Pienten lasten ISIEN ketju!

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Timba79
  • Aloitettu Aloitettu
Tirppa sanoi:
Olen välillä (näin lapsettomana) miettinyt, että käykö lasten syntymän jälkeen niin, että äidille ei enää jää omaa aikaa ja isä on pitkän työpäivän jälkeen niin väsynyt, ettei jaksa ottaa hoitovastuuta? Onko tämä realistinen pelko?
Click to expand...

Sanotaanko nyt näin; On ainakin syytä valmistautua siihen ettei elämä ole pieneten lasten kanssa kuin Disneyn elokuvasta.
 
SEAGRAM sanoi:
Jaahas, parin vuoden päästä on teilläkin sitten kunnon tappelut pystyssä:) Pikkuveljistähän sanotaa että ne on aina isoveljiään kovempia luita. Kyllä se kasvattaa luonnetta kun vuodesta toiseen sparraa itseään isomman kanssa. Mulla ja broidilla on ikäeroa 5 vuotta, eli liika että meistä olisi tullut taistelupari. Mutta tommonen 2v. ero johtaa kyllä sähäkkään toimintaan.
Click to expand...

Jep. Mä veikkaan, että pari kertaa saa vielä sanoa "pojat perkele". ;)

Mulla on oman veljen kanssa 2 v ja 4 kk ikäeroa. Tapeltiin paljon, mutta leikittiin myös yhdessä vielä enemmän ja usein jopa sovussa. Eli meillä ainaki oli toisistamme paljon seuraa.

Tuntuu muuten nyt jotenkin omituiselta se, että miten tuo kohta kaksvuotias tuntuu niin hiton isolta ja painavalto ton natiaisen rinnalla. Ja vauva tuntuu taas sitten niin pieneltä ja kevyeltä, ettei osaa edes enää ajatella että 1 v ja 11 kk sitten hoiti 1,5 kg kevyempää vauvaa.
 
Timba79 sanoi:
Jep. Mä veikkaan, että pari kertaa saa vielä sanoa "pojat perkele". ;)

Mulla on oman veljen kanssa 2 v ja 4 kk ikäeroa. Tapeltiin paljon, mutta leikittiin myös yhdessä vielä enemmän ja usein jopa sovussa. Eli meillä ainaki oli toisistamme paljon seuraa.

Tuntuu muuten nyt jotenkin omituiselta se, että miten tuo kohta kaksvuotias tuntuu niin hiton isolta ja painavalto ton natiaisen rinnalla. Ja vauva tuntuu taas sitten niin pieneltä ja kevyeltä, ettei osaa edes enää ajatella että 1 v ja 11 kk sitten hoiti 1,5 kg kevyempää vauvaa.
Click to expand...

Joo kyllähän nääkin yhdessä leikkii sovussakin. Esim. vetää oman huoneesa tapetit 2 eri kynällä uusiksi. "Hauskinta" koko jutussa on se ettei niitä kyniä löydetty, eikä varmaan ikinä tullakkaan löytämään:lol2:
 
Meillä on nuorimmaisilla pojilla ikäeroa 1v 3kk ja todellakin muutama harmaa hius on jässiköiden edesottamusten myötä ilmestynyt;) Onneksi välillä osaavat leikkiä sovussakin, mutta on se vaan niin kivaa ohimennessä tehdä pikkujäynää veljelle.. Ja myös kunnon nyrkki nenään-tappelut ovat tulleet tutuiksi..

Niin ja ihan faktana sellainen vinkki, että sanonta "siinähän se toinenkin menee samassa" ei todellakaan pidä paikkaansa..
 
Pitää liittyä keskusteluun kun nyt on vaan se fakta että olen isä alkaen torstai illasta. En nyt lukenut ketjua läpi, mutta onko kenellekkään käynyt niin että ei tunnekkaan itseään isäksi lapsen syntymän jälkeen. Minä ainakin tunnen lähinnä vain huolta ja murhetta ja olen ihan varma, että kohta sieltä sairaalasta soitetaan että joku onkin nyt vinossa.

Se lapsi oli niin rääpäle, että näytti lähinnä epäilyttävän pelottavalta. Jotenkin en tunne itseäni lainkaan isäksi eikä minulla ole mitään käsitystä miltä minusta oikeasti pitäisi tuntua. Jotenkin välillä tuntuu että en tunne mitään ja toisaalta tuntuu jotenkin epämääräisen epätodelliselta.
 
