Olympiajääkiekko 2010

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ossen
  • Aloitettu Aloitettu
Kyllähän tuon lopputuloksen suunnilleen osas jo ennen peliä arvata. Aika ailahtelevaa on Suomen peli ollut ja jossain vaiheessa turnausta totuus tulee esille.
 
Sana taistelu ei tule Suomen pelistä mieleen muussa kohtaa kuin Tshekki-pelissä, siinäkin pelin voitto tuli Kiprusoffin hyvien torjuntojen ansiosta. Niin kuin totesin, noin shokkialkuun tarvitaan jotain selkeää ryhtiliikettä tai muutosta taktiikkaan. Keinot ovat melkein ainoastaan ne että maalivahti lähtee vaihtoon, minkä hyvin moni valmentaja olisi tehnyt tuossa tilanteessa tai sitten jotain isoa muutosta joukkueen kokoonpanoihin. Jalonen ei tehnyt kumpaakaan, mikä nyt oli se kaikkein huonoin vaihtoehto ja se näkyikin saman tien tulostaululla. Eipä tuohon mitään jälkiviisastelua tarvita, se on aika normi toimintaa valmentajan osalta. Jalonen ei ole missään vaiheessa vakuuttanut ainakaan minua, ja olihan tuo Suomen pelitapa aika kuutamolla suurimman osan ajasta. Sitä en osaa sanoa, mistä tämä johtuu. Jätetään nuo Suomen johtavan analyytikon ja muiden mietittäväksi.

Tuosta Torinosta nyt sen verran, että silloin Suomi pelasi parasta kiekkoa mitä sen olen ikinä nähnyt tekevän. Niiden pelien vertaaminen tämän päivän pelaamiseen on eroa kuin yöllä ja päivällä. Kaiken lisäksi Ruotsi ei kontannut Slovakian peliä, vaan taktikoi helpomman vastuksen seuraavalle kierrokselle. Näin joukkueella oli tuoreemmat jalat finaalissa minkä mm. Selännekin on myöntänyt.

Nihkeä Tshekki voitto on ainoa mainitsemisen arvoinen asia, joka näistä kisoista on jäänyt mieleen. Suomi oli selkeästi Ruotsia huonompi, enkä tosiaan usko, että Venäjä tai Kanadakaan olisi kaatunut.

Onhan tuo pronssi nyt aina pronssi, mutta helpolla se tulee jos on tullakseen, kun vertaa siihen kuinka sekaisin Suomen peli on. Ei sen kummempaa, ja hyvähän se on että välillä menee näin.

Mitä näistä tappelemaan,näkemyseroja, ja se on ok. Mutta sen verran piti tarttua, että vaikka kipperi pelas tosi hyvän tsekki-pelin ni niin pelas siellä vokounkin, mutta kukaan ei sano että "Tsekki pysy pelissä vokounin hyvien torjuntojen ansiosta", ei vaikka suomi oikeasti hallitsi sitä peliä, mutta kun suomalaiset jotenkin tuntuu näkevän aina kaiken jotenkin negatiivisesti. Tää on tää perisuomalainen synti että vaikka pelattas miten ja voitettas kaikki niin aina löytyy joku jonka mielestä "se oli väärin voitettu" ja "okei mestaruus tuli mutta mitä se lepistökin siellä teki". Pientä ihmistä vaan joskus ihmetyttää...

Niinpä, suomi oli torinossa vitun hyvä, mutta se pointti oli just siinä että toinen vei kultaa häviämällä turneessa kahdesti ja toinen sai käteen hopeaa pelaamalla turneessa yhden ei-niin-loistokkaan pelin, sama tarina kuin 94 lillehammerissa. Toistan itseäni, mutta kun Suomalaisille kun ei riitä ees vaikka voittas kaikki 6-0, vaikka oikeasti vain lopputuloksella on väliä. Luuletteko että kanukit ei juhli mahdollista kultaa täysillä vaikka ne häviskin jo kertaalleen usalle ja sveitsi nöyryytti niitä? Vitut, niille riittää kunhan kultaa tulee, loppupeleissä tyylistä ne vitut veisaa!

