Esiintymispelko

Myth sanoi:
Tunnen lähipiiristä kaksi paniikkihäiriöstä kärsivää ja molemmat ovat hoitaneet asiaa eri tavoin. Toinen kävi psykologilla ja oli ilman lääkitystä ja toinen otti lääkitystä. Psykologilla (vai onko se psykiatri) käynyt on nyt paremmassa jamassa. Tietenkään betasalpaajat eivät ole sama asia, kuin varsinaiset rauhoittavat, mutta siltikin niihin voi jäädä henkinen riippuvuus tuossa kyseisessä tilanteessa ja siksi mielestäni kannattaisi hoitaa kyseinen pelkotila pois ammattiauttajan avulla, jos tilanne on siis niin paha. Jokainen tietysti hoitakoon itsensä parhaalla näkemällään tavalla. Tuskinpa tuota voi kukaan moralisoida, mutta omasta mielestäni jos vaan mahdollista itse yrittäisin hoitaa ilman lääkitystä.
Click to expand...

Pitemmällä tähtäimellä tottakai kannattaa pahat pelot ja jännitykset koittaa selättää jonkun psykologin tms avustuksella ja ilman lääkkeitä. Mutta toi on hidasta hommaa ja jos esim. koulussa tulee pakollinen esiintyminen parin viikon sisällä niin siihen ei kerkeä mitkään psykologit auttaa.

Se on muuten jännä juttu, miten toi jännittäminen puhkeaa joskus teini-iässä monilla. Itekin ala-asteella vielä olin mukana näytelmissä ja pidin aamunavauksia koko koululle, mut laitettiin johonki radioon jne eikä jännittäny oikeestaan yhtään. Nyt en vapaaehtosesti tekis samoja juttuja enää. Yks pakollinen puhe piti pitää kerran 200-päiselle yleisölle juhlatilaisuudessa. Se oli lyhyt ja ytimekäs :lol2:

Ja vielä lisäystä: tunnen erään tyypin, joka on todellinen vitsiniekka ja hyvä "esiintymään" kun kyse on vapaa-ajasta mutta jos kyse on virallisemmasta niin kurat on silläkin housussa vaikkei heti uskois! Eli ei se ole helppoa esiintyä kaikille sanasepoillekaan.
 
Koulussa esiintyminen on varmaan aika monelle ollut se pahin paikka. Omista kouluajoista muistan sen, ettei ikinä voinut keskittyä varsinaiseen esitykseen, vaan piti lisäksi miettiä mitä nerokasta läppää yleisöstä lentää ja valmistautua heittämään nokkelia piikkejä takaisin. Lukiossa kun touhu muuttui vähän fiksumpaan suuntaan niin aloin pitää esiintymisestä. Opiskeluaikana esiintyminen oli jopa mukavaa ja työpaikalla pitämäni satunnaiset presentaatiot on nekin olleet OK. Kannattaa yrittää pyrkiä eroon niistä kouluaikojen traumoista. Harvemmin yleisö on niin vihamielistä sakkia kuin siellä, ellei sitten ole menossa esitelmöimään jostain todella hankalasta aiheesta.
 
Esiintymiset sukkaa mutta se olis kyllä hieno taito osata. Mä jännitän luokan edessä esiintymistä niin paljon, että välillä sitä luulee kuolevansa. Tämän takia, mä menenkin nykyään heti ensimmäisenä esiintymään, saa sen alta pois ja voi paremmin keskittyä muiden esityksiin. Ei tartte jännittää omaa vuoroaan kädet märkänä ja kuulee vielä senkin, mitä muut puhuu, kun sydän ei hakkaa niin lujaa :)
 
Sziget sanoi:
Koulussa esiintyminen on varmaan aika monelle ollut se pahin paikka. Omista kouluajoista muistan sen, ettei ikinä voinut keskittyä varsinaiseen esitykseen, vaan piti lisäksi miettiä mitä nerokasta läppää yleisöstä lentää ja valmistautua heittämään nokkelia piikkejä takaisin. Lukiossa kun touhu muuttui vähän fiksumpaan suuntaan niin aloin pitää esiintymisestä. Opiskeluaikana esiintyminen oli jopa mukavaa ja työpaikalla pitämäni satunnaiset presentaatiot on nekin olleet OK. Kannattaa yrittää pyrkiä eroon niistä kouluaikojen traumoista. Harvemmin yleisö on niin vihamielistä sakkia kuin siellä, ellei sitten ole menossa esitelmöimään jostain todella hankalasta aiheesta.
Click to expand...

