Ethän nyt tosissasi vertaa esim. papin ja lääkärin työharjoittelua keskenään? Papin työ on rituaalien oikeaoppista suorittamista ja ihmisille mukavien jutustelua.
Etpä nähtävästi tiedä pappienkaan työstä paljon mitään. Papithan ovat aktiivisesti mukana esimerkiksi viranomaistoiminnassa kriisien sattuessa. On varmaan mukavien jutustelua, kun menet viemään esimerksi suruviestiä menehtyneen omaisille.
Katsotaanpa vähän tätä tutkimusta. Gradujen aiheita:
-Ihmisen kokoinen tehtävä : Tutkimus lähetysharrastuksesta ja lähetyskasvatuksesta Opiskelijain Lähetysliitossa (OL)
-Kategoriat oppaina Jumalan olemuksen ilmaisuun Lutherin teologiassa
-Kertooko luonnon järjestys suunnittelusta? : Michael Behe älykkään suunnittelun ajatuksen puolustajana
-Jeesus Nasaretilainen - Jumalan Poika - Markuksen evankeliumissa
jne..
Eipä kannata tehdä otsikoista johtopäätelmiä lukematta sisältöä.
Voidaan varmaan lopettaa tuo uskontotieteen ja teologian keskinäisistä suhteista kiistely sillä kumpikaan meistä ei ole alan asiantuntija.
Itse asiassa nyt kun sain tuon uskontotieteen perusteoksen haltuuni, niin sieltä ilmenee asiat juuri niin kuin sanoin:
Näköaloja uskontoon sanoi:
Tästä näkökulmasta katsoen teologia voidaan nähdä ihmistieteenä, jonka kohteena on oma uskonnollinen traditio (Työrinoja 1992). Tällöin uskontotiede eroaa siitä vain yleismaailmallisen näkökulmansa ansioista. Uskontotieteessä tutkitaan kaikkia maailman uskontoperinteitä. Tässä mielessä teologia on tiedettä siinä missä uskontotiedekin, ainoastaan tutkimuskohteen erottaessa niitä toisistaan.
Selvyyden vuoksi sanon, että tuosta viimeisestä lauseesta voi saada sen käsityksen, että jossain toisessa mielessä teologia ei olisi tiedettä. Sitä käsittelee kirjan seuraava kappale, joka käsittelee siis teologian toista merkitystä eli jumaluusoppia, jolla kirjan mukaan tarkoitetaan uskonnollisten oppijärjestelmien luomiseen, kehittämiseen ja arvioimiseen tähtäävää toimintaa. Tällä toisella merkitykellä taas ei ole akateemisen teologian kanssa tekemistä. Uskontotiede ei siis tietenkään väheksy teologiaa tieteenalana.
Tuosta oman tradition tutkimesta tuli mieleen, että tutkija voi saada etua siitä, että hän on elänyt jossakin uskonnollisessa yhteisössä, koska hän on itse kokenut ja havainnoinnut tutkimuskohdettaan. Tieteessä tätä kutsutaan sisäpiiritiedoksi. Toki tämä voi johtaa puolueellisuuteen, mutta uskontotieteessä ja teologiassa tämä on kyllä hyvin tiedostettu ja tieteentekemisen periaatteet ehkäisevät tätä. Kuten on tullut jo monesti esiin, teologinen tutkimus on Suomessa korkeatasoista.
1) Uskonto ei kestä kriittistä ja tieteellistä tarkastelua. Kuitenkin teologisesta tiedekunnasta valmistuu uskovaisia ihmisiä. Tämä on selkeä viite siitä, että opetuksessa on jotain vikaa. Ehkä se johtuu tuosta em. hengellisestä oheistoiminnasta, professorien puolueettomuudesta tai jostain. En tiedä syitä mutta näen seuraukset.