Jos viittaat tolla pelikirja-sihvoseen niin sen jutuista saa aina päivän parhaat naurut. Ei jumalauta oikeesti, ja vielä, kuka vittu kehtaa nimittää ITSE ITSEÄÄN johtavaksi analyytikoksi....kiesus... jos joku toinen antaa lempinimen niin ok, mutta ei sitä itse käytetä. Vai luuletteko että esim väinö gretzky sanoo itseään haastatteluissa " the Great Oneksi"?!!!

Siinä olikin mukana ripaus optimismia ja uskoa, eli "pieni suomi taistelee pronssimitalista", näin oikeasti uskon, mutta huomen illalla se nähdään.
 
Pakko kommentoida tätä katastrofia nyt kun tunteet ovat vähän laantuneet.

Onko tämä Kiprun vika? Osittain, mutta ensimmäisessä maalissa puolustajat omalla pelillään munivat koko tilanteen täysin. Kiprulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tulla vastaan ja koettaa avata peliä jonnekin, joka ei muuten ole maalivahdille erityisen helppo homma. Vastustaan lapaan meni, mutta näin käy välillä kun pistetään veskalle painetta. Tilanteessa oli myöskin ämpärillinen paskaa säkää.

Tämän jälkeen jenkit saivat aivan uskomattoman sykkeen päälle ja korkea karvaus sai suomen jätkät aivan kuseen. Koko viisikko paskoi housuunsa aivan jatkuvalla syötöllä ja ainoastaan aikalisä olisi pelastanut tilanteen.

Onko tämä sitten valmennuksen (eli Jalosen) vika?

On todella vaikea syyttää valmentajaa tästä. Ammattilaisten olisi pitänyt kyetä nollaamaan tilanne ja alkaa noudattaa omaa peliä uudelleen. Suomen materiaali ei kuitenkaan kestänyt vaan jätkät alkoivat hermoilla kiekon kanssa, ja etenkään sekä vastustajan mailaa että kiekkoa ei pystytty kontrolloimaan kriittisellä sektorilla.

Koko pelaava viisikko paskoi housuunsa säännöllisesti.

Minun on vaikea nähdä että parit aamujäät ja palaverit vetäneen Jalosen olisi pitänyt saada nämä ammattilaiset pitämään hermonsa kurissa. Oletin että ammattilaiset osaisivat koota itsensä, mutta nyt kaikki mikä voi mennä pieleen, meni myös pieleen.

Jenkit viimeistelivät aivan jäätävällä varmuudella jokaisesta paikasta joka annettiin.

Menestyksemme on aina ollut kiinni siitä että paperilla parempi joukkue ei osu edes tolppien väliin kaikista paikoista mitä selkeästi huonompi materiaalimme heille antaa. Nyt ei käynyt niin, vaan laukaukset ja ohjurit lähtivät vastustamattomalla voimalla oikeaan osoitteeseen. Bäckströmkin teki parhaansa, muttei kyennyt venymään yli-inhimillisiin saavutuksiin.

Yhteenvetona voidaan todeta että tilanteet pelattiin paskasti, mutta vastustaja pelasi myös todella hyvin. P-Amerikkalainen tarkkuus ja terävyys maalipaikoissa nähtiin tänään todella karulla tavalla. "Pelikirjassa" ei ollut varsinaisesti mitään vikaa, nyt vaan sattui mustapekka käteen. Valmentajalla on loppupeleissä kovin vähän valtaa vaikuttaa mihinkään tällaisissa turnauksissa, jos ammattilaiset eivät itse pysty kurinalaiseen peliin niin se on aivan sama mitä valmentaja piirtelee fläppitauluihinsa.