Totta. Muistan ala-asteen lopussa kun olin juuri muuttanut uuteen kaupunkiin eikä luokassa ollut ketään ns. oikeita kavereita ja piti pitää esitelmä omasta harrastuksesta. Ja se kun sattui olemaan murtomaahiihto :hyper: Voi vaan kuvitella, mitä juttua sieltä yleisöstä lensi. Hyvä että pystyi esitelmänsä pitämään... Kuittailua tuli vielä pitkään esitelmän jälkeenkin...

Lukiossakin vielä oli jonkin verran pellejä pilaamassa toisten puheita mutta yliopistossa porukka 99% sen verta kypsiä, ettei päätä käydä aukomaan toisten esityksistä. Peruskoulussa esiintymisen pelkääminen on siinä mielessä ihan ymmärrettävää, että jos ei satu luokan suosituin olemaan niin ihan varmaan sieltä joku idiootti käy jotain paskaa huutelemaan. Myöhemmässä elämässä noita huutelijoita ei sen sijaan tarvi pelätä. Jos joku aikuinen käy esityksestä vittuilemaan niin oman maineensa se siinä pilaa.
 
En tiedä onko mainittu tässä ketjussa, en jaksanut kahlata kaikkia viestejä.
On tutkittu, että jännityksestä, virheistä yms. 1/10 näkyy yleisölle. Eli aika pahasti saa mennä esitys reisille, että porukka sen tosissaan huomaisi.
 
JSmith sanoi:
Ei se enkuksi puhuminen mitään, mutta voi jeesus jos yleisön seassa on intialaisia, japanilaisia, ranskalaisia tms. englantia "persoonallisesti" puhuvia kansallisuuksia. Kaikki muu menee hyvin, mutta kun kolmatta kertaa joutuu selventämään että mitä kaveri oikein tarkoitti kysymyksellään, eikä vieläkään saa puheesta mitään selvää, niin takaraivossa hakkaa vaan "kaikki muut tajus mitä se kysyi, mä en....aaaargh...".
Click to expand...
Heh. Tuollaista tulee vastaan kansainvälisissä kokouksissa koko ajan. Yleensä saan selvää parista sanasta, ja niiden pohjalta oletan kysymyksen ja rakennan jonkinlaisen ympäripyöreän selityksen. Jos kysyjä on hyvin sinnikäs, hän ei tyydy siihen vaan kysyy ehkä asiasta lisää. Hyvällä säkällä saan taas muutamasta sanasta selvää jne. Jos tulee kolmas kysymys, niin sitten sanon, että jutellaan lisää esityksen jälkeen.

Se on vähän noloa molemmille, jos sanoo suoraan, ettei ymmärrä kysymystä.
 
Vargas sanoi:
Sori, mut ootsä tosissas?:) Eihän noita ottaneena pidä mennä treenaamaan.. eiks se lue siinä paketissa:)? järkikin sanoo:)
Click to expand...

Arvaa, olinko lukenut sitä kohtaa?! :D (Tunnustan, en lukenut pakettia, sillä asuin vielä siihen aikaan kotona ja äitini iski napin käteen.) Järki kyllä tietää yllättävän paljonkin, mutta kaikkea se peijakas ei aina kerro. :rolleyes: Oikeasti, en tosiaan ajatellut, että kun pääsykoe on aamulla, niin iltaseiskankin pintaan toi vielä vaikuttaa niin vahvasti tuohon tyyliin.

