Ylikunto

[JPO1512]

Noin 3 viikon treenitauon jälkeen aloittelin kevyesti taas treenaileen ja olo on ollut paljon parempi. Fillari kulkee ainakin ihan eri tavalla, salilla on pientä kankeutta vielä ja voimatasot tippuneet hiukan, mutta josko tästä noustaan vielä heittämällä yli, tavoite ainakin olisi... :D

Treeni ohjelmaksi ajattelin ottaa 1+2-jakoisen ohjelman 3 kertaa viikkoon, jossa pääpaino isoilla perus liikkeillä, sekä toistoja 6-10 välillä pääosin.
Jospa tästä oppineena osaisi treenata jatkossa fiksummin ja kuunnella kroppaa paremmin. Yöllä esiintyy vieläkin kovaa hikoilua, kun taas päivisin pääosin väsyttää ja palelee. Lääkäri määräsi tänään tyroksiinin 3kk hoitokokeiluun, sillä kilpirauhas hormonit ovat olleet hieman epäillyttävillä tasoilla jo useamman vuoden, sekä suvussa on esiintynyt kilpirauhsen vajaa toimintaa.

Millaisella ohjelmilla on muut lähteneet ylirasituksen jälkeen liikenteeseen? Ihan vaan perustreenia ja ruokaa kunnolla varmaankin? Massaa pitäisi kyllä hankkia lisää itselle, kun pulkannarua muistuttaa enemmän kuin miestä tällä hetkellä.

Edit: Kaloreita en ole myöskään laskenut tänä aikana, vaan syönyt nälän mukaan perusruokaa. Entisenä syömishäiriöisenä tää oli alkuun vaikeaa, mutta nyt tuntuu taas hirveän vapauttavalta. Tuntuu että aikaa sai vuorokauteen pari tuntia lisää, kun ei enään stressaa siitä, että syökö liikaa vai liian vähän.

 

[Minihiiri]

Mulla ylikunnon jälkeen meni melkein vuosi ennenku edes huvitti alkaa treenaamaan salilla. Sitä ennen oli aina tiukat ohjelmat joita noudatin. Kun alkoi parantua niin harrastin lähinnä aerobista, lenkkiä ja pyöräilyä kun ne tuntui hyvältä, salille menin sillä periaatteella et "fiiliksen mukaan". Se tuntu hyvältä ja tietty ruokaakin tuli syötyä enempi, mikä oli vaan hyväks.

 

[exitusletalis]

Noin 3 viikon treenitauon jälkeen aloittelin kevyesti taas treenaileen ja olo on ollut paljon parempi. Fillari kulkee ainakin ihan eri tavalla, salilla on pientä kankeutta vielä ja voimatasot tippuneet hiukan, mutta josko tästä noustaan vielä heittämällä yli, tavoite ainakin olisi... :D

Sen verran nyt toppuuttelisin, että 3 viikkoa on todella lyhyt aika verrattuna siihen mitä kaikkea olet kertonut täällä. Kuntosi ei häviä mihinkään vaikka olisit vielä kuukauden tekemättä mitään. Nyt on aika kuulostella ja tunnustella, mitä se kroppa haluaa kun annat sille aikaa. Jos ja kun olet harrastanut liikuntaa suorittamalla (mittailet, vertailet, taulukoit) niin siitä pakolla suorittamisesta kestää aikansa päästää irti.

Itellä nyt reilu vuosi siitä kun menin täystauolle. Syksyllä alottelin uudestaan hissukseen, välillä tultii takapakkia ja sit himmattiin taas. Nyt on pystytty tekemään jo penkkiä ja leukojakin ilman ongelmia. Seuraava steppi on ulkopuolinen valmentaja joka kattoo hommaa päältä. Näillä eväillä etiäpäin niin että jos olis parhaassa kunnossa puolentoistavuoden päästä kun 40v kilahtaa mittariin.

edit: mitä vähemmän mietin koko asiaa ja miten siitä "paranen" sitä paremmin koko ajan voin. summa summarum; elämäään pitää löytyä muutakin sisältöä kuin urheilu.

 

[JPO1512]

Aivan, tosiaan ei ole nyt kuin pari treeniä takana, joten ehkä pitää olla varovainen, ettei kippaa heti takaisin lähtötilanteeseen. Silloin tulisi kyllä pitkitettyä taas ihan liikaa palautumista. Yöunet ovat olleet vieläkin heikohkot keskimäärin 5-6h tulee unta öisin, kun heräilen pitkin yötä. Mieliala on paranemaan päin ja pinna on huomattavasti "löysemmällä", eli ei kiristä päätä heti jos joku menee pikkusen pieleen, mutta siis kannattaisi varmaan vielä lepuutella ainakin sen aikaa, että yöunet palaisivat?

Edit: Ootte muuten hienoa porukkaa, kun neuvotte ja kerrotte kokemuksia tälläiselle hölmöläiselle! Erittäin isot kiitokset!

 

[jormapetteri]

Aivan, tosiaan ei ole nyt kuin pari treeniä takana, joten ehkä pitää olla varovainen, ettei kippaa heti takaisin lähtötilanteeseen. Silloin tulisi kyllä pitkitettyä taas ihan liikaa palautumista. Yöunet ovat olleet vieläkin heikohkot keskimäärin 5-6h tulee unta öisin, kun heräilen pitkin yötä. Mieliala on paranemaan päin ja pinna on huomattavasti "löysemmällä", eli ei kiristä päätä heti jos joku menee pikkusen pieleen, mutta siis kannattaisi varmaan vielä lepuutella ainakin sen aikaa, että yöunet palaisivat?