Toi on ihan normaalia.

Ei sitä asiaa ymmärrä varmaan kukaan heti. Kyllä ne asiat siitä alkaa sujumaan. Sen voin sanoa, että kannattaa elää mahdollisimman paljon siinä hetkessä. Parin vuoden päästä ei siitä ajasta muista juuri mitään.

Sen muistan itse kun lääkärit ja hoitajat sanoivat synnytyksen jälkeen lapsen vinkuvan hengityksen olevan epänormaalia. Sanoin siihen, että ei se mitään, eihän kukaan ole täydellinen ja kyllä se siitä itsellään paranee.

En olisi voinut hyväksyä sitä, että jotain olisi oikeasti mennyt vikaan.

Muutaman kerran autolla ajaessa en edes muistanut, että mulla on poika istuimessa takapenkillä. Olisi se vaan niin ihmeellistä aikaa.

Sitä vaan yritän sanoa, että jokainen voi olla omalla tavallaan maailman paras isä.
 
Oudoltahan se tuntuu, varsinkin sitten kun muksu tulee kotiin. Sieltä vain tulee joku asumaan "teille" eikä olekaan enää kahdestaan. Kiintyminen tapahtuu ajan kanssa ja päivä päivältä ipana tuntuu tärkeämmältä elämässä. En siis kuitenkaan väitä ettei siihen olisi kiintynyt jo alustapitäen. Vuoden päästä tiedät mitä tarkoitan ;)
 
Wall sanoi:
Saattaa olla oman kokemuksen mukaan niinkin, ettei sitä "omaa aikaa" alkuvaiheessa jää kummallekaan niin kovin paljoa. Itse kuitenkin työpäivänkin jälkeen piristyn touhutessa tuon pikku-miehen kanssa ja toiveena olisi saada viettää enemmänkin aikaa yhdessä. Eli äiti hoitaa sen ajan yksin kun olen töissä, illat hoidetaan yhdessä ja mun vapaapäivinä annetaan äidille vähän omaakin aikaa.
Click to expand...

Juuri näin. Ja toki sitä on illalla väsynyt, eikä välttämättä jaksa lähte lapsen kanssa esim. pulkkamäkeen. Mutta on sitä rauhallistakin tekemistä olemassa, lapsen kanssa voi vaikka lukea, kasata palapeliä, pelata pelejä tai vaikka vain kölliä sohvalla (kummasti tykkää 2 vuotiaskin jo välillä köllötellä sohvalla, tosin vain välillä ja aika vaihtelee 10 sekunnista n. puoleen tuntiin... ;) )

Mutta pääasia on että viettää sen lapsen kanssa aikaa ja jos ei arkena tahdo ehtiä, niin sitten esim. viikonloppuna. Päästää äidin vaikka kaupungille käymään ihan ajan kanssa ja on lasten kanssa kotona tai lähtee niiden kanssa vaikka mummolaan jos ei muuta keksi.
 
Kermiitti sanoi:
Pitää liittyä keskusteluun kun nyt on vaan se fakta että olen isä alkaen torstai illasta. En nyt lukenut ketjua läpi, mutta onko kenellekkään käynyt niin että ei tunnekkaan itseään isäksi lapsen syntymän jälkeen. Minä ainakin tunnen lähinnä vain huolta ja murhetta ja olen ihan varma, että kohta sieltä sairaalasta soitetaan että joku onkin nyt vinossa.

Se lapsi oli niin rääpäle, että näytti lähinnä epäilyttävän pelottavalta. Jotenkin en tunne itseäni lainkaan isäksi eikä minulla ole mitään käsitystä miltä minusta oikeasti pitäisi tuntua. Jotenkin välillä tuntuu että en tunne mitään ja toisaalta tuntuu jotenkin epämääräisen epätodelliselta.
Click to expand...

Normaalia tuo on, isäksi kasvaa pikkuhiljaa. 2-3 kk:n päästä alkaa jo kummasti olemaan erilaiset fiilikset.

