Meillä olisi tarkoitus lähteä kaveriporukan kanssa Leville uutenavuotena. Tätä ennen ajattelimme käydä Virossa hieman täyttelemässä juomavarastojamme. Leville ottaisimme mukaan lähinnä lonkeroa ja kaljaa, joita kuljetamme autojen takakopissa, joissa ei siis ole lämmitystä. Kysymys kuuluukin, että onko mahdollista, että juotavat jäätyvät matkan aikana? Olettain, että ulkona on pakkasta about 10-20 astetta, lisäksi ottaen huomioon juomien alkoholipitoisuuden (n.6%) sekä vauhdista aiheutuvan tärinän sekä muut olosuhteet. Kaveriporukassamme on syntynyt kiivasta väittelyä aiheesta ja ajattelinkin, että jos joku viisas osaa heittää jotain faktaa kyseisestä asiasta.