Edit: Ootte muuten hienoa porukkaa, kun neuvotte ja kerrotte kokemuksia tälläiselle hölmöläiselle! Erittäin isot kiitokset!

Kevyttä reeniä vaan... Kaks kertaa voit käydä viikossa salilla ottaa sellasta räjähtävää reeniä isoissa liikkeissä.. esim jos tekisit maks sarjan penkissä 100kgx5, niin nyt ottaisit räjähtävän vitosen 50 kilolla.. vähän niinkuin herättelet vaan kehoa. Ton tyyppistä.. Muutamia sarjoja eikä mittää hapottavaa.. Muuten rauhallista kävelyä tai sitä fillarointia.,

MUTTA MUISTA, kolme viikkoa on liian vähän. Sulle viime kesänä sanoin, että sun pitäis pittää useita kuukausia taukoa..

 

[Tiuskis]

MUTTA MUISTA, kolme viikkoa on liian vähän. Sulle viime kesänä sanoin, että sun pitäis pittää useita kuukausia taukoa..

Just näin!! Nyt mennään taas ojasta allikkoon. Etenkin kun kilpirauhanen on alkanut temppuilemaan niin pitäisi malttaa hoitaa se ENSIN oikeaan tasapainoon lääkityksen osalta ja vasta sitten alkaa treenailemaan enemmän.

Kato tämä webinaari, jossa lääkäri Vilho Ahola kertoo ylikunnosta sekä kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidosta suhteessa treeniin. Hän on varsin hyvin aiheeseen perehtynyt ja ns. kartalla. (Jäin miettimään et oonkohan jo kerran antanut tän vinkin JPO1512:lle.. )

 

[salittaja95]

Miten lisämunuainen on yhteydessä ylikuntoon vai onko edes ?

 

[pakkiis]

Miten lisämunuainen on yhteydessä ylikuntoon vai onko edes ?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kortisoli

 

[salittaja95]

Itsellä mitattu kortisolit siis ja näytti hyviltä jotai 400 luokkaa, itse tunnen itseni todella stressaantuneeksi vai onko se vain masennusta en tiedä. Ylirasitustila joka tapauksessa meneillää. Taas alkoi yöongelmat, olo kuin adrealiinia pistetään juurikun pitäs nukahtaa,tosi levoton olo, hengittäminen pinnallista yms... Hpa akselin toimintahäiriötä epäilen että voisko olla, tosi vittumainen tila meneillään :(

 

[TukeV]

Mites sulla toi syöminen? Niitä kaloreita olis tärkee saada.

 

[salittaja95]

Mites sulla toi syöminen? Niitä kaloreita olis tärkee saada.

Tulee syöty plussalla, ruokahalu tietenkään mikään iha älytön mutta safkaa saan tungettua naamariin.

 

[kekkis]

Moi,

Täällä uusi pakkotoistolainen, jolla todettiin ylirasitustila vuoden alkupuoliskolla.

Tässä tarinani lyhyesti. Olen reilu kolmekymppinen aktiiviliikkuja (en kilpaurheilija).

Aktiiviliikuntaa harrastin oikeastaan koko lapsuuteni (jalkapallo ja jääkiekko) ja aikuisiällä sama homma, mutta hönstäsarjoissa. Pari viimeisintä vuotta meni meni kuitenkin enemmän ja vähemmn sohvaperunana (liikuntaa vain kerran tai kaksi viikossa) ja aloitin reilu kaksi vuotta sitten elämäntapamuutoksen. Pudotin painoa (5kg) ja aloin käymään salilla. Reilu vuosi sitten vaihdoin urheilukärpäsen piston saaneena crossfittiin, jota olen nyt harrastanut reilu 1,5 vuotta. Treenimäärät vaihtelevat 3-5 kertaan viikko (useimmiten 3-4). Välillä pidän ns lepoviikkoja, jolloin en harrastanut raskasta liikuntaa ollenkaan. Vain palauttavia kävelylenkkejä. Seuraan treenimääriäni päiväkirjalla ja olen pitänyt huolta lepopäivistä. Ruokavalioni on niin sanoitusti terveellinen. Syön joka päivä hiilareita. Joskus lounaalla valitsen salaatin. Gluteeniton ruokavalio on ollut kuvioissa reilun vuoden. Aloitin sen testaamalla, että onko siitä apuja mun vatsavaivoihin. Olihan siitä. Ei turvota enää.

Viime marraskuussa vaihdoin työtehtäviäni ja tästä tuli stressiä. Yöunet menivät huonommiksi. Nukuin ns koiran unta, eli torkkuja. Olo oli levoton nukkumaan mennessä. Ei millään pystynyt rauhoittumaan. Nukahtaminen oli todella vaikeaa. Stressiä hoidin liiikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. En tajunnut keventää urheilusta. Univaikeuksia hoidin melatoniinilla ja lihasrelaksanteilla vaihtelevalla menestyksellä. Ei hyvä. Syytin stressiä, joka menee kyllä ohi... Fyysisinä oireina mukaan tuli palpitaatio, eli sydämen lisälyönnit. Niitä esiintyy etenkin levossa.

