- Liittynyt
- 29.12.2005
- Viestejä
- 181
Eli ongelmani on seuraava.
Pidän liikunnasta ja liikunkin erittäin paljon. Juoksen n. 10 kilometrin lenkkejä 3-4 kertaa viikossa, käyn salilla 3-4 kertaa viikossa ja usein myös salitreenin yhteyteen lisään uinnin. Liikuntasuorituksia siis tulee erittäin monta viikkoa kohti, usein noin 10.
Mutta silti tulokset eivät juuri miellytä. En ole ylipainoinen, mutta silti on jonkin verran ylimääräistä.
Lihaskuntoni on hyvä, en ole huolissani esimerkiksi penkkituloksista tai siitä kuinka monta leukaa jaksan vetää, mutta lihakset (erityisesti puhun juuri vatsalihaksista) tuntuvat jäävän ton ylimääräisen läskin alle ja sehän pistää hiukan v*tuttamaan.
Onko kellään mitään hyviä neuvoja siitä, miten pystyisi vielä kiinteytymään?
Liikuntaa en enää voi mielestäni olennaisesti lisätä ja se tuskin enää olisi tervettäkään. Syön melko "normaalisti", eli en mässäile mutta en voi olla millään dietilläkään, koska kulutukseni on erittäin runsasta.
Osaako kukaan sanoa, että kannataisiko kokeilla jotain rasvanpolttokapseleita tai kofeiinitabletteja esim. ennen lenkkejä tai muuta vastaavaa? Itse en ole noihin juuri uskonut, mutta olen melko kauan jo urheillut erittäin paljon ja tottakai kunto (niin juoksu kuin lihaskuntokin) on kohentunut äärimmäisen hyvin, mutta ei se vaan "näy" niinkuin haluisin. Vai kannattaisiko kokeilla sellaista tekniikkaa että vähentäisin sekä liikuntaa että ruokailua? Koska en juurikaan hirveän paljon vähempää mielestäni voi syödä näillä liikuntamäärillä.
Kiitosta vinkeistä.

tosin noita aterioita tuntuu olevan melko vähän. Ite oon yrittäny jaksottaa sillain että saisin tasasesti pitkin päivää (jotain 6 krt. päivässä) ravintoaineita. Lähinnä hiilarit ja protskut oon ajottanu niin. Esimerkiksi joku rahka tms. on hyvä välipalana ja siitä saa hyvin protskut ja hiilariakin. Illallakin oon jotain hiilaria pistelly ku mulla on ainakin aamulla melko kurja olo jos ei oo illalla hiilareita yhtää syöny. 