En hyväksy tummaihoisten tekemien rikosten vuoksi heidän yleistämistään rikollisiksi. En hyväksy valkoihoisten tekemien raiskausten vuoksi valkoihoisia raiskaajiksi.
Hyväksytkö, että jos tilastojen mukaan toinen ryhmä on tietyissä rikostyypeissä silmittömän hyvin edustettuna, nin kyseinen ryhmä tekee niitä rikoksia enemmän kuin toinen ryhmä?
Vai oletko niitä oikeinajattelijoita, joille olennaisinta ei ole se kuka tekee mitäkin ja kuinka monikymmenkertaisesti alkuperäisväestöön nähden, tärkeintä on että ei yleistetä, eikä anneta ryhmän jos sisään päässeiden tehtailemien rikoslukujen vaikuttaa turvapaikkahakemuksiin?
En olkiukkoile, kunhan kysyn ihan varmistaakseni.
'ötel Rwanda -leffassa oli mielestäni huitsin jännää se, että siinä tehtiin eksplisiittisesti selväksi (kun rotukaunan syntyä selitettiin Joaquim Phoenixin esittämälle kuvaajalle), että koko asia on belgialaisten vika.
Belgialaiset suosivat vaaleahipiäiosempiä ja siropiirteisempiä tutseja...piste.
Asia ei tarvitse sen enempää lisäselitystä.
Näin toimiessaan belgialaiset loivat pohjat kansanmurhalle, eikä siitä enää millään voi syyttää hutuja, kyllä vika on belgialaisten.
Ei kai kukaan rasisti oleta että hutuilla löytyisi tarvittava itsehillintä pidättäytyä silpomasta miljoonaa ihmistä viidakkoveitsillä?
EI TIENTENKÄÄN!!!
Moisen ehdottaminenkin on rasismia,
kyllä homman panivat alulle belgialaiset ja kaikki mitä heidän jälkeensä tapahtuu on yhäkin belgialaisten vika.
Lisäksi Nick Nolten esittämä YK-rauhanturvaaja koki että hänen kasvoilleen saisi sylkeä kun länsimaalaiset pitävät afrikkalaisia niin saastana, että eivät vaivaudu paikalle estämään kansanmurhaa...ei sillä että paikalla olleet olisivat voineet edes yrittää harrastaa itsehillintää ja pidättäytyä kansanmurhasta...mutta ei, kyllä syy on pääsääntöisesti länsimaiden, kun eivät rynnineet paikalle asiaa ehkäisemään.
Suhtautuvat niin nuivasti afrikkalaisiin. Mieleeni tuli kyllä hakematta yksi ryhmä joka suhtautui vielä länsimaitakin selkeästi nuivemmin, näjes ne kansanmurhan tekijät...
Jännä että Kiinaa ei syytetty sen enempää, vaikka se leffassa kauppasi halpoja macheteja huttuille.
Sillä tokihan vika oli kiinalaisten, ei hutupoloa voi enää pitää teoistaan vastuullisena sen jälkeen kun hän on saanut viidakkoveitsen käteensä, vaan vika on viidakkoveitsen toimittajan...eikö vain?