- Liittynyt
- 10.2.2008
- Viestejä
- 219
Publikaani voi tunkea sen päänsä takas perseeseensä.
Kiitos rakentavasta palautteesta. Otan ehdotuksesi huolelliseen harkintaan.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Publikaani voi tunkea sen päänsä takas perseeseensä.
Sinä voit myös rauhassa ruokkia kehitysmaiden avuttomuuden tunnetta olemalla sitä mieltä että vielä 50-60 vuotta myöhemmin kaikki on siirtomaamenneisyyden syytä.
Joo ja länsi on ihan viaton?Samoin myös tuliaseet ovat levinneet (kiitos Neuvostoliiton)
Siirtomaa-ajan jälkeen jäi monessa valtiossa valtatyhjiö, ja maan johtoon halusi moni eri "kapinaliike". Joita tuki itä ja länsi kylmän sodan hengen mukaisesti. ja kun rynkkyä tarjottiin joka lapselle niin rumaa jälkeä siitä tulee.että siirtomaa aikana sota estettiin hallituksen toimesta.Hallituksen valta suhteessa kapinoiviin ryhmiin oli paljon suurempi.
En mä pysty ja osaa vastata yksiselitteisesti että Afrikalle luonnonresurssit on joko positiivinen tai negatiivinen asia. Huonoa on se että tappelu raaka-aineista on herättänyt sotia, ja toisaalta positiivista se että ainakin teoriassa luonnonvaroiltaan vauras valtio hyötyis taloudellisesti ja vaurastuis. Tosin tää ei toteudu ikinä kun ilkeillä monikansallisilla riistäjäyhtiöillä on liian suuri valta valtioiden hallituksiin ja sitä kautta pystyvät pomputtaa yhyy...Päätä nyt ovatko luonnonvarat hyvä vai huono asia ja onko ne ryövätty vai ei.
Pallo takaisin. Olisiko Suomi hyvinvointivaltio, jos Ruotsi ja muutkin skandit olis politiikallaan ohjautuneet kapitalistisiksi Amerikan pikkuveljiksi.Voisitko kertoa tarkemmin miten Ruotsi oli osallisena Suomen kehitykseen?
Taitaa olla niin, että lompakkoäänestäminen hukuttaa mamukriittisten tuskanhuudot tulevissa vaaleissa.Joo, näin se on. Media, puolueet, puolustusvoimat ja Vatikaani ovat muodostaneet epäpyhän liittouman, jonka ainoa tavoite on mokuttaa koko Suomi kehitysmaan tasolle. Onneksi tältä mediahapatukselta pystyy suojautumaan helpoin kotikonstein, eli askartelemalla foliohatun.
Aivan liian suorasukainen suhtautuminen koko aiheeseen. Ei tämä ole sellainen asia, että toinen olisi automaattisesti väärässä ja toinen oikeassa. Tutkijat ovat muutenkin erimieltä siirtomaa-ajan merkityksestä Afrikan nykytilaan. Eikä tähän ole yksiselitteistä oikeaa vastausta.
Joo ja länsi on ihan viaton?
Siirtomaa-ajan jälkeen jäi monessa valtiossa valtatyhjiö, ja maan johtoon halusi moni eri "kapinaliike". Joita tuki itä ja länsi kylmän sodan hengen mukaisesti. ja kun rynkkyä tarjottiin joka lapselle niin rumaa jälkeä siitä tulee.
Kannattaa vaikka lukea Ruandan tilanne ja väittää etteikö Siirtomaa-ajoilla harjoittettu tiettyä etnistä taustaa suosiva politiikka synnyttänyt jännitettä, ja tulihan niitä ruumiita. Mites Zimbabwe?
En mä pysty ja osaa vastata yksiselitteisesti että Afrikalle luonnonresurssit on joko positiivinen tai negatiivinen asia. Huonoa on se että tappelu raaka-aineista on herättänyt sotia, ja toisaalta positiivista se että ainakin teoriassa luonnonvaroiltaan vauras valtio hyötyis taloudellisesti ja vaurastuis. Tosin tää ei toteudu ikinä kun ilkeillä monikansallisilla riistäjäyhtiöillä on liian suuri valta valtioiden hallituksiin ja sitä kautta pystyvät pomputtaa yhyy...
Pallo takaisin. Olisiko Suomi hyvinvointivaltio, jos Ruotsi ja muutkin skandit olis politiikallaan ohjautuneet kapitalistisiksi Amerikan pikkuveljiksi.