Nyt tiedän. :jahas:
 
Dippi sanoi:
Heh. Tuollaista tulee vastaan kansainvälisissä kokouksissa koko ajan. Yleensä saan selvää parista sanasta, ja niiden pohjalta oletan kysymyksen ja rakennan jonkinlaisen ympäripyöreän selityksen. Jos kysyjä on hyvin sinnikäs, hän ei tyydy siihen vaan kysyy ehkä asiasta lisää. Hyvällä säkällä saan taas muutamasta sanasta selvää jne. Jos tulee kolmas kysymys, niin sitten sanon, että jutellaan lisää esityksen jälkeen.
Click to expand...

Hoh, nimittäin meinasin kirjoittaa tuohon edelliseen messuun normaalin plan b:n: oletetaan jotain siitä mitä kysyttiin, selitetään siitä sekä lopetetaan selitys kysymällä "vastasihan tämä kysymykseesi", samalla tuijottaen kysyjää hyytävästi jotta se tajuaisi pitää turpansa kiinni. Pyydetään joltakulta muulta seuraava kysymys pikapikaa. :D Plan C:nä ehdotus siirtää keskustelu off-lineksi...

Dipillä tuntuu olevan kansainvälinen konferenssietiketti hyvin hanskassa :)
 
Mulle esiintyminen itsessään ei ole mitenkään hankalaa. Yleensä esityksen jälkeen en edes muista mitään koko esityksestä, paitsi ehkä jotkut opettajan kommentit (jotka jostain syystä kyllä ovat aina olleet erityisen positiivisia). Esityksen odottaminen on taas kohtalaisen tuskastuttavaa. Yleensä esitän omat systeemini viimeisenä, koska silloin on saanut katsella toisten ei-niin-erinomaisia esityksiä, joten ei tule itsellekään mitään kamalaa huonommuuden tunnetta. :D Esityksen onnistuminen vaatii minulta asian täydellistä hallitsemista. Ei siis riitä, että tiedän sen minkä sanon ja selostan, mutta että tiedän asiasta laajemmin ja voin näin ollen tarpeen vaatiessa improvisoida tai vastata mahdollisiin kysymyksiin. Valmistautumattomana jos menen esiintymään, en saa kuin pari sanaa suustani ja se on siinä. Muistilapulle tai PowerPointtiin kirjoitan vain ja ainoastaan oleelliset otsikot, pitkistä listoista menen vain sekaisin, en myöskään opettele sanatarkkaan ulkoa esitystäni, samasta syystä. Improvisoitu selostus pääkohtien ympärillä toimii kohdallani parhaiten, siis olettaen että olen todella asiani sisäistänyt... :P Lääkkeitä kohtaan suhtaudun skeptisesti, mutta hätätilassa ajanee asiansa. Mutta ne helpottaa vain oireita, ei poista syytä, johon mielestäni tulisi pyrkiä, mikäli jatkossa joutuu esityksiä pitämään.
 
Minä olen kanssa kärsinyt esiintymisjännityksestä teini-iästä alkaen. Jännitys tuli esiin lähinnä soittoesiintymisissä, jotka menivät silloin ja menevät edelleenkin päin peetä suhteessa siihen miten kappaleen olisin kotona osannut. Pianoa kun on hankala soittaa, jos kädet tärisee, tulee muistikatkoksia jne. Tähän jännitykseen ei ole oikein auttanut mikään konsti.

Toisaalta työelämässä joudun kanssa pitämään aika paljon esityksiä. Aluksi jännitin vierasta kieltä ja omaa tietotasoa, mutta nykyisin seminaariesitelmät menevät jo aika hyvin ja jännittämättä, vaikka asiantuntijayleisöä olisi paljon.

Pohdinkin just, että miksi ihmeessä jännitän soittoesityksiä niin paljon, mutta en esitelmiä. Luulen, että se johtuu siitä, että esitelmissä voi improvisoida ja korjailla, kunhan perusrakenne on päässä. Klassisessa musiikissa taas olisi kerralla vedettävä homma putkeen nuottien mukaan ja kaikki söhläykset häiritsee kokonaisuutta. Ajattelinkin, että mulle sopisi varmaan joku vapaa säestys paremmin...