Tällä kombolla mentiin sitten marras-, joulu ja tammikuun alku. Jossain tammikuun loppupuolella tuli sitten romahdus. Kyykkypäivän jälkeen olo oli todella huono. Tärinää käsissä, mieliala meni todella itkuiseksi ja ruokakaan ei oikein maistunut. Tuli ns breakingpoint, jonka jälkeen totesin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Osasin vasta tässä kohtaa epäillä ylikuntoa ja marssin lääkärin pakeille. Sain lähetteen urheilulääkärille, jossa todettiin sympaattisen hermoston ylikunto. Tästä alkoi urheilun suhteen lepo. Olen 7 viikon aikana tehnyt vain kevyitä kävelylenkkejä. Sairauslomaa töistä en halunnut. Koen, että työssäkäyminen pitää minut jonkinlaisessa päivärytmissä. Kotona kököttäminen aiheuttaa ainakin mulle päänvaivaa henkisellä puolella. Ei siellä yksi oikein viihdy.

Tämän jälkeen henkiset oireet pahenivat. Nukahtamisvaikeudet olivat niin pahoja, että sain niihin avuksi opamoxia. Tämä kuuri jäi valitettavasti päälle noin kuukauden päiviksi. Jäin niihin henkisesti koukkuun ja en uskaltanut mennä nukkumaan ilman niitä. Opamoxin käytön jälkeen paheni ahdistus ja sain lieviä paniikkikohtauksia. Alkoi ns negatiivinen kierre. Ajattelin aina vain pahinta ja en millään saanut ajatuksia kuin ylikuntoon ja oireiden tulkitsemiseen. Koko ajan takaraivossa jyskytti ajatus, "mikä minussa on vikana" ja "miksi munulla on näin kurja olo". Näiden seurauksena aloin huomata itsessäni lieviä masennuksen oireita ja tästä johtuen marssin uudestaan lääkärin pakeille, josta sain lähetteen psykiatrille ja psykologille. Päädyin aloittamaan cipralex-lääkityksen uudestaan vuoden tauon jälkeen omasta tahdostani. Mulle aikanaan määrättiin cipralexiä saman tyyppisiin oireisiin, kun stressitasot menivät yli ja sain paniikkikohtauksia. Söin lääkettä vuosia ehkäisemään näitä kohtauksia ja niistä oli apua. Viimeisinä vuosina kuitenkin totesin, että nyt on aika kokeilla ilman. Olen luonteeltani herkkä persoona ja ns murehtija. Suvussani on samantyyppisiä oirehtijoita, joten tämä voi olla myös periytyvää. Nyt cipralexiä ajetaan takaisin ylös ja siinä ollaan jo toisella viikolla. Vittumaisimmat aloitusoireet ovat siis jo takana päin. Tuntuu, että mielialan suhteen olen jo päässyt hieman eteenpäin. En enää esim puhkea itkuun ihan joka asiasta.

Eilen päätin kokeilla urheilemista. Tein kevyen hikijumpan. Poljin 30 min kuntopyörää ja tein kevyesti ilmakyykkyjä ja vatsalihaksia. Illalla palasi sitten oireet. Hermostunut olo ja mieliala heitteli kovasti. Nukkuminen ei meinannut millään onnistua. Vasta puolikkaalla opamoxilla nukahdin. Tänään siitten jumalattoman väsynyt, kun unta ei tullut kuin tuo 5 tuntia.

Ylikunnosta toipumisessa olisi tärkeää löytää levollinen olo. Tapa rentoutua. Varsinkin tämä on mulle todella hankalaa. Olen jumalattoman stressaantunut melkein koko ajan sieltä marraskuusta asti. Tammikuussa oli pari viikkoa talvilomaa, jolloin stressi hieman hellitti. Tähän stressinhallintaan toivon saavani apuja psykologilta ja olenkin sieltä jo jotain saanut. Olen tehnyt mm hengitysharjoituksia. Uskon myös, että cipralexin ottaminen takaisin kuvioihin on pitkällä tähtäimellä hyvä asia. Se tasaa mun mielialaa ja en ole niin altis paniikkikohtauksille. Niiden vaikutus kun näkyy aina usean päivän ajan ja ne itsessään lisää stressiä ja masentuneisuutta.

Lueskelin tätä ketjua. Ilmeisesti muillakin ylikunto on aiheuttanut psyykkisiä oireita? Onko teidän oireet olleet yhtä vakavia? Onko erityisiä vinkkejä tähän tilanteeseen?

Sen tiedän, että kukaan ei pysty kertomaan kuinka kauan toipuminen kestää. Selkeästi kahdessa kuukaudessa en ole päässyt asiassa vielä kauheasti eteenpäin. Tämä on yksi asia, joka tietysti lisää sitä omaa tuskaisuutta. Ennen kun se arki oli täytetty urheilulla, joka toi mielihyvää. Nyt se on poissa. Tuntuu, että tämä kaksi kuukautta on enemmän ja vähemmän mennyt psyykkeen kanssa taistellen. Millään ei itselleen halunnut myöntää, että omaa masennuksen oireita. Jotenkin tuntuu hullulta ajatella, että se tulee näin puskista. Ilman mitää loogista syytä.

