Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
No voi perse, joutuu ajamaan entistä hitaampaa tunnin päästä Tampeerelle päin.Se että hirvet ovat eläinmaailman salamurhaajia on jo vanhastaan kauan tiedetty tosiasia. Oletus, että "tappavat kaverit" eivät liikkuisi synkässä ja sateisessa hämärässä nimen omaan tekee niistä äärimmäisen vaarallisia. Kuten kaikki asiansa osaavat tappajat, hirvet ovat sopeutuneet käyttämään ympäristöään hyväkseen suorittaessaan murhanhimoisia retkiään ihmislajin keskuuteen. Ovelina eläiminä hirvet ryhtyivät jopa kasvattamaan kunnioitusta herättäviä sarvia sateensuojikseen, sillä sateenvarjoa ne käyttävät ainoastaan hämäysmielessä, tappaessaan (ks. kuva):
![]()
Useat selvittämättömät surmat ovat verenhimoisten hirvien käsialaa, tai pareminkin sorkka-alaa. Hirvet ovat periksiantamattomia tehtäviään suorittaessaan, ja yleensä hirven paljastuessa varsinaiseksi murhaajaksi onkin käynyt niin, että kamikazehirvi on samuraimaisesti uhrannut itsensä saadakseen tehtävänsä päätökseen (ks. kuvat):
![]()
![]()
Estääkseen ihmiskunnan kuolemisen sukupuuttoon, tai joutumisen hirviorjuutuksen ikeeseen, ihminen onkin vastannut taisteluhuutoon ja ryhtynyt puolustautumaan näitä metsän ovelia paholaisia vastaan (ks. kuva):
![]()
Olkaa siis varuillanne.
![]()
Tohtori määräs prednisolon kuurille,
Siis WTF?!! Kyseisellä lääkkeellä hoidetaan mm. KASVAIMIA, ja se määräs sitä mulle astmaan... Uskaltaako ko. lääkettä edes ottaa, en meinaa mielelläni söis...?
Ilmakehä ei ole yhtä tiivis ylhäältä kuin alhaalta eli väliaineen tiheys ja sitä kautta optiset ominaisuudet muuttuu ilmakehässä. Yläilmakehässä ilma on harvaa, ja siksi valo taittuu ilmakehässä ja ikään kuin kiertää maapalloa pinnan myötäisesti vähän matkaa. Valonsäde ei tule siis suoraan sieltä, mistä se näyttäisi tulevan, vaan se kaartuu ilmakehässä pinnan mukaisesti. Sama ilmiö tapahtuu periaatteessa vedessäkin. Näet esim. sääriesi keskellä jyrkän mutkan, mikäli ne on puoliks vedessä.Miksi kuu näkyy samaan aikaan kaikille maapallon ihmisille...?
esim. kun thaikuis on yö ja kuu möllöttää, meillä näkyy kans himmeenä taivaalla... en tajuu.
Duunikaveri kysy tänään ja jäi nyt painaa mieltä... ;)
Ilmakehä ei ole yhtä tiivis ylhäältä kuin alhaalta eli väliaineen tiheys ja sitä kautta optiset ominaisuudet muuttuu ilmakehässä. Yläilmakehässä ilma on harvaa, ja siksi valo taittuu ilmakehässä ja ikään kuin kiertää maapalloa pinnan myötäisesti vähän matkaa. Valonsäde ei tule siis suoraan sieltä, mistä se näyttäisi tulevan, vaan se kaartuu ilmakehässä pinnan mukaisesti. Sama ilmiö tapahtuu periaatteessa vedessäkin. Näet esim. sääriesi keskellä jyrkän mutkan, mikäli ne on puoliks vedessä.
Siis ei helvetissä kuu näy jatkuvasti.Miksi kuu näkyy samaan aikaan kaikille maapallon ihmisille...?
esim. kun thaikuis on yö ja kuu möllöttää, meillä näkyy kans himmeenä taivaalla... en tajuu.
