Poliisikouluun

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tove
  • Aloitettu Aloitettu
Kait silläkin on merkitystä, että hakeudutaan sellaiseen koulutukseen ja ammattiin mikä itseä kiinnostaa. Todennäköisesti suurimmalle osalle poliisikouluun hakevista poliisin ammatti on unelmatyö ja se motivoi. Voihan sitä tietty kouluttautua pelkästään varman duunin takia, mutta onko sekään järkevää jos ala ei kiinnosta.
 
Lisää vettä myllyyn ja huonoja viboja koulussa oleville.

Turussa potkitaan pois ensimmäistä kertaa (?) määräaikaiset pihalle. Kentältä on siirretty pakkokomennuksilla porukkaa täyttämään tutkintaan syntynyttä vajetta. Kaarina potkii määräaikaisensa pihalle. Lisää rahaa ei ole näköpiirissä. Toki ensi vuonna saadaan kuulemma käytettyä niitä lisäbudjetin tuomia lisämäärärahoja, että eiköhän muutama saa taas sellaisen 6kk määräaikaisuuden ilman mahdollisuuksia jatkosta.

Turkuun on ainakin vuoden jono, enkä usko että muuallakaan oleellisesti parempi tilanne on.

Ei muuta kuin onnea työnhakuun. Lopetan paniikinlietsomiseni tähän (toistaiseksi).

Ps. Samaan aikaan kun laitokset kärsii rahapulasta, partiot kuskaavat kiinniotettujen nistien lääkkeitä edes takaisin, ja tottakai laitoksen laskuun. Hain tuossa juuri eräälle idiootille 300 euron Diapamit (sanoin lääkärille että vähempikin määrä riittäisi kun ei edes tiedä kuinka kauan henkilö on kiinniotettuna). Joku laki vissiin velvoittaa laitokset maksamaan nuo lääkkeet koska henkilö on itse estynyt niitä hakemaan :dance2: Jos joku löytää tuosta laista sen logiikan, niin tarjoan teetä ja riisikakkua. Poliisi siis hakee lääkkeet jokatapauksessa, joten kiinniotto ei estä millään tavalla lääkkeiden saantia.

Esim. Turun lääkelaskut vuositasolla on pakko liikkua lähempänä viisinumeroisia lukuja :jahas:

Lääkelaskuissa mennään vuositasolla Turun laitoksella kevyesti viisinumeroisessa luvussa! Joskus tein pieniä laskelmia... Poliisivankilan henkilökunta voi kyllä vaikuttaa aika paljon tähän summaan, hehän kuitenkin yleensä lääkärille lääkkeistä soittavat. Harvonpa nappeja kannattaa yli viikoksi tilailla...
 
Poliisikoulua voi myös ajatella vähän laajempana kurssina vartijan/JLJV:n töitä ajatellen. Saa näkemystä ja kokemuksia, lisäksi kurssi ei maksa mitään. Leikki sikseen...

Uskon, että nyt kouluun päässet tulevat työllistymään. En jaksa uskoa, että valtio ja kansa katsovat, kun poliisin vasteaika kasvaa kasvamistaan ja poliisit valmistuvat työttömiksi. Lisäksi vanhemmat poliisit joiden kanssa olen jutellut kertoivat, että eivät poliisit välttämättä heidänkään aikana valmistuneet suoraan töihin.
 
Ps. Samaan aikaan kun laitokset kärsii rahapulasta, partiot kuskaavat kiinniotettujen nistien lääkkeitä edes takaisin, ja tottakai laitoksen laskuun. Hain tuossa juuri eräälle idiootille 300 euron Diapamit (sanoin lääkärille että vähempikin määrä riittäisi kun ei edes tiedä kuinka kauan henkilö on kiinniotettuna).

Apteekin asiakas, tässä tapauksessa kihlakunnan poliisilaitos, voi ostaa lääkärin kirjoittamat tropit useammassa erässä. Ei niitä suinkaan pakko kerralla ole ostaa.

Myöskin se, että poliisilaitos käyttää apteekkireissuihin poliisipartioita taitaa olla laitoksen oma valinta. Ei kai sillä olisi mitään esteitä, että ne hoitaisi sairaanhoitaja tai joku laitokselle palkattu yleismies jantunen tai vaikka siviilipalvelusmies.

Turha sitä on aina ulkopuolisia kaikesta syyttää.

Joku laki vissiin velvoittaa laitokset maksamaan nuo lääkkeet koska henkilö on itse estynyt niitä hakemaan :dance2: Jos joku löytää tuosta laista sen logiikan, niin tarjoan teetä ja riisikakkua. Poliisi siis hakee lääkkeet jokatapauksessa, joten kiinniotto ei estä millään tavalla lääkkeiden saantia.

No justiinsa! Meinaatko tosiaan, että vapautensa menettäneiltä pitäisi evätä myös sairaanhoito?