Itse olen valmis antamaan tietynlaisen synninpäästön valmennukselle ja maalivahdelle. Suurin syy tappioon olivat yksittäisten pelaajien virheet, joita ei voi korjata pelaaja-aitosta käsin.
 
Ihan hyvinhän tuo peli loppujen lopuksi meni. Eka erä oli karsea ja Suomen peli hajos täysin. Mutta kattokaa kakkos ja kolmos erää. Mun mielestä peli saatiin kaiken kokemuksen jälkeen tosi hyvin kasaan ja vielä viimeinen erä voitettiin. Että ihan turha sanoa etteikö Suomella ole mahdollisuuksia tuolla tasolla.

Kakkos ja kolmoserä sentään todisti että pronssimatsi kannattaa katsoa. Mutta Suomen jellonat pliis, eihän aloiteta sitä matsia sitten samalla tavalla, eihän...
 
Niin, jenkithän lähti toiseen erään pelaamaan täysillä 6-0 -johtotilanteesta. Eivät ne erät kerro Suomen lätkän tasosta mitään.
 
Niin, jenkithän lähti toiseen erään pelaamaan täysillä 6-0 -johtotilanteesta. Eivät ne erät kerro Suomen lätkän tasosta mitään.

Nojoo. Myönnetään. Mutta yritin ajatella positiivisesti näin aamulla. Kiitos nyt tästäkin, kannattaakohan sitä pronssimatsia sittenkään katsoa :D
 
Niin, jenkithän lähti toiseen erään pelaamaan täysillä 6-0 -johtotilanteesta. Eivät ne erät kerro Suomen lätkän tasosta mitään.

Minä taas rehellisesti uskon että Suomi ei ole tasoltaan paljoankaan huonompi kun USA tai niin paljoa kun peli antoi ymmärtää. Nyt vaan sattui huonompi päivä tai huonompi erä. Samoin kävi Venäjälle Kanadan kanssa. Tuskin se Kanada oikeasti on niin paljoa parempi kun Venäjä kun Svetsikin venyi sen kanssa rankkareihin asti. Samoin Sveitsi pelas USA:n kanssa kaksi suht. tasaista peliä. En jaksa uskoa että Suomi on huonompi kun Sveitsi ja jos Suomi-USA pelattais huomenna uudestaan niin uskon että olisi ihan eri peli kyseessä.
 
Onhan tää pikkasen koomista,kun pieni suomi taistelee "maailman kaikkien aikojen kovimmassa" kiekkoturneessa pronssista, niin täällä kotisohvilla ollaan jo antamassa kenkää jaloselle sun muuta, jälkiviisaus on sitä parasta viisautta, ehkä olisin ottanu itekin kipperin pois 3-0:ssa, ehkä en, eikä sillä oo enää vitunkaa väliä. Tää näitten turnausten rakenne on just se kuuluisa vanha pieru tammisen "win the right games", ei se auttanu suomeakaan torinon finaalissa vaikka kaikki pelit ennen sitä voitettiin, ruottalaiset konttas silloin jo alkusarjassa ryssille ja slovakialle, ja pääs välieriin sveitsi voitolla.

Se on muuten niin että tuleva pronssi-peli voipi olla suomalaisten viimesiä mahkuja mitaliin "isossa" turneessa pitkään aikaan. Suomen viimesen 15 vuoden joukkueiden runko jää tän jälkeen näistä peleistä eläkkeelle, se suomen materiaalin piikki tais olla niissä 2004 ja 2006 turneissa. Kuten kekäläinen telsussa sano, mistä löytyy tilalle sellasia jätkiä m.koivun,filppulan ja t.ruudun rinnalle jotka oikeesti pystyis näitä pelejä pelaamaan?? Ei oikein haluaisi maalailla piruja seinälle, mutta kait fanittamisen ohessa täytys välillä kattoa tilannetta objektiivisestikin...