Kekkis

 

[salittaja95]

Moi,

Täällä uusi pakkotoistolainen, jolla todettiin ylirasitustila vuoden alkupuoliskolla.

Tässä tarinani lyhyesti. Olen reilu kolmekymppinen aktiiviliikkuja (en kilpaurheilija).

Aktiiviliikuntaa harrastin oikeastaan koko lapsuuteni (jalkapallo ja jääkiekko) ja aikuisiällä sama homma, mutta hönstäsarjoissa. Pari viimeisintä vuotta meni meni kuitenkin enemmän ja vähemmn sohvaperunana (liikuntaa vain kerran tai kaksi viikossa) ja aloitin reilu kaksi vuotta sitten elämäntapamuutoksen. Pudotin painoa (5kg) ja aloin käymään salilla. Reilu vuosi sitten vaihdoin urheilukärpäsen piston saaneena crossfittiin, jota olen nyt harrastanut reilu 1,5 vuotta. Treenimäärät vaihtelevat 3-5 kertaan viikko (useimmiten 3-4). Välillä pidän ns lepoviikkoja, jolloin en harrastanut raskasta liikuntaa ollenkaan. Vain palauttavia kävelylenkkejä. Seuraan treenimääriäni päiväkirjalla ja olen pitänyt huolta lepopäivistä. Ruokavalioni on niin sanoitusti terveellinen. Syön joka päivä hiilareita. Joskus lounaalla valitsen salaatin. Gluteeniton ruokavalio on ollut kuvioissa reilun vuoden. Aloitin sen testaamalla, että onko siitä apuja mun vatsavaivoihin. Olihan siitä. Ei turvota enää.

Viime marraskuussa vaihdoin työtehtäviäni ja tästä tuli stressiä. Yöunet menivät huonommiksi. Nukuin ns koiran unta, eli torkkuja. Olo oli levoton nukkumaan mennessä. Ei millään pystynyt rauhoittumaan. Nukahtaminen oli todella vaikeaa. Stressiä hoidin liiikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. En tajunnut keventää urheilusta. Univaikeuksia hoidin melatoniinilla ja lihasrelaksanteilla vaihtelevalla menestyksellä. Ei hyvä. Syytin stressiä, joka menee kyllä ohi... Fyysisinä oireina mukaan tuli palpitaatio, eli sydämen lisälyönnit. Niitä esiintyy etenkin levossa.

Tällä kombolla mentiin sitten marras-, joulu ja tammikuun alku. Jossain tammikuun loppupuolella tuli sitten romahdus. Kyykkypäivän jälkeen olo oli todella huono. Tärinää käsissä, mieliala meni todella itkuiseksi ja ruokakaan ei oikein maistunut. Tuli ns breakingpoint, jonka jälkeen totesin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Osasin vasta tässä kohtaa epäillä ylikuntoa ja marssin lääkärin pakeille. Sain lähetteen urheilulääkärille, jossa todettiin sympaattisen hermoston ylikunto. Tästä alkoi urheilun suhteen lepo. Olen 7 viikon aikana tehnyt vain kevyitä kävelylenkkejä. Sairauslomaa töistä en halunnut. Koen, että työssäkäyminen pitää minut jonkinlaisessa päivärytmissä. Kotona kököttäminen aiheuttaa ainakin mulle päänvaivaa henkisellä puolella. Ei siellä yksi oikein viihdy.

Tämän jälkeen henkiset oireet pahenivat. Nukahtamisvaikeudet olivat niin pahoja, että sain niihin avuksi opamoxia. Tämä kuuri jäi valitettavasti päälle noin kuukauden päiviksi. Jäin niihin henkisesti koukkuun ja en uskaltanut mennä nukkumaan ilman niitä. Opamoxin käytön jälkeen paheni ahdistus ja sain lieviä paniikkikohtauksia. Alkoi ns negatiivinen kierre. Ajattelin aina vain pahinta ja en millään saanut ajatuksia kuin ylikuntoon ja oireiden tulkitsemiseen. Koko ajan takaraivossa jyskytti ajatus, "mikä minussa on vikana" ja "miksi munulla on näin kurja olo". Näiden seurauksena aloin huomata itsessäni lieviä masennuksen oireita ja tästä johtuen marssin uudestaan lääkärin pakeille, josta sain lähetteen psykiatrille ja psykologille. Päädyin aloittamaan cipralex-lääkityksen uudestaan vuoden tauon jälkeen omasta tahdostani. Mulle aikanaan määrättiin cipralexiä saman tyyppisiin oireisiin, kun stressitasot menivät yli ja sain paniikkikohtauksia. Söin lääkettä vuosia ehkäisemään näitä kohtauksia ja niistä oli apua. Viimeisinä vuosina kuitenkin totesin, että nyt on aika kokeilla ilman. Olen luonteeltani herkkä persoona ja ns murehtija. Suvussani on samantyyppisiä oirehtijoita, joten tämä voi olla myös periytyvää. Nyt cipralexiä ajetaan takaisin ylös ja siinä ollaan jo toisella viikolla. Vittumaisimmat aloitusoireet ovat siis jo takana päin. Tuntuu, että mielialan suhteen olen jo päässyt hieman eteenpäin. En enää esim puhkea itkuun ihan joka asiasta.