Eikö samantien kannattaisi ehdottaa ruokinnan lopettamista, kuten myös sähkövalon ja lämmön katkaisemista?

Esim. Turun lääkelaskut vuositasolla on pakko liikkua lähempänä viisinumeroisia lukuja :jahas:

Mietipä vähän, viisinumeroiseen lukuun päästään, kun kuukausikulut ovat reilut 800 euroa. Aivan taatusti on lääkekulut kymmeniätuhansia, kun jo yksityisillä ihmisilläkin on monella tuollaiset laskut.
 
Apteekin asiakas, tässä tapauksessa kihlakunnan poliisilaitos, voi ostaa lääkärin kirjoittamat tropit useammassa erässä. Ei niitä suinkaan pakko kerralla ole ostaa.

Myöskin se, että poliisilaitos käyttää apteekkireissuihin poliisipartioita taitaa olla laitoksen oma valinta. Ei kai sillä olisi mitään esteitä, että ne hoitaisi sairaanhoitaja tai joku laitokselle palkattu yleismies jantunen tai vaikka siviilipalvelusmies.Turha sitä on aina ulkopuolisia kaikesta syyttää.

No justiinsa! Meinaatko tosiaan, että vapautensa menettäneiltä pitäisi evätä myös sairaanhoito?

Eikö samantien kannattaisi ehdottaa ruokinnan lopettamista, kuten myös sähkövalon ja lämmön katkaisemista?

Mietipä vähän, viisinumeroiseen lukuun päästään, kun kuukausikulut ovat reilut 800 euroa. Aivan taatusti on lääkekulut kymmeniätuhansia, kun jo yksityisillä ihmisilläkin on monella tuollaiset laskut.
Et nyt oikein käsittänyt. Se, että henkilö on kiinniotettuna, ei estä hänen lääkeidensä saantia mitenkään. Oletetaan että hän on vapaana ja tarvitsee huomenna lääkettä. Huomenna hän menisi apteekkiin ja ostaisi lääkkeen omalla rahallaan.

Seuraava skenaario on, että hänet on kiinniotettu ja hän tarvitsee huomenna lääkettä. Nyt tarkkana. Poliisipartio hakee hänen lääkkeensä apteekista AIVAN SAMOIN KUTEN HÄN OLISI ITSE VAPAANA OLLESSAAN TEHNYT, eli hänen lääkkeidensä saanti ei muuttunut yhtään mitenkään. Erona on nyt vaan se, että TÄLLÄ KERTAA HÄN SAA LÄÄKKEENSÄ ILMAISEKSI LAITOKSEN LASKUUN. Kysyn vaan että miksi?

Ja tuollaiset ehdotukset että joku sairaanhoitaja tai laitokselle erikseen palkattava jantunen hoitaisi lääkkeiden haut on samaa sarjaa kuin preekareiden "Kaikille perustoimeentulo. Mistä se raha kaivetaan? En tiedä, jostain vaan, kunhan kaikki saisi rahaa". Jos olisi varaa palkata erikseen joitain yleismiehiä, niin en kai olisi ylipäätänsä täällä itkemässä noista lääkekustannuksista?

Kuten jos hienosti laskitkin, niin oikea lääkkeisiin menevä summa on kymmeniä tuhansia. Kyllä sillä ainakin yhden poliisin saisi palkattua. Vielä kun sen kertoo muutamalla isommalla kihlakunnalla, niin muutama työtön poliisi saataisiin palkattua.

Ymmärsitkö nyt?
 
Et nyt oikein käsittänyt. Se, että henkilö on kiinniotettuna, ei estä hänen lääkeidensä saantia mitenkään. Oletetaan että hän on vapaana ja tarvitsee huomenna lääkettä. Huomenna hän menisi apteekkiin ja ostaisi lääkkeen omalla rahallaan.

Seuraava skenaario on, että hänet on kiinniotettu ja hän tarvitsee huomenna lääkettä. Nyt tarkkana. Poliisipartio hakee hänen lääkkeensä apteekista AIVAN SAMOIN KUTEN HÄN OLISI ITSE VAPAANA OLLESSAAN TEHNYT, eli hänen lääkkeidensä saanti ei muuttunut yhtään mitenkään. Erona on nyt vaan se, että TÄLLÄ KERTAA HÄN SAA LÄÄKKEENSÄ ILMAISEKSI LAITOKSEN LASKUUN. Kysyn vaan että miksi?

Oletko käynyt armeijaa?

Jos olet, niin ehkä muistat, että valtio maksoi kaikki lääkekulut, vaikka edellä kuvatulla tavoin mikään ei olisi estänyt vaatimasta varusmiestä hankkimaan omat lääkkeensä omilla rahoillaan.

Asevelvollisuuslain mukaan ruotuväessä olevan asevelvollisen terveydenhoitokuluista vastaa valtio.

Aivan vastaavasti putkalakina tunnetussa laissa poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelemisesta säädetään, että vapautensa menettäneen henkilön terveydenhoidon kustannuksista vastaa valtio.