Duunikaveri kysy tänään ja jäi nyt painaa mieltä... ;)
Selitys on ihan näppärä, mutta eipä taida ilmakehä ihan niin paljon taittaa valoa, että täsmälleen maapallon toisella puolella olevan kuun "valo" näkyisi tänne. Tai tosiaan muutenhan auringon valo tekisi kutakuinkin samoin ja pimeät yöt olisivat mahdottomia.Ilmakehä ei ole yhtä tiivis ylhäältä kuin alhaalta eli väliaineen tiheys ja sitä kautta optiset ominaisuudet muuttuu ilmakehässä. Yläilmakehässä ilma on harvaa, ja siksi valo taittuu ilmakehässä ja ikään kuin kiertää maapalloa pinnan myötäisesti vähän matkaa. Valonsäde ei tule siis suoraan sieltä, mistä se näyttäisi tulevan, vaan se kaartuu ilmakehässä pinnan mukaisesti. Sama ilmiö tapahtuu periaatteessa vedessäkin. Näet esim. sääriesi keskellä jyrkän mutkan, mikäli ne on puoliks vedessä.
No joo, tuo on kyllä ihan totta. Tuo valon taittuminen on kyllä ihan todistettu ilmiö oppikirjoissakin, mutta taitaa tosin olla, että ihan noin paljoa se ei taitu, että toiselta puolelta näkyisi. Taittuminen kyllä tekee päivästä jonkin verran pidemmän ja muuttaa auringon värin sävyä.Selitys on ihan näppärä, mutta eipä taida ilmakehä ihan niin paljon taittaa valoa, että täsmälleen maapallon toisella puolella olevan kuun "valo" näkyisi tänne. Tai tosiaan muutenhan auringon valo tekisi kutakuinkin samoin ja pimeät yöt olisivat mahdottomia.
Tohtori määräs prednisolon kuurille, lueskelin tässä vähän kyseisestä lääkkeestä...:
http://www.laakeinfo.fi/\Medicine.aspx?m=1744&i=LEIRAS+FINLAND_PREDNISOLON
Siis WTF?!! Kyseisellä lääkkeellä hoidetaan mm. KASVAIMIA, ja se määräs sitä mulle astmaan... Uskaltaako ko. lääkettä edes ottaa, en meinaa mielelläni söis...? Edit: Huomatkaa sivuvaikutukset myös!!

Tohtori määräs prednisolon kuurille, lueskelin tässä vähän kyseisestä lääkkeestä...:
Totta. Mistähän tämän kysymyksen esittäjä nyt oli saanut päähänsä, että kuu näkyy koko ajan? Eihän se näy, ja sen voi käydä itse pihalla tarkistamassa.
Totta. Ihan varmasti näkyy joskus.näkyy kyllä esim. joskus keski päiväl näkyy himmeenä jossain päin taivasta, näin on... mutta miks samaan aikaa näkyy myös toisel puolel maapalloo...
Kyllä ihan varmasti näkyy jos oikein etsii...
No eiköhän siihen vaikuta lähinnä gluteus maximusten kunto. Jos ne on hyväl jamalla ja perseessä ei ole laardia, niin mikäs siellä sitten yhtäkkiä alkais roikkua? Vai juoksetko niin lujaa, että perseesi kirjaimellisesti repeää?Jos käy juoksemassa stringit tai jotkut muut vastaavat epätukevat alushousut jalassa niin alkaako perse roikkua?

Tohtori määräs prednisolon kuurille, lueskelin tässä vähän kyseisestä lääkkeestä...:
http://www.laakeinfo.fi/\Medicine.aspx?m=1744&i=LEIRAS+FINLAND_PREDNISOLON
Siis WTF?!! Kyseisellä lääkkeellä hoidetaan mm. KASVAIMIA, ja se määräs sitä mulle astmaan... Uskaltaako ko. lääkettä edes ottaa, en meinaa mielelläni söis...?
Edit: Huomatkaa sivuvaikutukset myös!!