Kuvia pakkiksen Mikestä? Q&A

Meta title: 💥 Kuvia Pakkiksen Mikestä? – Q&A joka selvittää onko legenda lihaa, luuta vai pelkkää foorumimyyttiä

Meta description: Keskustelua PakkisMiken kuvista, taustoista ja yleisön kysymyksistä – kuka mies on ja mitä haluat tietää?**


Mike, mikä tekee Helsingistä niin loistavan kaupungin. Itse Helsingissä asuneena asuisin mieluummin Tampereella jos noista kahdesta pitäs valita. Mutta nyt ei ole Savon voittanutta ;)
Helsinki on iso ja kaunis. Arkkitehtuuri on värikästä ja sitä pidetään hyvin yllä. Etenkin keskustan miljöö on mielettömän siistiä ja kadut kesäisin kyllä vertaansa vailla. Asuppa eka 30 vuotta mansessa ja sano sitten uudestaan, se paikka kun pienenee ihan mahdottomasti kun siellä aikansa on.

Toki pikkukylätkin ovat valloittavia, esim Tammisaaressa oli niin merellinen tunnelma, että pitää mennä uudestaankin. Mutta kaupunki-ihmisenä en voisi kuvitella asuvani vakituisesti jossain pienessä paikassa, pidän nimittäin kovasti isomman kaupungin hälinästä. Tukholmaan voisin tilaisuuden tullen muuttaa ihan pysyvästi.

Olenkin joskus miettinyt, että voi kun saisi tilaisuuden ottaa vaikka puolen vuoden Tukholman keikan, kuvaisi siellä bodyskeneä Pakkikselle.
 
Mitä teit peruskoulun jälkeen?
 
Jos sinusta tulisi KP KP:n tilalle suomen bodyskeneen, niin mitä muutoksia tekisit?
Kotiruoka vai roskapaska tms.ruoka?
Jos tulen lähiaikoina käymään Helsingissä, niin voinko tulla hakemaan suoraan varastolta(vai missä pakkotoisto.comin lisäravinteet säilytetäänkään) jotta säästäisin postimaksut? :D
 
Jos sinusta tulisi KP KP:n tilalle suomen bodyskeneen, niin mitä muutoksia tekisit?
Kotiruoka vai roskapaska tms.ruoka?
Jos tulen lähiaikoina käymään Helsingissä, niin voinko tulla hakemaan suoraan varastolta(vai missä pakkotoisto.comin lisäravinteet säilytetäänkään) jotta säästäisin postimaksut? :D
Yli 85€:llä kun tilaa niin saa muutenkin ilman postikuluja. Toi 85€ menee itellä ainakin helposti, esim. parit pussit heraa ja purkki vitamiinia.
 
Jos sinusta tulisi KP KP:n tilalle suomen bodyskeneen, niin mitä muutoksia tekisit?
Kotiruoka vai roskapaska tms.ruoka?
Jos tulen lähiaikoina käymään Helsingissä, niin voinko tulla hakemaan suoraan varastolta(vai missä pakkotoisto.comin lisäravinteet säilytetäänkään) jotta säästäisin postimaksut? :D
Eipä bodyskeneä nyt kovasti muuttaa tartte, hyvinhän tuo kasvaa Suomessa. Palkintoja haalisin tosin kisaajille enemmän.

Kotiruoka jos on saatavilla.

Nouto ei toistaiseksi mahdollista.
 
Yli 85€:llä kun tilaa niin saa muutenkin ilman postikuluja. Toi 85€ menee itellä ainakin helposti, esim. parit pussit heraa ja purkki vitamiinia.
Arvaa tiiänkö ton? Mää olen opiskelija, mul ei oo varaa.
 
Siinä on 2 tatuointia. Toisessa lukee jeesus kristus latinaksi väärinpäin kirjoitettuna ja toisessa on latinaksi 7 kuolemansyntiä.

Superbia - Avaritia - Invidia - Ira - Luxuria - Gula - Acedia

Oikassa kädessä on myös kaksi tatuointia. Toisessa lukee Lux ferous ja toisessa "Per te natus sum et tu per me, anni non vexaverunt me"

Subterranean Ambitions
The undersinged
Never submit
Like flame he escaped
Underestimate the mankind
Unleashed he rule
Shifty bites the heel
Make red-hot under earth
With the face of angel
In flirt with sin
His voice in eternity
Non Serviam

Immortals Sum
Anni non vexaverunt me
Mille suboles certat contra a tyrannidem
Nus fons ad erevum est
Numguam Recessi
Per te natus sum et tu per me
 
Mitä nuo tatskat sinulle merkitsevät vai ovatko vain koristeina?
 
Onko uusia tatskoja suunnitteilla? Jos on, niin meinaatko jatkaa latina-linjalla?
 
Henkilökohtainen merkitys jokaisella. Iesu christi on väärinpäin kieltäen alistumisen. Samaan käteen on myös ympätty kuolemansynnit. Jokainen noita rikkoo, miksi ne pitäisi asettaa joksikin määreeksi ja ihmisen hyvyyden mittariksi. Miksi kieltää syntejä kun ne ovat osa ihmistä ja jokaista meitä läsnä päivittäin. Otetaan ne itseemme ja hallitaan niitä omana oman ruumiin herrana. Jos kokee kateuden, vihan, turhamaisuuden, niin onko se sitten huono juttu vai ovatko ne ihmisen rodun luontaisia synnynnäisiä mielen koukeroita, jotka vain kulttuurimme kristinusko on asettanut lyömäaseeksi ja pelotteeksi, vaikka ne edelleen ovat osa ihmisen mielen rikkautta.

Toisessa kädessä on Lux ferous merkitsemässä yksilön omaa itseään hengellisen maailman yläpuolelle.

Vertauskuvallisesti latinaksi myös viitataan Luciferiin samassa kädessä tekstillä vapaasti suomentaen "sinä synnyit minun kauttani ja minä sinun, eikä sitä vuodet ole muuttaneet".
 
Mike ja mika

mika ja mike01.webp

mika ja mike02.webp

mika ja mike03.webp

mike01.webp
 
Back
Ylös Bottom