Jos haluat pitemmälle vääntää, niin kaiva hallituksen esitykset ja valiokuntien mietinnöt. Niistä ehkä ilmenee jotain perusteita. Hieman tosin epäilen, että kyseessä on niin ikiaikainen menettely, että varsinaisia perusteluita on vaikea löytää.

Ja tuollaiset ehdotukset että joku sairaanhoitaja tai laitokselle erikseen palkattava jantunen hoitaisi lääkkeiden haut on samaa sarjaa kuin preekareiden "Kaikille perustoimeentulo. Mistä se raha kaivetaan? En tiedä, jostain vaan, kunhan kaikki saisi rahaa". Jos olisi varaa palkata erikseen joitain yleismiehiä, niin en kai olisi ylipäätänsä täällä itkemässä noista lääkekustannuksista?

Anteeksi typeryyteni, mutta siviilipalvelumiehen palkkaaminen on melko edullinen ratkaisu. Jopa poliisissa on lehtitietojen mukaan nykyisin sivareita hoitamassa ainakin telkänpönttöjen kuvarumbaa.

Toinen vaihtoehto on sopia apteekin kanssa lääkkeiden toimittamisesta poliisilaitokselle. Uskoisin, että kymmenillä tuhansilla lääkkeittä vuosittain ostava asiakas kelpaa useimmille apteekkareille ja "kotiinkuljetus" järjestyy ilman kustannuksia. Tietty siinä voi tulla kilpailutukset vastaan, mutta entäs sitten? Sitten kilpailutetaan ja pyydetään alennuksia lääkkeidenkin hinnoista.
 
Oletko käynyt armeijaa?
Hieman tosin epäilen, että kyseessä on niin ikiaikainen menettely, että varsinaisia perusteluita on vaikea löytää.
Tämähän se syy taitaa olla. Jos lääkkeiden haussa saisi jotain säästöä, luulisi että laitokset olisivat ottaneet ne käyttöön, niin säästeliäitä kun ovat.
 
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/...uaa+maahanmuuttajia+poliiseiksi/1135240937243

"Tarvitsemme lisää poliiseja, joilla on jokin muu kuin suomalainen kulttuuritausta ", Paatero sanoo.

Onko tuo rivien välistä tulkittava, että koska maahanmuuttajien tekemien rikosten määrä kasvaa, myös maahanmuuttajapoliiseja tarvitaan lisää? Perskele, tolla logiikallahan me saadaan Suomeen täystyöllisyys!

Et sellasta tällä kertaa. Näköjään se työvoimapula tuleekin olemaan aivan hirveä...
 
Ps. Samaan aikaan kun laitokset kärsii rahapulasta, partiot kuskaavat kiinniotettujen nistien lääkkeitä edes takaisin, ja tottakai laitoksen laskuun.
Hornetteihin kun nyt tarvii uudet ohjukset, niin heti repee pari sataa miltsii ekstraa pv:lle.

Kumpi on tällä hetkellä suurempi riski: sodan uhka vai rikollisuuden nousu ja poliisien vähentäminen?

Hakekaa sinne PV:lle, unohtakaa poliisikoulu, ihan aikuisten oikeasti. Liksatkin pv:llä vähintään tuplat.
 
2,5 vuotta PAKK:ssa, 4 vuotta MPKK:ssa ->

Vk:na pääset hyvällä tsägällä parissa vuodessa 3000 euron bruttoon (jos pääset töihin)

PV:llä saat varman duunin ja ylilutina kun vielä maasto-, sotaharjotus ym lisät päälle niin avot, ollaan helposti viiden kuuden tonnin brutossa.

Notta sentteriä sinne vaan!
 
Toivottavasti et ole tosissasi.. 5-6k brutto yliluutnanttina. :hyvä: Hieman realismia hyvä mies. Jos koko kuukausi ryömitään maastossa ja sotaharjoituksissa, niin saatetaan päästä tuohon summaan, mutta kyllä muuten saa unohtaa tuon luokan palkat. Kuukausi metsässä on tekee työtunneissa 24h x 31vrk = 744h töitä kuukauteen. Tuntipalkaksi jääkin vähän yli 6,5e. :thumbs:

Kuvitteellisia laskelmia, mutta jollain on hieman liian ruusuinen kuva PV:n palkoista.
 
On joo varmasti kuulopuheita. Ei kai vaan lähde ollu taas HTT (Hevosmiesten tietotoimisto)?

Uskoitko noihin liksoihin itsekin?
 
2,5 vuotta PAKK:ssa, 4 vuotta MPKK:ssa ->

Vk:na pääset hyvällä tsägällä parissa vuodessa 3000 euron bruttoon (jos pääset töihin)
No ei herranjumala pääse...Edellinen valmistunut verotus osoitti noin 2650/kk bruttoa.

T: 3 vuotta vk:na kohtuullisilla hts:lla ollut.
 
Back
Ylös Bottom