Eilen päätin kokeilla urheilemista. Tein kevyen hikijumpan. Poljin 30 min kuntopyörää ja tein kevyesti ilmakyykkyjä ja vatsalihaksia. Illalla palasi sitten oireet. Hermostunut olo ja mieliala heitteli kovasti. Nukkuminen ei meinannut millään onnistua. Vasta puolikkaalla opamoxilla nukahdin. Tänään siitten jumalattoman väsynyt, kun unta ei tullut kuin tuo 5 tuntia.

Ylikunnosta toipumisessa olisi tärkeää löytää levollinen olo. Tapa rentoutua. Varsinkin tämä on mulle todella hankalaa. Olen jumalattoman stressaantunut melkein koko ajan sieltä marraskuusta asti. Tammikuussa oli pari viikkoa talvilomaa, jolloin stressi hieman hellitti. Tähän stressinhallintaan toivon saavani apuja psykologilta ja olenkin sieltä jo jotain saanut. Olen tehnyt mm hengitysharjoituksia. Uskon myös, että cipralexin ottaminen takaisin kuvioihin on pitkällä tähtäimellä hyvä asia. Se tasaa mun mielialaa ja en ole niin altis paniikkikohtauksille. Niiden vaikutus kun näkyy aina usean päivän ajan ja ne itsessään lisää stressiä ja masentuneisuutta.

Lueskelin tätä ketjua. Ilmeisesti muillakin ylikunto on aiheuttanut psyykkisiä oireita? Onko teidän oireet olleet yhtä vakavia? Onko erityisiä vinkkejä tähän tilanteeseen?

Sen tiedän, että kukaan ei pysty kertomaan kuinka kauan toipuminen kestää. Selkeästi kahdessa kuukaudessa en ole päässyt asiassa vielä kauheasti eteenpäin. Tämä on yksi asia, joka tietysti lisää sitä omaa tuskaisuutta. Ennen kun se arki oli täytetty urheilulla, joka toi mielihyvää. Nyt se on poissa. Tuntuu, että tämä kaksi kuukautta on enemmän ja vähemmän mennyt psyykkeen kanssa taistellen. Millään ei itselleen halunnut myöntää, että omaa masennuksen oireita. Jotenkin tuntuu hullulta ajatella, että se tulee näin puskista. Ilman mitää loogista syytä.

Kekkis

Oma ylikunto/uupumus kestänyt 6vuotta mutta tietoisesti 6kk about. Samoja oireita ja lisänä pitkä lista muunlaisi. 6kk treenaamatta ja kroppa jonkun verran rauhoittunut, mieli vielä masentunut, munaton olo, ahdistaa, pelottaa koska pääsis terveeks. Urheilupsykan luona käyn ja hänen mielestä ei masennuslääkkeet auta, itse ehkä ottaisin, täytyy vielä kysyä. Urheilutausta 12v lätkää josta ihan kilpatasolla, salia 3v, yms omat lenkit sun muut. Pitkä ja vittumainen tie......

 

[AHD]

Moi,

Täällä uusi pakkotoistolainen, jolla todettiin ylirasitustila vuoden alkupuoliskolla.

Täällä taas. Tunnaritkin tuli unohdettua
Itsellä takana n. 11 vuoden ylikunto, josta vihdoin selvitty. Urheilu taas maistuu ja ennenkaikkea siihen osaa suhtautua rennosti. Tulee pidettyä lepoviikkoja ja tehtyä lihashuoltoa.

Ainoa mikä on jäänyt projektista kummittelemaan on paniikkikohtaukset. Aloin saamaan keskivaikeita paniikkikohtauksia myös työpaikan vaihdon yhteydessä -07. Niitä tulee edelleen aika lailla viikoittain tietyissä sosiaalisissa tilanteissa. Söin Seroxatia kaksi vuotta, josta olikin hyvin apua kohtauksiin ja varmasti stressiin muutenkin. Nyt viimeiset 1v 3kk olen ollut ”luomuna” enkä enää ajatellut lääkkeisiin palata. Kohtaukset ovat täysin perseestä jos ollaan rehellisiä, mutta minkäs teet? Ajoin itseni totaalisen loppuun liikunnalla ja stressillä ja tämä on nyt se hinta mitä omasta tyhmyydestä joutuu maksamaan, ehkä koko loppuiän. Kohtausten kanssa oppii kyllä elämään välillä paremmin ja välillä huonommin. Hyvää on se, että ne koko ajan laimenevat eikä niiden jälkeinen stressaus ” mitä muut ajattelee minusta” ole enää niin pahaa jos sitä on ollenkaan. Se on myös hyvä muistaa, että kukaan ei pidä sinua epänormaalina jos sinulla on paniikkihäiriö. Itse olen saanut pelkästään hyvää palautetta niiltä ihmisiltä joille olen asian kertonut. Pitää mennä pystypäin eri tilanteisiin ja olla välttelemättä tilanteita, sillä se vain pahentaa asioita. Kohtaus tulee jos tulee. Vaikka itse aika hyvin olen oppinut elämään asian kanssa ja hyväksymään sen niin kyllä kohtauksiin aina luuseri- ja kasvonsa menettämistunne liittyvät mikä ei todellakaan ole kivaa. Tämä alentumisen tunne / masennusfiiliksethän voi niin kuin sanot jäädä päälle päiviksi, joten niistä pitäisi päästä kohtuu nopeasti yli. Kohtauksiahan tulee helpommin mitä stressaantuneempi olet niin omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Sinulla nämä eivät taida vielä kovin pahoja olla ja olet huomannut ne sekä hakenut apua, mikä on erittäin hyvä asia toipumisen kannalta. Itse kitkuttelin parisen vuotta asian kanssa enkä kertonut asiasta kenellekään mikä tietenkin vain pahensi tilannetta. Kaikki mahdollinen apu vaan käyttöön. Aiheestahan on kirjallisuutta myös reilusti joihin kannattaa tustustua.