Ja toisen kanssa menee moni asia sitten jo rutiinilla. Lapsen käsittelykin tuntui aluksi jotenkin hankalalta, sitä pelkäsi katkovansa suurinpiirtein luita kun vaihtoi vaippoja ja vaatteita.
 
Me tehdään ton vajaa 2-vuotiaan kanssa niin että sohvasta + nojatuolista rakennetaan "pesä" mikä vuorataan vielä makkarin isolla peitolla, siihen sitten läjä tyynyjä ja muumit telkkariin. Siinä on hyvä köllötellä iskänkin jopa reilu tunti ja katsella muumeja/torkkua :D
 
Hah, oikein.

Meilläkin leikitään "nukkuvaa krokotiiliä". Eli iskä goisaa sängyllä ja poika vieressä. Tai sitten "nukutaan" vuorotellen ja toinen koittaa herättää ja toinen yrittää olla nauramatta.

Tai jos mennään piilosta ton kolmevuotiaan kanssa niin useimmiten se löytää mut sängystä peiton alta. Muutenkin leikitään paljon sängyssä kaikenlaisia mörköleikkejä peiton avulla.

Muuten palapelit ja piirtely on pop.
 
Huppe sanoi:
Me tehdään ton vajaa 2-vuotiaan kanssa niin että sohvasta + nojatuolista rakennetaan "pesä" mikä vuorataan vielä makkarin isolla peitolla, siihen sitten läjä tyynyjä ja muumit telkkariin. Siinä on hyvä köllötellä iskänkin jopa reilu tunti ja katsella muumeja/torkkua :D
Click to expand...


Meilläkin kakaran kanssa samoja kujeita. Tyttö on nyt 2v 3kk.

On se niin mukavaa ja välillä raskasta.... jaa päikkäreille.
 
Palapelit ovat muuten loistoviihdykettä. Nuo suositukset kannattaa ottaa varauksella. Kuukauden treenaamisella 3-vuotiaidenkin palapelit menevät heittämällä 1,5-vuotiaan hyppysissä, olen kuullut ja huomannut tämän myös muiden muksujen osalta, eli ei tuo meidän kait niin erikoinen olekaan vaikka itsestä toki aina siltä tuntuu ;) Ei kuitenkaan kannata lannistua jos oma muksu ei tuota heti osaakaan! Monet meidän ipanan ikäiset muuten juttelevat lauseita kun tämä taas vasta yksittäisiä sanoja. Nuppipalapeleistä on muuten paras aloittaa (halvalla niitä saa Biltemasta! Pari egee kipale!), outoa että noita se jaksaa tehdä jopa 30minuuttia putkeen (=kymmeniä kertoja), aina kipaten palat pois ja aloittaen urakan alusta :D

Pitäisköhän avata ihan kokonaan uusi ketju jossa kerrottaisiin hyväksi havaittuja pelejä ja leikkejä sekä muuta ajanviihdykettä lapselle? Välillä menee sormi suuhun keksiessä jotain tekemistä puuhaintoa täynnä olevalle muksulle. Ainakin tuo nukkuva krokotiili pitää testata, eläimet ovat muutenkin kovin kiinnostavia, täällä Thaimaassa on hyvä kun eläintarha on pullollaan kaikenlaisia eläimiä, eikä sinne maksa sisälle kuin 2e ja siellä voi käydä vaikka joka päivä. Kaduilla kävelee (Bangkokissa) usein vastaan myös norsu jota pitää sitten ruokkia 0,5e hintaisella ruoka-annoksella, pari yötä sitten nähdäänkin unta norsusta ja näytetään aamulla kädellä kuinka sitä silitettiin :D
 
Kermiitti sanoi:
Pitää liittyä keskusteluun kun nyt on vaan se fakta että olen isä alkaen torstai illasta. En nyt lukenut ketjua läpi, mutta onko kenellekkään käynyt niin että ei tunnekkaan itseään isäksi lapsen syntymän jälkeen. Minä ainakin tunnen lähinnä vain huolta ja murhetta ja olen ihan varma, että kohta sieltä sairaalasta soitetaan että joku onkin nyt vinossa.

Se lapsi oli niin rääpäle, että näytti lähinnä epäilyttävän pelottavalta. Jotenkin en tunne itseäni lainkaan isäksi eikä minulla ole mitään käsitystä miltä minusta oikeasti pitäisi tuntua. Jotenkin välillä tuntuu että en tunne mitään ja toisaalta tuntuu jotenkin epämääräisen epätodelliselta.
Click to expand...