JSmith sanoi:
Hoh, nimittäin meinasin kirjoittaa tuohon edelliseen messuun normaalin plan b:n: oletetaan jotain siitä mitä kysyttiin, selitetään siitä sekä lopetetaan selitys kysymällä "vastasihan tämä kysymykseesi", samalla tuijottaen kysyjää hyytävästi jotta se tajuaisi pitää turpansa kiinni. Pyydetään joltakulta muulta seuraava kysymys pikapikaa. :D Plan C:nä ehdotus siirtää keskustelu off-lineksi...

Dipillä tuntuu olevan kansainvälinen konferenssietiketti hyvin hanskassa :)
Click to expand...

Usein kysymykset ovat, että miks ette oo tutkinut tai ottaneet huomioon tätä ja tätä jne... Yksi hyvä vastaus/puolustus kaikkeen on että "that is just our future work".
 
Hmmh, joo esiintymispelko on yleinen. Monet kokevat huimausta, jopa oksetusta ja paashkan valumista housuun.

Ei siis kannata tämän suhteen jännittää, se on tosi yleistä.

Kannattaa valmistautua, kannattaa muistaa että asiat ratkaisee. Se mitä sanot esityksessäsi on tärkeintä. Kun olet sen valmistanut hyvin, ei se voi ihan ala-arvoisesti enää mennä vaikka menisi vähän sanat sekaisin tai muuten esiintyminen töksähtelisi.

Sitä alkaa liioittelemaan omaa surkeuttaan jännityksessä. Eli sen sijaan että puhut sitä omaa asiaasi, niin keskityt melkein enemmän siihen miten jännität. Se on petollinen kierre. Eli se miten saat keskittymisesi siihen asiaan oman olotilan tarkkailun sijaan on ratkaiseva tekijä. Ja siksi yleensä alku on vaikea mutta sitten se lähtee menemään ja helpottuu lopuksi.

Muistat vaan elämän tosiasioita.. ensinnäkin, et ole surkein esiintyjä maailmassa. Ei kukaan siellä halua että epäonnistut. Ihan oikeasti, monesti kun näkee että jotain jännittää paljon niin sitä suurin osa toivoo että se ei jännittäisi turhia. Ei me sitä tuomita, ja hyvinhän se menee...

Jännityksestä tuskin pääsee eroon, mutta siitä että se häiritsee liikaa, sitä kannattaa työstää. Itsellä on niin, että jännitän tosi paljon jopa julkista puheenvuoroa jos on virallinen tilaisuus ja vuoro tms. Mutta sitten kun on tilanteessa että pitää vakituisesti näitä tehdä, niin se oikeasti helpottuu ja joskus siitä jopa nauttii jos on oikein jämäkkää asiaa :)

Eli, kokemus auttaa, valmista omat asiasi kuntoon niin se ei penkin alle mene vaikka olisi mikä :) Kaikki jännittää, ja kaikki haluaa että onnistut, joten se ylimääräinen paine on periaatteessa turhaa... Kyllä se siitä. Tunnusta itsellesi että nyt jännittää. Mutta se helpottuu kyllä..
 
Onks kellään muulla niin kova esiintymiskammo, ku esimerkiks ittelläni rupes pumppu hakkaamaan tuhatta ja sataa jopa kutsunnoissa, kun piti vaan huutaa, että "paikalla!"... Se oli aika surullista. Aluksi ei hermostuttanut yhtään, mutta sitten ajattelin, että paikallahan on toistasataa ihmistä ja alko pelottamaan.

Kun huudon jälkeen nostin käden penkin käsinojalta, se täris...

Onks niitä betasalpaajia helppo saada? En tosin aio hommata ennen, ku oon varma, että en itteäni psyykkaamalla ja tutkimalla onnistu
 
Nor sanoi:
Onks niitä betasalpaajia helppo saada? En tosin aio hommata ennen, ku oon varma, että en itteäni psyykkaamalla ja tutkimalla onnistu
Click to expand...