Itse koen, että mielialalääkkeitä vielä parempi asia oli Mindfullness tai sitten ainakin nämä yhdessä. Ilman Mindfullnesta tuskin olisin tässä. Siinähän keskittyminen suunnataan hyväksyvästi tähän hetkeen, joka auttaa hyvin myös stressin hallinnassa kun ei turhaan pähkäile kaikkia maailman asioita. Pitkäjänteistä harjoittelua tämä toki vaatii, mutta kannattaa kokeilla. Anneli Litovaaran harjoitteet loistavia.

 

[Minihiiri]

mä olen huomannu et stressaantuneena ja väsyneenä hengitän tosi pinnallisesti, siitähän tottakai tulee heikko ja huono,väsyneempi olo. Oon yrittäny kiinnittää huomiota yläkropan rentouteen ja hengitykseen ja siitä on ollu hurjasti apua kannattaa kokeilla, sillä itellä tulee herkästi paniikkikohtauksen oireita. Akuutti-ohjelmassa oli hyvää juttua stressaantuneena liikkumisesta, usein kun itsekin ajattelee että on vähä väsy ja stressi, meenpä vetää kunnon hikitreenin jonka jälkee olo on vielä väsyneempi, niin ei siitä oo mitään hyötyä sillon haittaa vaan. Tämän ku muistais tulevaisuudessakin, että kuin tärkeä se stressitön elämä, lepo ja fiksut treenit on. Tsemppiä!

 

[salittaja95]

Miten onko pakkiksella ylikunnosta toipuneita?? Minkälainen fiilis ja ylipäätään elämänhalu/motivaatio

 

[Broteiini]

Miten onko pakkiksella ylikunnosta toipuneita?? Minkälainen fiilis ja ylipäätään elämänhalu/motivaatio

Kaikki kunnossa, elämä maittaa ja treenit kulkee jne. Lepopäiviä maltan pitää enemmän sekä keventää ohjelmaa, jos kroppa laittaa viestii ettei jaksa. Oma tapaushan ei tosin ollut kaikista rajuin, reilu puol vuotta täysin treenaamatta, sitten pikkuhiljaa kävelyn kautta treenien pariin. Kovaa treenasin 10kk sen jälkeen, kun kroppa totaalisesti hyyty. Kilpirauhasen vajaatoiminnan hommasin siinä samalla, joten vaikea arvioida kuinka paljon tuo vaikutti toipumiseen ja muuhun, kun lääkitystä säädettiin kohilleen jne. Tyroksiinia tulen syömään elämäni loppuun, mutta muuten olen toipunut kyllä täysin.

 

[Babych44]

Kaikki kunnossa, elämä maittaa ja treenit kulkee jne. Lepopäiviä maltan pitää enemmän sekä keventää ohjelmaa, jos kroppa laittaa viestii ettei jaksa. Oma tapaushan ei tosin ollut kaikista rajuin, reilu puol vuotta täysin treenaamatta, sitten pikkuhiljaa kävelyn kautta treenien pariin. Kovaa treenasin 10kk sen jälkeen, kun kroppa totaalisesti hyyty. Kilpirauhasen vajaatoiminnan hommasin siinä samalla, joten vaikea arvioida kuinka paljon tuo vaikutti toipumiseen ja muuhun, kun lääkitystä säädettiin kohilleen jne. Tyroksiinia tulen syömään elämäni loppuun, mutta muuten olen toipunut kyllä täysin.

Mielenkiinnosta kysyn kun itsellä samat oireet ja kilpparilääkitys, että minkä kokonen sun annostus on tällä hetkellä? Ja kuinka kauan sen oikeen annoksen löytämiseen meni, pitkäjänteistä puuhaa se on, kun hitaasti tarvii tehdä nostot ja laskut..Itsellä ei aina siihen maltti riitä, kun varsinkin vajaatoimintaisena on vaikeaa/mahdoton töissä olla välillä

 

[marlin]

Moi,

Täällä uusi pakkotoistolainen, jolla todettiin ylirasitustila vuoden alkupuoliskolla.

Tässä tarinani lyhyesti. Olen reilu kolmekymppinen aktiiviliikkuja (en kilpaurheilija).