No kyllä se jalonen joutais vittuun sieltä ja äkkiä, jauhaa jostain saatanan roolituksesta kokoajan, ja nämä pelaaja valinnat :D äijät pelaa aivan päin vittua, mitä sai aikaa esim lehtinen,miettinen,immonen.


Suomella tuntuu kans tuo valmentaja vaihtuvan todella tiheää, miksei siel voi pitää pidempää kunnon valmentajia, vittu vaikka curre, tai mielummin summanen valmentamaa nii alkais pojillaki se pääkoppa tosipeleis kestää,
 
Nojoo. Myönnetään. Mutta yritin ajatella positiivisesti näin aamulla. Kiitos nyt tästäkin, kannattaakohan sitä pronssimatsia sittenkään katsoa :D
Ilman muuta. Pronssia tulee :)
Minä taas rehellisesti uskon että Suomi ei ole tasoltaan paljoankaan huonompi kun USA tai niin paljoa kun peli antoi ymmärtää.
Tästä oon ihan samaa mieltä. Ailahtelua sattuu aika ajoin.
 
Minä taas rehellisesti uskon että Suomi ei ole tasoltaan paljoankaan huonompi kun USA tai niin paljoa kun peli antoi ymmärtää. Nyt vaan sattui huonompi päivä tai huonompi erä. Samoin kävi Venäjälle Kanadan kanssa. Tuskin se Kanada oikeasti on niin paljoa parempi kun Venäjä kun Svetsikin venyi sen kanssa rankkareihin asti. Samoin Sveitsi pelas USA:n kanssa kaksi suht. tasaista peliä. En jaksa uskoa että Suomi on huonompi kun Sveitsi ja jos Suomi-USA pelattais huomenna uudestaan niin uskon että olisi ihan eri peli kyseessä.

Kyllä Suomi on aika saatanan huono joukkue loppujenlopuks. Toi "Suomi pelasi yhden huonon erän" on ehkä suurinta bullshittiä ikinä. Ei USA lähteny enää pelaa sitä aggressiivista karvauspeliä ja hamuamaan sitä kiekkoa samalla tavalla viimeisessä 2 erässä. Ne säästeli energiaa finaaliin ja surffas ja heitteli plättyjä. Jos rupee miettimään noita pelaajalistoja niin ketä Suomella on sellaisia kun Zach Parise, Patrick Kane, Phil Kessel, Bobby Ryan, Erik Johnson Jack Johnson ? USA:ssa tajuttu vaan tehdä nuorennusleikkaus ja luovuttu vanhoista staroista, eivät oo menestyny hyvin viimeaikoina kisoissa mutta pikkuhiljaa se niiden duuni nuoriin panostamisessa rupee näkymään arvokisatuloksissakin. Suomella ongelma on et ei ole mitään parikymppisiä tähtiä ketkä vois nostaa joukkueeseen pelaamaan.. Seuraavat "junnut" ketkä nousee joku Sami Vatanen ja Granlund? Ei hirveen pitkälle mennä kahdella pelaajalla kun tosta lopettelee Lehtine, Sami Salo, Koivu, Selänne, J. Ruutu, Timonen ja Peltonen. Sieltä oikeestaan pikkuhiljaa putoo se koko runko pois millä Suomi on menestynyt viimeiset 15 vuotta. Kiva nähdä miten toi aukko täytetään? Ja korostan et se aukko on täytettävä mieluite jo ens kisoihin, tää nyt saa luvan olla viimenen kerta ku siel pelaa 35 vuotiaita noin paljo..