Tiedoksesi hyvinvointivaltio ei tarkoita sitä, että valtio tai sen kansalaiset voisivat hyvin vaan sitä, että kaikille taataan välttämätön elintaso. Suomen hyvinvointivaltio lähti siitä kun sotakorvaukset oli maksettu ja kansa oli tottunut maksamaan isoja veroja. Tässä tilanteessa hallituksella oli paljon rahaa käytettävissä ja se keksi kaikkia kivoja kohteita johon sen rahan voisi laittaa. Suomessa ei nimenomaan olisi hyvinvointivaltiota jos olisimme seuranneet Amerikan mallia. Suomi olisi sen sijaan hyvin voiva valtio.

Aivan niin. Yksi Afrikan tilannetta pahentanut asia on nimenomaan ne rikkaat luonnonvarat, jotka ovat synnyttäneet sotia. Mutta tärkein pointti oli tietenkin se, että jos Afrikka halutaan saada jaloilleen, on sen luonnonvaroista saatavia varoja käytettävä itse Afrikan olojen parantamiseen jai/tai sijoittajat sijoittais afrikkaan-->infraa-->työpaikkoja, mutta ei oikein toimi koska todella riskialtista, eli aika noidankehä.
Pakko, olipahan maria uskomatonta skeidaa, 10min pystyin tota paskaa katsoa. Enään en katso tuota ohjelmaa, ei helevata! Olipa hienoa keskustelua ja pakko oli se kiintiösomali laittaa sinne. Astrid on onnellinen että asuu täällä pohjolassa, meinaan kolumbiassa se ois ammuttu jo ajat sitten!
Koko pakolais/maahanmuutto ongelmaan on olemassa yksinkertainen ratkaisu, jota muissakin maissa käytetään, joskin ehkä hieman eri tarkoituksella kuin pakolaishyysäämisen lopettaminen.
KAIKKI Suomen hyvinvointivaltion kansalaisten etuudet VAIN kansalaisten käyttöön. Näinhän ne muuallakin tekee? En tiedä mikä tällä hetkellä on raja saada Suomen kansalaisuus, mutta ehdottaisin 4vuotta asumista suomessa. VASTA tämän jälkeen voi hakea sossulta ja kelalta ulkomaalaisetkin niitä etuuksia. Tuskin kukaan somalikaan ilman vakituista työpaikkaa ja valtion tukea elää Suomessa neljää vuotta.. Kaukaa hettuna esimerkkinä vaikka Yhdistyneet Arabiemiirikunnat. En tarkkaan muista, mutta useita vuosia kestää kansalaisuuden saanti sielläkin, jotta pääsisi nauttimaan rikkaan valtion eduista. Mielestäni Suomen erikoislaatuisena hyvinvointivaltiona tulisi pyrkiä samaan, suojellakseen niitä oikeuksia ja etuuksia joita Suomeen on rakennettu viimeiset sata vuotta. Oman valtion, kielen ja kulttuurisen identiteetin suojelemiseksikin tämä olisi hyvä ratkaisu, suomalaisia todellakaan ei ole liikaa pitämään näitä asioita yllä kovin pitkään jos esimerkiksi nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa ei muuteta.
Yllämainittu skenaario tietysti olisi löyhennetty esimerkiksi EU.n jäsenmaiden kansalaisille, sekä muille esimerkiksi työn perässä liikkuville.
E: Tietysti lainsäädäntöä pitää tiukentaa ja esimerkiksi kansalaisuuden saamisen edellytyksenä on ettei rekisteriin ilmesty vakavia rikoksia sinä aikana kun sitä haetaan, eli koeajalla kuten kuuluisikin.
Tämä asia muuttuu kokoajan suorasukaisemmaksi. Mitä pitempi aika siirtomaa-ajasta on niin sitä selvemmäksi tulee se, että nykyiset ongelmat eivät liity siihen aikaan.
Ruotsilla ei ollut osaa Suomen kehityksessä
Publikaani voi tutustua seuraavaan linkkiin: http://www.dailymail.co.uk/news/article-1249797/Labour-threw-open-doors-mass-migration-secret-plot-make-multicultural-UK.html
Mikä estää samanlaiset tarkoitusperät Suomen päättäjiltä?
Aika turhaa tulla tänne huutelemaan provoviestejä kun et selkeästi tiedä asioista yhtään mitään.
Sitten ihmetellään kun täällä porukka vastaa mokuttajille agressiivisesti, kun teidän mielipiteet on aivan täysin ilman perusteita ja kuin 5-vuotiaan suusta.