- Liittynyt
- 3.12.2006
- Viestejä
- 22 717
Toki varmasti noin on. Visuaalisuus voidaan käsittää monella tapaa. Mulla nyt tahtoo vain olla niin että en pidä juuri mistään vanhasta, oli kyse mistä vain. Eli oli se sitten huono kuvanlaatu, vaatetyyli, tai ihan koko ns. "setting" (mikä onkaan suomeksi)... eli esimerkiksi tästä syystä mafia (~pre-90's) TV-sarjat ja elokuvat ei iske sitten alkuunkaan. Samaan kategoriaan menee länkkärit, ei pysty.Kyllä upeaa visuaalisuutta löytyy myös vanhemmista filmeistä. Esim Metropolis (1927) on yksi visuaalisesti tyylikkäimpiä näkemiäni elokuvia (kamppailee 2001: Avaruusseikkailun ja Panin labyrintin kanssa). Sen kuvallisuus on puhdasta estetiikkaa aikansa suurimmalla budjetilla. Metropolis on tehty aikana, jolloin kuvakulmat, kuvien asettelu ja leikkaus olivat vielä vähintään yhtä tärkeässä roolissa kuin erikoistehosteet. Joidenkin nykyajan kovimpien tehostekikkailijoiden, esimerkiksi Roland Emmerichin ja Michael Bayn, leffantekeleiden kuvamössöstä tulee lähinnä huvittunut fiilis.
Oon samaa mieltä siinä, että elokuvan pitää ansaita kannuksensa tässä hetkessä eikä sillä, että sitä on kopioitu runsaasti ja/tai se on perustana myöhemmille filmeille. Toki kopiot ovat melko usein ärsyttäviä eivätkä yllä alkuperäisen tasolle, mutta joskus on toisinkin päin. Mulle on tärkeämpää se, miten elokuva vaikuttaa muhun, kuin miten se vaikuttaa elokuvataiteeseen.
Pitääpä muistaa Yksi lensi yli käenpesän, kun seuraavan kerran käyn videovuokraamossa.
Tuo "ongelma" minulla on sinänsä mielenkiintoinen, että poikkeuksia löytyy. En nyt tähän hätään keksi miksi osa voi silti toimia, ehkä lonkalta heittäisin että siinä on joku suosikkinäyttelijä joka on myös nykyään aktiivinen.
Eli monesta eri asiasta tuo johtuu, eli se visuaalinen tyylikkyys (non-special effects sellainen) ei itsessään juuri koskaan riitä.