Suomelle luodaan aina kultapaineet ja itekki aina fiilistelen et kyl se Suomi vaan sisulla tulee. Mut realistisesti ajateltuna Suomen joukkue ei ole enää millään tasolla kilpailukykyinen kansainvälisten huippumaiden kanssa. Tshekki kaatu siihen et niillä oli toinen pelipäivä putkeen eivätkä jaksaneet enää liikkua hyvällä tasolla ja suomi sai pomputettua kiekon maaliin (hyvä niin). Olihan toi Suomelta huono peli, sitä on turha kiistää (mm. puolustajille opetetaan jossain D-junnuissa et pelataan ekaks se maila pois siitä maalinedestä). Organisoituja hyökkäyksiä tais olla sen 1 kappaletta ekassa erässä. Eikä tässä tarvii ny puhuu mistään valmistautumisesta, hyvät pelaajat pelaa hyvin joka vitun tilanteessa ei siel auta ruveta itkemään jostain ylilatautumisesta. Oon hirvee leijonafani ja toivotaa ny et ne sais ylpeytensä takaisin Slovakiaa vastaan.
 
Järkyttävä peli ja järkyttävä alku.

Kipper teki itestään taas suomalaisten silmissä häviäjän. Kyllä vituttaa Kipperin puolesta, äijä on yks maailman parhaista maalivaheista ja sitten mokaa aika pahasti ja koko peli meneekin sitten sekasin.
 
Tämä turnaus kyllä osoitti sen kuilun mikä suomella on eroa huippumaihin. Ei yhtään voittoa kovasta joukkueesta, tsekkiä en viime turnausten perusteella laske huippumaihin eikä tämäkään turnaus asiaa muuttanut, kolmessa pelissä kaksi maalia vastustajalle ja nekin tulivat vastustajien mailoista tms kimmonneina. Aika on vaan mennyt ohi suomen huippuäijistä jotka ovat joukkueen runko. Toivottavasti nyt kevään mm-kisoissa tajutaan sisäänajaa näitä nuoria 18-22 vuotiaita pelaajia, vaikka joidenkin taso ei riittäisi vielä kansvainvälisiin peleihin.
 
No niin, slovakit vastaan pronssiottelussa. Hyvän kirin kehittivät nikkareita vastaan, mutta aika loppui kesken. Slovakki on skulannut hyvin tässä turneessa; saa nähdä miten suomipojan käy.
 
Toivottavasti nyt kevään MM-kisoissa YMMÄRRETTÄISIIN että alkulohkossa sijoittuminen 3. on jo todella hyvä sijoitus Suomelle ja jätetään se unelmointi puolivälieristä muille maille niin ei sitten tule myöskään pettymyksiä :)
 
Tämä viime yön peli kiteytti loistavasti Suomen turnauksen ja jääkiekon nykytilan.


- Maalintekijät
NHL:n top100 pistemiehen joukossa kolme suomalaista, josta yksi ei ole mukana tiimissä. Vertaa tätä ruotsiin, slovakiaan, tshekkiin tai Venäjään niin ei voi kuin ihmetellä että mitä täällä oikein tehdään junnuille. Ottakaa kuitenkin huomioon, että mainitsemillani mailla ei ole merkittäviä eroja harrastaja- tai hallimäärässä.pelaajien määrät maittain, vuodesta ei tietoa. Slovakia pistää tuosta listasta silmään vähäisen pelaajamäärän takia, mutta silti maasta tulee käytännössä vain taitavia hyökkääjiä...

- Maalinteon ongelmat turnauksessa
Suomi tehnyt ennen pronssipeliä turnauksessa viidessä pelissä 13 maalia, näistä huippumaita vastaan kolmessa pelissä 3! Näistä kolmesta maalista pidän ainoana tehtynä sitä Lepistön vetoa jonka Hagman (omien sanojensa mukaan) ohjasi. Toiset kaksi olikin pomppu ja tyhjiin.
Näistä 13 tehdystä kaikenkaikkiaan ylivoimalla on tehty 8 maalia, eli vain viisi maalia tasakentällisillä viidessä ottelussa. Ei varmaankaan tarvitse edes kaivaa muiden top8 tiimien vastaavia tilastoja esiin niin ymmärtää että joku mättää.

