Ärsyttävät asiat liikenteessä

Kannattaa muistaa sumuvalojen kanssa räpeltäessä että pimeällä ne valot kiinnittävät omaa huomiota siihen heti auton keulan eteen, siihen missä on hyvä valaisu, eikä sinne kauemmas johon pitäisi oikeasti katsella.

Jostain kumman syystä sitä valaistua aluetta on niin kiva katsella, että suurella osalla kuljettajia huomio on paljolti siinä sumuvalojen kantaman alueella. Jokainen meistä tietää että se 20m auton keulasta eteen on keskimäärin liian lyhyt matka järkevien näköhavaintojen tekemiseen.

Kannattaa myös miettiä asiaa tuolta kannalta, siis sen lisäksi että moiset valot tuntuvat häiritsevän ja häikäisevän monia.
 
Itse en kyllä tajua sitä, miten jotkut provosoituu niin hurjasti noista etusumuvaloista. Eivät ne minua ainakaan häiritse millään tavalla. Itse en kyllä niitä käytä, kun en näe niille mitään tarvetta. Corolla näyttää ilman niitäkin paremmalta kuin muut autot.

Törmäsin tuossa mahtavaan tapaukseen pari päivää sitten. Autoilijoille ja jalankulkijoille syttyivät samaan aikaan vihreät valot. Itse olin kääntymässä muutaman muun auton kanssa ja suojatiellä käveli ylipainoinen somalinuori, joka löntysti tarkoituksella aivan törkeän hitaasti suojatien yli, että autoilijat joutuivat odottamaan tovin, ennen kuin pääsivät liikkeelle. Itse olin viimeinen kääntyvä autoilija, joten huomasin, että tämä sankari tien yli pääsemisen jälkeen jäi vielä odottamaan, että jalankulkijoiden valot vaihtuivat punaisiksi, että hän pääsi painamaan nappulaa. Tämän tehtyään hän jatkoi matkaansa aivan normaalia kävelyvauhtia. Hän halusi siis vain tehdä autoilijoille kiusaa. :jahas:
 
huomasin, että tämä sankari tien yli pääsemisen jälkeen jäi vielä odottamaan, että jalankulkijoiden valot vaihtuivat punaisiksi, että hän pääsi painamaan nappulaa. Tämän tehtyään hän jatkoi matkaansa aivan normaalia kävelyvauhtia. Hän halusi siis vain tehdä autoilijoille kiusaa. :jahas:
"Valon palaessa punaisena paina nappulaa, yms":hyper:. Jos otettiin ohje vain kirjainmellisesti?
 
Sumarit tosiaan haittaavat näkyvyyttä pimeällä jos on pitkät päällä. Syntyy ns. valoseinämä. Kuljettajan huomio kiinnittyy auton eteen, eikä sinne kaukaisuuteen, minne pitäisi.

En tiedä sitten olenko valoherkkä, mutta itsestä tuntuu että pimeän aikaan ei näe yhtään mitään etenkin jos letka autoja tulee vastaan. Sitten jos vielä on sumuvalot tai pitkät päällä tuntuu ettei tietä näe yhtään. Näössä muuten ei ole mitään vikaa.
 
Sama itselläni, enkä todellakaan tuijota valoihin. Kaippa olen jotenkin valoherkkä, ei paljoa tule nähtyä eteensä kun vastaan tulee useampikin auto pimeällä.
 
Tuosta Werban kirjoittamasta valoseinämästä on muuten tehty ihan tutkimuskin. En kyllä löydä sitä ainakaan netistä.
Testissä oltiin pitkässä pimeässä hallissa ja todettiin, että sumuvalot tosiaankin tekevät "valoseinän" noin 20 metriin asti ja tämän alueen ulkopuolella olevat mittaheijastimet eivät näkyneet niin hyvin kuin ilman sumareita. Perustuu vain silmän hämäämiseen, pimeän näkö kärsii merkittävästi kun auton edessä on kirkas kiila.
Sitäpaitsi sumareiden käyttö maantienopeuksissa pimeällä on aivan turhaa, niillä näkee paremmin n. 20 metriin asti. Mitä luulet kerkeäväsi tehdä 80+km/h vauhdista, jos penkalta pomppaa hirvi tielle 20m päässä autostasi..?

Itellä on ainakin semmonen (paha) tapa, sumarien paistaessa silmään laitan vastapalveluksena pitkät päälle. Nimittäin sateisena syysiltana amis-sumarit häikäsee aika perhanasti maantiellä.
Ei mua haittaa kaupungissa tai motarilla, mutta kapealla ja mutkaisella maantiellä(esim. 4-tie Vaajakoski-Lusi) ne on aika vittumaiset.
 
Jeps, nimenomaan sateella ja pimeillä teillä kaikki ylimääräiset valot vain iskee silmään niin pirusti.
 
Törmäsin tuossa mahtavaan tapaukseen pari päivää sitten. Autoilijoille ja jalankulkijoille syttyivät samaan aikaan vihreät valot. Itse olin kääntymässä muutaman muun auton kanssa ja suojatiellä käveli ylipainoinen somalinuori, joka löntysti tarkoituksella aivan törkeän hitaasti suojatien yli, että autoilijat joutuivat odottamaan tovin, ennen kuin pääsivät liikkeelle. Itse olin viimeinen kääntyvä autoilija, joten huomasin, että tämä sankari tien yli pääsemisen jälkeen jäi vielä odottamaan, että jalankulkijoiden valot vaihtuivat punaisiksi, että hän pääsi painamaan nappulaa. Tämän tehtyään hän jatkoi matkaansa aivan normaalia kävelyvauhtia. Hän halusi siis vain tehdä autoilijoille kiusaa. :jahas:

Et sitten "vahingossa" osunut somaliin?:evil:
 
14:50: Tullessani koulusta huomaan, että vieras auto on vienyt yli puolet maksamastani ruudusta. Otan yhteyttä auton omistajaan. Hän sanoo, ettei ole ajanut autoa ruutuuni ja kertoo välittäneensä viestin auton kuljettajalle, joka on luvannut siirtää auton välittömästi.