Anteeksi, että tungen isien puolelle, mutta oli "pakko" kommentoida. Sain hieman yli puoli vuotta sitten ensimmäisen lapseni ja synnytyksen jälkeen odotin sitä suurta tunnekuohua, josta iso osa vanhemmista puhuu. Sitä ei tullut. Tai tuli, mutta vasta seuraavana iltana ja kaikkina iltoina ja aamuina sen jälkeen. Alussa tunsin itseni jotenkin tunneköyhäksi äidiksi, kauhea olo, kun immeiset kysyivät tuntemuksia ja niitä vain ei ollut siinä vaiheessa. Ukko sanoi samaa. Nyt me ollaan kumpikin aivan myytyjä!
 
Huppe sanoi:
täällä Thaimaassa on hyvä kun eläintarha on pullollaan kaikenlaisia eläimiä, eikä sinne maksa sisälle kuin 2e ja siellä voi käydä vaikka joka päivä. Kaduilla kävelee (Bangkokissa) usein vastaan myös norsu jota pitää sitten ruokkia 0,5e hintaisella ruoka-annoksella, pari yötä sitten nähdäänkin unta norsusta ja näytetään aamulla kädellä kuinka sitä silitettiin :D
Click to expand...

Niin siis asutko pysyvästi lasten kanssa Thaimaassa?

Itsekkine hetkeksi tuossa tuli mieleen, että miltähän tuntuisi asua ulkomailla ja synnyttää siellä kunnes taas muistin, että Suomessahan sitä on itsekkin käynyt viimeksi viime vuonna, kun vaimo saattoi vielä lentää eikä lapsi siis Suomen passia nyt saakkaan ellei erikseen haeta. Onhan se lapsi silti Suomalainen koska molemmat vanhemmat on suomalaisia. :david:
 
Kermiitti sanoi:
Niin siis asutko pysyvästi lasten kanssa Thaimaassa?
Click to expand...
Ei Thaimaa ole hyvä paikka pysyvään asumiseen pienen (täysin suomalaisen) lapsen kanssa. ;) Eli ei me nyt aivan pysyvästi täällä olla :rolleyes:

Olitkos sinä Irlannissa? Mitenkäs siellä lapsen kanssa pärjää, jos sadetta ei lasketa? Kaveri muutti juuri sieltä Suomeen kun sai perheenlisäystä (itseasiassa synnytyskin kannatti kuulemma hoitaa Suomessa + raskausajan neuvolat).
 
Mites muilla arki on muuttunut kun perheeseen tulee toinen lapsi? Onko ollut ongelmia isomman kersan kanssa? Meillä kun tuo "isoveli" tuntuu jo nyt heittävän välillä aivot narikkaan ja vauva syntyy vasta toukokuun lopussa. Vähän jänskättää miten tuon duracellin kanssa pärjää:D
 
Neuvostoliitto sanoi:
Mites muilla arki on muuttunut kun perheeseen tulee toinen lapsi? Onko ollut ongelmia isomman kersan kanssa? Meillä kun tuo "isoveli" tuntuu jo nyt heittävän välillä aivot narikkaan ja vauva syntyy vasta toukokuun lopussa. Vähän jänskättää miten tuon duracellin kanssa pärjää:D
Click to expand...

No miellä tuo ekohta 2 vuotta täyttävä on aika kova hoitamaan vauvaa. No se hoitaminen on vähän rajua, vauvan päälle pitäisi voida esim. istua ja sitä pitäisi saada taputtaa päähän. Mutta mitään mustasukkasuutta ei vielä ole esiintynyt, mutta äärimmäisen varovainen saa olla.

Meillä on olohuoneen oviaukossa portti (ovea ei edes ole), joten jos on itekseen lasten kanssa kotona, niin vauvan voi jättää olkkariin lattialle leikkimatolle ja mennä vanhemman pojan kanssa johonkin toiseen huoneeseen ja olkkarin portti kiinni. Eipä tartte pelätä että 2 vuotias käy iteksään vähän hoitamassa vauvaa.
 
Back
Ylös Bottom