- kentälliset, varsinkin Rollaattori-kenttä
Läpi koko turnauksen JJ:llä ollut ihme usko pelaajiin ja siihen että täysin yössä oleva kentällinen nostaa tasoaan kertalaakista. Suomen 1-kenttä Selänne, Koivu, Lehtinen ei tehnyt yhtään maalia koko turnauksessa. Siltikin JJ pitää kentällisen kasassa ja vielä pahempaa antaa sille aivan liikaa vastuuta YV:llä ja ratkaisupaikoissa. Hagman on tällä hetkellä Suomen kuumin maalintekijä ja siltikin JJ heitteli hakkia kolmosen ja ykkösen välillä. Jäi kunnolla näkemättä varsin hyvältä vaikuttanut Filppula-MKoivu-Hagman.



Kun kerran Suomessa on harrastajia paljon ja junnutoiminta pyörii niin missä on Suomen Niclas Bäcströmit, Loui Erikksonit saati sitten Venäläisitä tai kanukeista puhumattakaan. Suomen junnukiekossa on edelleenkin tämä fairplay / kaikki pelaa asenne, kikkailijat laitetaan ruotuun ja työmyyrä-lätkä on arvossaan. Pelkästään jo vetojen laadussa ero muihin top8 maihin on jäätävä, pakit ei saa kiekkoa maalille asti ja Kanadan naisten ranteet on kovempia ja tarkempia kuin mies-leijonilla.

Voi tulla äiteetä ikävä 2014 kisoissa, ellei nämä Pulkkinen, Granlund, Hartikainen ja Vatanen ota huimia askeleita eteenpäin seuraavan kahden vuoden aikana.
Maalivahdit on turvattu niihinkin kisoihin, mutta maalintekijät...ehhh....
 
Reno^^ sanoi:
Suurin syy tappioon olivat yksittäisten pelaajien virheet, joita ei voi korjata pelaaja-aitosta käsin.

Mielestäni tätä ongelmaa pitäisi lähteä tarkastelemaan paaaaaaaaaaaaaljon syvemmältä mitä porukka nyt tutkii. Siis ihan materiaalista asti: Täältä voi jokainen alkaa rankkailemaan pelaajia maiden mukaan ja todeta ettei suomalaisia näy kovin kovilla paikoilla nhl:ssä. Kanada, USA, Tsekki, Venäjä ja Ruotsi ovat aivan järkyttävän paljon edellä materiaalissa. Etenkin maalintekijät loistavat poissaoloillaan. Jääkiekko on maalintekopeli ja jos viimeistely huippumaita vastaan on täysin hukassa aina niin turha minkään turnauksen voittoa on odottaa edes. Suomi ei kyennyt koko turnauksen aikana tekemään YHTÄÄN maalia tasakentällisin huippumaata vastaan. Eli Ruotsia, Tsekkiä tai USA:tä.

Tämänhetkistä tilannetta synkentää se että juniorityössä ollaan jotenkin menty täysin metsään. Ei ole Suomessa yhtään kovaa nuorta pelaajaa. Suomen jääkiekkomaajoukkueen taso tulee siis lähivuosina tippumaan kun vanhat parrat Selänne, Koivu, Lehtinen, O.Jokinen siirtyvät eläkkeelle. Kenees tässä sitten nojaillaan?

Edti:JanRei näköjään täysin samoilla linjoilla...
 
Tuo jenkkien joukkue nuori ja nälkänen kovalla taidolla vs Suomen hitaat, huono viimeistely taito, puolustus mikä puolustus :D joo lukemat meni ihan oikein. Hieno juttu kummiski tuo että pronssipeliin yltivät. Oliskohan suomenki aika vihdoinki tullu tekemään uutta aikapolvea kisajoukkueeseen. Hieno joukkuehan tämä mutta liian moni suomen pelaajista varjo entisestään.
 
Back
Ylös Bottom