetoimittajalta ne kuvat? Kuven perusteella kun tuossa ei ole yhtään syvennystä / ränniä? Mulla ainakin oli sellanen about 4 - 5 sentin tiputus jiirissä. Eri toimittajilla on varmaan erilaisia "patentteja", mutta kannattaa varmaankin vilkaista. Ja voihan tosiaan mansardikin jo vaikuttaa. No ainahan sitä saa rakentajaa pelotella :)

edit: kävin itse katsomassa ruukin sivuilla. ei tule syvennystä - pahoittelut sekoilusta.
 
Back
Ylös Bottom