Nyt sulla on asiat sekaisin. Uskontoa, kuten muitakin yhteiskunnallisia ilmiötä voidaan tutkia tieteellisesti eikä kyse ole mistään asian kestämättömyydestä. Sulla on nyt selvästikin käsitys, että ateistinen kritiikki voisi lopettaa uskonnollisuuden.Toisin sanoen uskot, että tarpeeksi kriittisen koulutuksen lopputulemana pitäisi olla, ettei ihminen voi olla kristitty ja tämä olisi hyvän teologisen kouluksen mittari. Ihminen voi olla kuitenkin syvästi tietoinen kritiikistä ja silti olla kristitty. Ajattele vaikka Barack Obamaa, joka on tunnustava kristitty. Ihmisen uskonnollisuus on huomattavasti monimutkaisempi asia kuin sinun yksinkertaistettu käsityksesi. Se on eri keskustelu enkä nyt ala tässä sen kummemin pohtimaan, miksi näin on. Uskontotiede antaa siihen monia vastauksia.
Tuossa uskontotieteen perusteoksessa aika suoraan kritisoidaan tätä monien ateistien uskontokritiikkiä ja sen vaikutuksia.
Näköaloja uskontoon sanoi:
Yksikään klassisista sekulaatioteoreetikoista ei ole esittänyt, että sekularisaatio johtuisi siitä, että ihmisistä on nykyisin tullut tiedon lisääntymisen myötä älykkäämpiä ja vähemmän herkkäuskoisia. Monet uskontokriitikoista ovat sen sijaan luoneet uskonnosta kariakatyyriä lapsellisena harhana ja pimeään keskiaikaan kuuluvana primitiivisenä erehdyksenä, jonka tieteellisen tiedon lisääntyminen ja modernin ihmisen yleinen kypsyminen tai aikuistuminen tulee aikaa myöten syrjäyttämään sekulaarin totuuden tieltä. Sekulaarioteoreetikot ovat kuitenkin varsin yksimielisiä siitä, että tiedon lisääntyminen ja ihmisten kypsyys eivät selitä uskonnon aseman heikkenemistä moderneissa yhteiskunnissa.
Lisäksi kirjassa lainataan Thomas Luckmannia:
Näköaloja uskontoon sanoi:
On ilmeistä, ettemme voi naiivisti osoittaa kristinuskon heikkenemistä traditionaalisissa muodoissaan sekuralististen ideologioiden, ateismin, uuspakanuuden ja muiden vastaavien ansioksi. Kirkollisen uskonnon tämänhetkinen marginaalisuus ja sen "sisäinen sekularisaatio" näyttäytyvät paremminkin yhtenä osana kompleksista prosessia, jossa uskonnon institutionaalisen erikoistumisen ja sosiaalisen järjestyksen maailmanlaajuisen muutoksen kauaskantoiset seuraukset näyttelevät ratkaisevaa osaa.
On selvää, että hengellisyys tai usko ole kiinni ihmisen älykkyydestä eikä edes luetun kritiikin määrästä. Teologithan ovat varsinaisia kristillisen kritiikin asiantuntijoita. Teologien saama tietomäärä on aivan eritasoista kuin "kariakäärinen" tai usein "naivistinen" uskontokritiikki, mitä tälläkin palstalla esitetään oikeastaan poikkeuksetta, myös sinun toimesta. Joka tapauksessa syyt uskomiseen ja hengellisyyteen ovat paljon monisyisemmät ja oikeastaan uskon olemuskin voi olla monelle uskonnosta irtautuneelle suomalaiselle vieras; se ei välttämättä ole mitään joko tai uskoa. Yleisesti ottaen suomalaisten uskonnonlukutaito on vähentynyt merkittävästi. Uskontoa ei ymmärretä, ja siitä tehdään sitten yksinkertaistuksia. Kuitenkin maailmalla uskonto on tullut entistä merkittävämmäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa sekä Länsi-Euroopassa Islamin myötä. Samaten idän uskonnot ovat saaneet suosiota. Uskonnon asiantuntijoita tullaan siis tarvitsemaan jatkossakin.