15:10: Auto on vielä paikallani. Myös talon isännöitsijä soittaa auton omistajalle, joka taas vakuuttaa auton katoavan välittömästi.

15:20: Auto on edelleen paikallani. Seuraavaksi soitto poliisiin, mistä käskevät ottamaan yhteyttä pysäköinninvalvojaan. Pysäköinninvalvoja on nihkeä tulemaan paikalle ja sanoo, että minun tulee paikanpäällä myös todistaa vuokrasopimukseni ko. ruudusta. Sanon, että sopii ja että tulisivat mahdollisimman nopeasti.

16:00: Auton ruudulleni ohjaistanut nelikymppinen nainen ilmaantuu poikansa kanssa. Nämä olivat jättäneet autonsa paikalleni ja lähteneet junalla keskustaan. :david: Ilmeisesti missään vaiheessa ei kulkenut sellainen ajatusprosessi, että "Ehkä nämä voivat olla joidenkin muiden lunastamia paikkoja."

16:05: Odotan muutaman metrin päässä omassa autossani ja nainen kävelee autoni ikkunalle ilmeisesti tarkoituksenaan pyydellä anteeksi. En edes luo katsekontaktia tähän, koska pelkään tappavani hänet. :curs: Oikeasti.

16:10: Auto siirretään pois ruudultani ja mietiskelen, että onko nyt näin, että menetän 2 tuntia perjantaistani ja tämä nainen pääsee ilman rangaistusta. Onneksi tantan tyhmyys ei pettänyt vaan siirsi auton kadunvarteen sakkopaikalle ja seurasin vierestä, kun soittamani pysäköinninvalvoja toimitti lapun.
 
Tämä on eräitä syitä miksi itse asun hieman syrjemmässä omalla tontilla omakotitalossa :)
Mut perseestähän tuo on jos paikka viedään. :(
 
Eikä ollut ensimmäinen kerta. Tätä saa kestää vähän väliä, mutta nyt oli varsin pitkäkestoinen episodi. Tuntuu järjettömältä, että poliisi eikä pysäköinninvalvoja ota noita vakavasti.
 
Tänään joku pysähtyi ohitustielle ilman mitään suurempaa syytä(ei ollut mitään edessä yms) oli aika lähellä ettei rytissyt kunnolla. Just ehti pysähtymään ja jatkoi matkaa kun mitään ei ois tapahtunut. Saatanan viisasta
 
Itsellenikin on käynyt noin että joku ässä on vienyt maksetun paikan - siitä kun soittelee pysäköinninvalvojalle niin mikä vitun rikottu viinapullo sillä puhelimeen vastaavalla muijalla on pillussa? Tampereella on ainakin keskuksessa niin vittuuntuneen kuuloinen ämmä että oksat pois.
 
Mä tein ja teen vastedeskin niin, että kun minun ruutuuni on pysäköity niin jätän oman autoni pysäköidyn auton eteen siten, ettei se pääse siitä pois. Jätin ikkunaan viestin muistaakseni jotain tyyliin: "Olitte pysäköinyt minun vuokraamaani ja maksamaani pysäköintiruutuun, joten jouduin pysäköimään autoni tähän. Mikäli autoni on tiellänne voitte soittaa minulle puh.nro." Kun hlö. soitti sanoin olevani lenkillä ja palaavani n. 1 h kuluttua. Oikeasti en ollut lenkillä vaan katsoin tv:tä vielä tunnin ajan ja tämän jälkeen kävin siirtämässä autoni ja tämä minun ruutuni "varastanut" pääsi lähtemään, toivottavasti jotain oppineena.
 
Samaa soveltanut ja joskus kinasteltu poliisin kanssa, kun joku kaupungin valtuutettu oli jäänyt jumiin. Kerran mun vanha saappi oli vedetty "raakana" koukusta kauemmaksi. Vittumaista sekin toisaalta naurattaa, kun joku viitti nähdä niin paljon vaivaa.
 
Mitäs poliisit tuumasivat? Täällä Helsingissä kun poliisit eivät kovin helpolla pysäköintiin ehdi/viitsi puuttua.
 
Hyi ollako sina joku rasisti!

Kuten sanoin, hän oli ylipainoinen (saavat selkeästi liikaa tukia, kun on varaa syödä niin hyvin), joten autoni olisi jäänyt törmäyksessä kakkoseksi. :(

kuva.php
 
Mitäs poliisit tuumasivat? Täällä Helsingissä kun poliisit eivät kovin helpolla pysäköintiin ehdi/viitsi puuttua.

Se oli Lahdessa ja tää "motitettu" oli kytät soittanut. Keskustelu oli jotakuinkin seuraavaa:

Poliisi "kyllä tästä sakko nyt sulle laitetaan, ei toisen ajoja voi tuolla lailla estää".
J: "sopiiko, että ensi kerralla teilläpäin asioidessa parkkeeraan teidän ruutuunne?"
P: "ei se nyt niin mene"
j: "ok, nyt alkaa kuitenkin olla jo kiire ja pakko mennä"

Kuulin vaan myöhemmin, että joku oli käynyt hämmentämässä tilannetta vittuilemalla, joten alkoi poliiseiltakin paras huumori olla hukassa.
 
Back
Ylös Bottom