Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Eihän siinä ole mitään järkeä olla suvaitsevainen ja antaa samoja oikeuksia muslimeille, koska tämä suvaitsevaisuus ei ole mitenkään vastavuoroista.Vielä viimeisen kerran: Tuossa Sveitsin tapauksessa, josta tämä keskustelu lähti, ei ollut kysymys meluhaitoista, koska rukouskutsujen kuuluttaminen ei ole siellä missään vaiheessa ollut sallittua. Myöskään minä en halua sallia muslimeille mitään erivapauksia meluamisen tai minkään muun asian suhteen, vaan ainoastaan samat oikeudet kuin kaikille muillekin. Eli mun mielestä se raja vedetään siihen, että minareettien tai minkä tahansa muunkin rakennuksen rakennuslupia tarkastellaan yleisen käytännön mukaisesti, ilman mitään erityisiä kieltoja vaikkapa juuri minareetteja vastaan. Vastaavasti uskonnollisista menoista syntyvää häiriötä, kuten melua, tarkastellaan yleisten käytäntöjen mukaan, ilman mitään erivapauksia uskovaisille. Toivottavasti tämä nyt oli riittävän selkeästi sanottu, jotta voitaisiin lopettaa tämän saman asian jankkaaminen.
Eihän siinä ole mitään järkeä olla suvaitsevainen ja antaa samoja oikeuksia muslimeille, koska tämä suvaitsevaisuus ei ole mitenkään vastavuoroista.
He eivät anna rakentaa muiden uskontojen edustajien kirkkoja omiin maihinsa. He pitävät muiden uskontojen edustajia vääräuskoisina, jotka on kitkettävä joka puolelta maailmaa. Heillä ei ole pienintäkään aikomusta arvostaa muita uskontoja tai antaa niille minkäänlaisia myönnytyksiä.
He eivät arvosta vähääkään meidän suvaitsevaisuuttamme ja ystävällisyyttämme vaan pitävät sitä heikkoutena, joten ei kannata. Mitään oikeuksia heille ei kannata antaa, koska hekään eivät antaisi niitä meille.

Koraani on suoraa Allahin puhetta, jossa ei ole mitään tulkinnan varaa. Se ei ole tähän päivään mennessä muuttunut, eikä tule muuttumaan. Islamille ei tule antaa minkäänlaista elintilaa vaan se pitää tukahduttaa heti.Kannattaa kuitenkin antaa jonkinnäköinen mahdollisuus tuolle uskonnolle uudistua "sisältä", eli mahdollisuus tulkita koraanin tekstejä uudelleen. Tiedän varsin hyvin, ettei muslimien normatiivinen teologia anna tuolle uudelleentulkinnalle tällä hetkellä kovinkaan hyviä mahdollisuuksia.
Ja se onkin yksi islamin pelottavimmista ja vaarallisimmista piirteistä.
Vitun idootit/vätykset! Varmasti Abulabit naureskele meille, kun emme pysty pitämään edes omien naistemme puolia..no silloin meidän SUOMALAISEN kulttuurin on ilmeisesti kuoltava. Jos avaat kotisi oven ja sanot syökää, juokaa, naikaa niin ei siellä ole, kun paskaa jäljellä viikon päästä.Jos sä haluat uskonvapausasioissa ottaa mallia Saudi-Arabiasta tai Iranista, niin sille en tietysti voi mitään. Haluaisitko ottaa heistä mallia kenties muissakin kansalaisoikeusasioissa? Vai olisiko sittenkin parempi, että länsimaissa samat vapaudet ovat kaikilla, vaikka muualla maailmassa asiat ovatkin monelta osin päin persettä?Eihän siinä ole mitään järkeä olla suvaitsevainen ja antaa samoja oikeuksia muslimeille, koska tämä suvaitsevaisuus ei ole mitenkään vastavuoroista.
He eivät anna rakentaa muiden uskontojen edustajien kirkkoja omiin maihinsa. He pitävät muiden uskontojen edustajia vääräuskoisina, jotka on kitkettävä joka puolelta maailmaa. Heillä ei ole pienintäkään aikomusta arvostaa muita uskontoja tai antaa niille minkäänlaisia myönnytyksiä.
He eivät arvosta vähääkään meidän suvaitsevaisuuttamme ja ystävällisyyttämme vaan pitävät sitä heikkoutena, joten ei kannata. Mitään oikeuksia heille ei kannata antaa, koska hekään eivät antaisi niitä meille.
Jos sä haluat uskonvapausasioissa ottaa mallia Saudi-Arabiasta tai Iranista, niin sille en tietysti voi mitään. Haluaisitko ottaa heistä mallia kenties muissakin kansalaisoikeusasioissa? Vai olisiko sittenkin parempi, että länsimaissa samat vapaudet ovat kaikilla, vaikka muualla maailmassa asiat ovatkin monelta osin päin persettä?
Mä vastustan ehdottomasti kaikkia symbolikieltoja sun muita. Mun mielestä esimerkiksi holokaustin kiistäminen pitäisi olla täysin sallittua, vaikka sitä tekevätkin vain idiootit. Samoin olen sitä mieltä, että esimerkiksi Hollannin surullisenkuuluisaa pedofiilipuoluetta ei saa kieltää lailla. Tietysti ainoastaan hullut äänestäisivät sellaista puoluetta.Kieltämättä tuo on kyllä yksi demokratian suurimmista heikkouksista, että se sallii epädemokraattiset agendat. Toisaalta mitään täysin vapaata demokratiaa ei taida juuri missään olla, esim. keskieuroopassa natsiliike on aika vahvasti bannattu laeilla. Loppuviimein tuossa käytännön demokratiassa onkin sitten kyse siitä, mitkä ääriliikkeet ovat ylipäänsä sallittuja, ja aika selkeän epädemokraattisesti vanhoja puolueita suojellaan euroopassa nykyään yleisesti ainakin tuolla "kannatuskynnyksellä", joka aika tehokkaasti estää uusien yrittäjien kasvamisen.
Mitenkäs Aatu suhtautuu esim. tuohon natsiasiaan? Pitäisikö natsismi sallia, vai onko oikeuksien rajoittaminen ok, mikäli itse vastustat ko. aatetta?