Aktiiviliikuntaa harrastin oikeastaan koko lapsuuteni (jalkapallo ja jääkiekko) ja aikuisiällä sama homma, mutta hönstäsarjoissa. Pari viimeisintä vuotta meni meni kuitenkin enemmän ja vähemmn sohvaperunana (liikuntaa vain kerran tai kaksi viikossa) ja aloitin reilu kaksi vuotta sitten elämäntapamuutoksen. Pudotin painoa (5kg) ja aloin käymään salilla. Reilu vuosi sitten vaihdoin urheilukärpäsen piston saaneena crossfittiin, jota olen nyt harrastanut reilu 1,5 vuotta. Treenimäärät vaihtelevat 3-5 kertaan viikko (useimmiten 3-4). Välillä pidän ns lepoviikkoja, jolloin en harrastanut raskasta liikuntaa ollenkaan. Vain palauttavia kävelylenkkejä. Seuraan treenimääriäni päiväkirjalla ja olen pitänyt huolta lepopäivistä. Ruokavalioni on niin sanoitusti terveellinen. Syön joka päivä hiilareita. Joskus lounaalla valitsen salaatin. Gluteeniton ruokavalio on ollut kuvioissa reilun vuoden. Aloitin sen testaamalla, että onko siitä apuja mun vatsavaivoihin. Olihan siitä. Ei turvota enää.

Viime marraskuussa vaihdoin työtehtäviäni ja tästä tuli stressiä. Yöunet menivät huonommiksi. Nukuin ns koiran unta, eli torkkuja. Olo oli levoton nukkumaan mennessä. Ei millään pystynyt rauhoittumaan. Nukahtaminen oli todella vaikeaa. Stressiä hoidin liiikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla. En tajunnut keventää urheilusta. Univaikeuksia hoidin melatoniinilla ja lihasrelaksanteilla vaihtelevalla menestyksellä. Ei hyvä. Syytin stressiä, joka menee kyllä ohi... Fyysisinä oireina mukaan tuli palpitaatio, eli sydämen lisälyönnit. Niitä esiintyy etenkin levossa.

Tällä kombolla mentiin sitten marras-, joulu ja tammikuun alku. Jossain tammikuun loppupuolella tuli sitten romahdus. Kyykkypäivän jälkeen olo oli todella huono. Tärinää käsissä, mieliala meni todella itkuiseksi ja ruokakaan ei oikein maistunut. Tuli ns breakingpoint, jonka jälkeen totesin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Osasin vasta tässä kohtaa epäillä ylikuntoa ja marssin lääkärin pakeille. Sain lähetteen urheilulääkärille, jossa todettiin sympaattisen hermoston ylikunto. Tästä alkoi urheilun suhteen lepo. Olen 7 viikon aikana tehnyt vain kevyitä kävelylenkkejä. Sairauslomaa töistä en halunnut. Koen, että työssäkäyminen pitää minut jonkinlaisessa päivärytmissä. Kotona kököttäminen aiheuttaa ainakin mulle päänvaivaa henkisellä puolella. Ei siellä yksi oikein viihdy.

Tämän jälkeen henkiset oireet pahenivat. Nukahtamisvaikeudet olivat niin pahoja, että sain niihin avuksi opamoxia. Tämä kuuri jäi valitettavasti päälle noin kuukauden päiviksi. Jäin niihin henkisesti koukkuun ja en uskaltanut mennä nukkumaan ilman niitä. Opamoxin käytön jälkeen paheni ahdistus ja sain lieviä paniikkikohtauksia. Alkoi ns negatiivinen kierre. Ajattelin aina vain pahinta ja en millään saanut ajatuksia kuin ylikuntoon ja oireiden tulkitsemiseen. Koko ajan takaraivossa jyskytti ajatus, "mikä minussa on vikana" ja "miksi munulla on näin kurja olo". Näiden seurauksena aloin huomata itsessäni lieviä masennuksen oireita ja tästä johtuen marssin uudestaan lääkärin pakeille, josta sain lähetteen psykiatrille ja psykologille. Päädyin aloittamaan cipralex-lääkityksen uudestaan vuoden tauon jälkeen omasta tahdostani. Mulle aikanaan määrättiin cipralexiä saman tyyppisiin oireisiin, kun stressitasot menivät yli ja sain paniikkikohtauksia. Söin lääkettä vuosia ehkäisemään näitä kohtauksia ja niistä oli apua. Viimeisinä vuosina kuitenkin totesin, että nyt on aika kokeilla ilman. Olen luonteeltani herkkä persoona ja ns murehtija. Suvussani on samantyyppisiä oirehtijoita, joten tämä voi olla myös periytyvää. Nyt cipralexiä ajetaan takaisin ylös ja siinä ollaan jo toisella viikolla. Vittumaisimmat aloitusoireet ovat siis jo takana päin. Tuntuu, että mielialan suhteen olen jo päässyt hieman eteenpäin. En enää esim puhkea itkuun ihan joka asiasta.

Eilen päätin kokeilla urheilemista. Tein kevyen hikijumpan. Poljin 30 min kuntopyörää ja tein kevyesti ilmakyykkyjä ja vatsalihaksia. Illalla palasi sitten oireet. Hermostunut olo ja mieliala heitteli kovasti. Nukkuminen ei meinannut millään onnistua. Vasta puolikkaalla opamoxilla nukahdin. Tänään siitten jumalattoman väsynyt, kun unta ei tullut kuin tuo 5 tuntia.

Ylikunnosta toipumisessa olisi tärkeää löytää levollinen olo. Tapa rentoutua. Varsinkin tämä on mulle todella hankalaa. Olen jumalattoman stressaantunut melkein koko ajan sieltä marraskuusta asti. Tammikuussa oli pari viikkoa talvilomaa, jolloin stressi hieman hellitti. Tähän stressinhallintaan toivon saavani apuja psykologilta ja olenkin sieltä jo jotain saanut. Olen tehnyt mm hengitysharjoituksia. Uskon myös, että cipralexin ottaminen takaisin kuvioihin on pitkällä tähtäimellä hyvä asia. Se tasaa mun mielialaa ja en ole niin altis paniikkikohtauksille. Niiden vaikutus kun näkyy aina usean päivän ajan ja ne itsessään lisää stressiä ja masentuneisuutta.