Lääkäri sen päättää, onko niille tarvetta vai selviätkö ilman. Ei oma päättely eteenpäin vie, ei kukaan kovin helposti tuollaisia lääkkeitä tuosta vain määrää jos menet vain sanomaan tulleesi siihen tulokseen, että tarvitset moisia.

Kaverini kärsi sosiaalisten tilanteiden pelosta ja söi jonkin aikaa beetasalpaajia, mutta terapia oli se millä hänet kuntoutettiin.
 
En lue edes loppuun, mutta kyllä itse en lähtisi "lääkkeillä" asiaa parantelemaan. Harjoitusta harjoituksen päälle. Puhelinmyntityöstä saa myöskin hyvää kokemusta uusien ihmisten kanssa tekemisissä olemisesta.
 
Kun joskus vielä soitti rockbändissä, niin jumalauta se lavalle meno ensimmäisillä kerroilla hirvitti. Onneksi soittaessa voi mennä piiloon haara-asennon ja meluvallin taakse. Enemmän jännitti täydelle auditoriolle puhuminen amkissa, vaan siitäkin jotenkin selvisi.

Omassa tapauksessani esiintymispelkoon auttoi siis, yllätys yllätys, esiintyminen.
 
Beetasalpaaja on ihan hyvä pikkuapu esiintymiseen ja ammattiesiintyjien yleisesti käyttämä..Lääkärit antavat niihin reseptin todella "helposti", eli on hyvin harmiton lääke. Beetathan salpaa adrenaliinin näkyviä vaikutuksia kropassa, eli mm. punastumisen, vapinan ja pulssin nousun. Kilpa-ampujat käytti ennen kisoissa ks. lääkettä (nykyään taitaa olla kielletty). Jos joutuu paljon esiintymään, niin esiintymiseen syntyy hyvä rutiini ja harvemmin esim. beetoja tarvitsee (tosin sehän on ihan ihmisestä kiinni, esim. muistaakseni Martti Suosalo heittää melkein yrjöä aina ennen esiintymistä. Joten ei se aina rutiinista ole kiinni). Mutta kerran viikossa tai harvemmin esiintyvät saa kyllä beetoista apua. Turha tietämättömien on asiasta jeesustella tyyliin "en kyllä suosittelisi..", kannattaa ensin ottaa asioista selvää. Itselläni on beetasalpaajia (Propral) määrätty satunnaisiin rytmihäiriötuntemuksiin, mutta olen myös silloin tällöin ennen tärkeitä esiintymisiä niitä käyttänyt.
 
ekana täytyy tunnustaa että katsoin eilen Rubenin Paula Koivuniemen haastattelun:nolo: . Noh, se ei nyt kuitenkaan oo pointti, mut se Koivuniemi sano et jotkut artistit jännittää oikeesti ennen lavalle menoa niin paljon et joutuu käymään pukella:urjo: mut ei sitä jännistystä sit kuiteskaan siellä lavalla näy
 
harjoittelee esityksen pirun hyvin läpi vaikka 100 kertaa.käy mielessä läpi sen alusta loppuun, miten se menisi ihanteellisimmin.

ajattelee millaisena itse haluaisit esittelijän olevan, jotta aihe olisi kiinnostava,ei maneereja tai paperista lukua, puhumattakaan hiljaisesta äänestä tai ''anteeksi, että olen olemassa'
 
Saako niiden nappien vaikutuksen alasena ajaa?

Ei hätää, en oo ottamassa, eikä mulla mitään nappeja olekaan, mutta mulla on kohta inssi ja hermostuttaa ihan sikana. Samaten ylihuomenna ja ens viikolla esitelmät. Ei tosin kovin ptikät, mutta esiintymiustä silti.

Ihan selvästi tää on itse itseään pahentavaa laatua, kun eilen mua ei vielä ennen iltaa hermostuttanu yhtään tää tän päivänen inssi, mutta nyt pelottaa, että kämytän ihan sikana.

Ois ehkä kuulunu autokouluthreadiiinjoo...
 
Back
Ylös Bottom