Edit: toki todella laaja kristillisen kritiikin tunteminen voi hyvin johtaa kristillisen opin hylkäämiseen tai muuttumiseen paljon merkityksettömämmäksi. Näin on käynyt Suomen ehkä kansainvälisesti arvostetuimmalle teologian tutkijalle Heikki Räisäselle, jonka usko kristilliseen oppiin käytännöllisesti katsoen hävisi. Ei tämä mikään väistämötön kehitysprosessi kuitenkin ole, päinvastoin.
Suomen ei-kristilliset uskontokunnat joutuvat omin varoin kustantamaan oman henkilöstönsä kouluttamisen. Kristityillä ei tulisi olla tähän mitään etuoikeutta.
Lain mukaan oppilailla on oikeus saada oman uskontonsa opetusta ja sen oltava tunnustamatonta. Teologisen tiedekunnan uskontotieteen laitoksella on juuri alettu kouluttamaan islaminopettajia, minkä lisäksi siellä ollaan ilmeisesti aloittamassa Hare Krishnan opettajien koulutus.
Se, että kristinuskolla on ollut suuri merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa ja historiassa, on heikko argumentti sillä a) se on tuotu tänne miekalla ja väkivallalla ja b) yhteiskunta ja kansa muovautuu tuhansien tekijöiden summana.
Noissa argumenteissa ei ole mitään logiikkaa. Eihän sillä tavalla, jolla jokin ilmiö on alunperin perin ilmaantunut ole mitään vaikutusta kyseisen ilmiön tieteelliseen tutkimukseen. Tuolla logiikalla voitasiin lopettaa kapitalismin tutkimus, koska se johti aluksi työväen kurjuteen. Ja lopetetaan samalla yhteiskuntatieteellinen tutkimus, koska yhteiskunta muodostuu useasta tekijästä.
Väität jatkuvasti, että kristinuskon tutkiminen auttaa ymmärtämään suomalaisen yhteiskunnan muovautumista ja historiaa. Evankeliumien syynääminen mikroskoopilla ei todellakaan ole tätä, enkä haluaisi että sitä tehdään minun rahoillani.
Suomessa on sellainen asia kuin sivistysyliopisto, jossa kulttuurin tuotoksia voidaan tutkia pelkästään kulttuurin takia ja tietysti tutkitaankin. Olisi omituista, ettei yliopistossa ei voitaisi tutkia maailman levinneintä kirjaa ja maailmaan syvästi vaikuttanutta uskontoa. Toisekseen eksegeettiselle tutkimukselle on jatkuva tarve, koska kieli muuttuu jatkuvasti ja tarvitaan nykykielisiä Raamattuja. Kyllähän nyt sivistymättöminkin ateisti varmasti haluaa maailmanhistorian merkkiteoksen olevan saatavilla nykykielellä.
3) Teologisen tiedekunnan tutkimus on päällekkäistä muiden tiedekuntien kanssa. Raamattua tulisi tutkia yhtenä kirjana muiden maailmanhistorian merkkiteosten joukossa. Tätä voisi tehdä esimerkiksi filosofian laitos. Uskontojen leviäminen on historian laitoksen hommaa (ja todisteita etsivät arkeologit). Uskonnollisten kokemusten tutkiminen puolestaan kuuluu neurologeille ja ennen kaikkea psykologeille.
Hyvin vähän mitään päällekkäisyyksiä on, koska teologinen tutkimus on kristillisen uskonnon syvällisintä tutkimusta, luonnollisesti koska se on erikoistunut siihen. Uskonnollisia kokemuksia tutkii jo nyt monet psykologit ja neurologit, joiden tuloksia teologia ja uskontotiede hyödyntävät. Tuo mallisi ajaisi kristillisen uskonnon tutkimisen ja opetuksen alas Suomessa.
Saapa nähdä, miten käy yliopistolain muutoksen jälkeen kun yliopistot joutuvat lähes autonomiseen vastuuseen taloudestaan. Voipi olla heikoilla nämä teologiset laitokset.
Mikään ei tule muuttumaan niin kauan, kun Suomen laissa sanotaan, että tiettyihin kirkon virkoihin vaaditaan teologian maisterin tutkinto.