Lueskelin tätä ketjua. Ilmeisesti muillakin ylikunto on aiheuttanut psyykkisiä oireita? Onko teidän oireet olleet yhtä vakavia? Onko erityisiä vinkkejä tähän tilanteeseen?

Sen tiedän, että kukaan ei pysty kertomaan kuinka kauan toipuminen kestää. Selkeästi kahdessa kuukaudessa en ole päässyt asiassa vielä kauheasti eteenpäin. Tämä on yksi asia, joka tietysti lisää sitä omaa tuskaisuutta. Ennen kun se arki oli täytetty urheilulla, joka toi mielihyvää. Nyt se on poissa. Tuntuu, että tämä kaksi kuukautta on enemmän ja vähemmän mennyt psyykkeen kanssa taistellen. Millään ei itselleen halunnut myöntää, että omaa masennuksen oireita. Jotenkin tuntuu hullulta ajatella, että se tulee näin puskista. Ilman mitää loogista syytä.

Kekkis

Miten urheiluläkääkäri totesi sinulla sympaattisen ylikunnon?

Itselläni ainakin saman suuntaista menossa. Oireet alkoivat joulukuussa, pahin vaihe helpottanut jo, mutta siltikin vielä tuntuu elimistö olevan vähän sekaisin. Oireina ollut esim.

- Korkea verenpaine
- Voimakas syke, näkyy selvästi esim. kaulalta tai ranteesta, tuntuu välillä häiritsevästi
- Tärinää käsissä
- Lihasvärinää, nykäyksiä, elohiiriä ja muita pulputuksia
- Lihakset alkavat helposti täristä staattisessa pidossa, esim. lankku
- Lihasjumeja, etenkin käsivarret kipeänä. Sormien puutumista ja muutenkin tuntuu, kuin olisi hermoja pinteessä?
- Ainakin alkuvaiheessa kovaakin ahdistusta kun luulin olevan jotakin vakavampaa sairautta. Tähän liittyen sitten heräilyä öisin, yöhikoilua ja etc.

Neurologitkin käyty läpi pahimmassa epätietoisuudessa, mutta ei ole sellaista vaivaa. Myös kardiologilla käyty verenpaineesta, mutta ei ole kuulemma hänen mukaansa verenpainetautia. Kaikkien lääkäreiden kanssa puhe menee stressiin ja muuhun ylirasitustilaan.

Kaipa tässä vaihtoehtoja on monia. Minulla on myös pitkään ollut niska-hartia -ongelmia, joten voisi myös olla kovaa jumia rintarangan alueella, joka vaikuttaa sympaattiseen hermostoon? Tai jännitysniskaa? Ja voihan tämä olla stressiäkin? Myös tuo sympaattinen ylikunto on mahdollinen, koska treeniä on tullut myös kohtuu paljon verrattuna työstressiin, unen laatuun (lapsi herättää joka yö + puolison vuorotyön takia osa harjoituksista tehdä aikaisin ennen omaa työtä) ja ehkä ne palauttavat harjoitukset ovat puuttuneet kokonaan.

Enää ei sinänsä ahdista, joten pahin vaihe kaiketi ohi. Välillä vain harmittaa kun ei tiedä, mistä tämä johtuu. Välillä menee viikko ihan hyvin ja sitten taas yhtäkkiä lähtee hermosto laukalle ja tulee huonompi olo. Harjoittelua olen vähentänyt. En ole sinänsä huomannut kunnossa mitään dramaattista laskua tai uupumusta, siksi en oikein usko tuohon ylikuntoon / ylirasitukseen?

 

[Broteiini]

Mielenkiinnosta kysyn kun itsellä samat oireet ja kilpparilääkitys, että minkä kokonen sun annostus on tällä hetkellä? Ja kuinka kauan sen oikeen annoksen löytämiseen meni, pitkäjänteistä puuhaa se on, kun hitaasti tarvii tehdä nostot ja laskut..Itsellä ei aina siihen maltti riitä, kun varsinkin vajaatoimintaisena on vaikeaa/mahdoton töissä olla välillä

0.1mg. Naurettavan pienihän toi on, mutta kun labrat ovat viitearvoissa niin ei suostuta nostamaan. Ja toisaalta olokin ihan ok, pientä nostoa tekis vaan mieli kokeilla. Tarkotus olisi yksityisellä puolella käydä jutteleen, meinaa olla köyhälle vaan kallista leikkiä..
Annos löytyi siten, että eka kokeiltiin puolikkaalla tabletilla (0.05mg) oisko ollut pari kk, jonka jälkeen nostettiin tuohon 0.1mg millä nyt mennään. Eli melko nopeesti löytyi, kun ei tarvinnut kuin kerran annostusta nostaa. Annostuksen arviointia vaikeuttu myös se pähkäily, että mitkä oireet ovat itse ylikunnosta ja missä sen toipuminen menee ja mitkä oireet ovat vajaatoiminnasta johtuvia ja miten lääkitys siihen vaikuttaa.