Tulehdusta löytyy ympäri kroppaa, lääkitys meneillään parhaillaan ja jossakin vaiheessa luultavasti otetaan kortisonipiikit käyttöön. Lääkäri ei kuitenkaan osaa sanoa, mistä nämä tulehdukset johtuvat. Joten olisiko kyseessä ylirasitusta? Itsellä "hämärtyy" joskus tuo normaali treenaamisen raja ja välillä tuntuu, että en treenaa omiin tavoitteisiin nähden tarpeeksi siltikään - vaikka tiedän, että lepo kehittää parhaiten. Olen siis kilpaurheilija, pahimmoilleen menossa kilpailukausi.
Mitä tässä nyt sitten pitäisi tehdä, olen ihan hukassa. Tuntuu, että kaikki omat tavoitteet on heitetty roskakoriin ja tuntuu niin turhalta, kun on treenannut ja siltikin tulee vammoja ym kokoajan esteeksi omalle etenemiselle. Laitanpa tässä viime marras ja joulukuun treeniviikot ja viikon lepopäivät suluissa, miten tullut liikuttua ja kuinka paljon yhteensä. Treeniviikko alkaa aina maanantaista, loppuu sunnuntaihin(ja esimerkiksi marraskuulta jää tähän listaamatta 4 päivää, koska maanantai josta aloitan on 5.11.). Tämä on siis aikalailla normaalia treenaamista minulle.
Luulen, mutta en voi olla varma, siitä että tulehdukset liittyvät jotenkin ylirasitukseen. Olen itse kärsinyt ientulehduksesta jo varmaan vajaat 10 vuotta ja vasta viimevuosina se on alkanut väistyä. Hammaslääkärit ovat vain levitelleet käsiään ja ihmetelleet, miten ikenet vuotavat, enkä ole itsekään keksinyt mitään muuta asiaa, joka siihen vaikuttaa, kuin stressi. Nykyisellään tilanne on todella hyvä, verrattuna vuosien takaisiin aikoihin, mutta välillä ikenet vuotavat.
Jossain verrattiin ientulehdusta kämmenen kokoiseen avohaavaan. Siinä kannattaa miettiä, minkälaisilla vammoilla treenataan. Kilpaurheiluaikoina tuo ientulehdus vaivasi pitkään, enkä osannut yhdistää sitä mihinkään, koska hampaitakin putsattiin säännöllisesti.
Joten mielestäni nuo tulehdukset voivat liittyä ylikuntoon/ylirasitukseen/stressiin.
Sun juttua lukiessa tulee mieleen, että väkisin hakkaat päätä seinään. Ota se lepo ja kehity pitkällä tähtäimellä paremmaksi. Jos on vammautumisia, tulehduksia yms. niin ei se homma kyllä ole oikealla tolalla ja asioihin on tehtävä muutoksia.
Live to fight another day.
Onko vaaraa ylikunnolle kun tulee treenattua melko kovaa, ja millä pystyn ehkäisemään ylikunnon syntymistä ? Tuossa tulee kuitenkin aikamoinen rasitus keholle kun salitreenit on melko intensiivisiä ja juoksut kovenee mitä pidemmälle edetään. Tarviiko alkaa kerran parissa viikossa käymään hierojalla availemassa paikkoja oman lihashuollon lisäksi, kannattaako välipäivinä tai treenipäivinä lisätä vielä kaloreita ? tarkoituksena siis pitää tuo salitreeni kokoajan ohella ja lisätä samalla massaa johonkin toukokuuhun asti jonka jälkeen salitreeni muuttuu vähän enemmän lihasta ylläpitäväksi ja alan keskittyä vielä enemmän juoksuun.
Ainahan se ylikunnon/ylirasituksen vaara on urheiluhommissa, mutta se riippuu niin monesta asiasta, ettei niitä tässä viitsi alkaa miettimään. Ylirasituksen estäminen on kaikkein paras keino koko ylikunnon välttämiseen.
Mielestäni tavoitteesi, eli massan kasvatus ja juoksukunnon lisääminen, ovat todella huono yhdistelmä.
- Älä treenaa palautumiskykyysi nähden liikaa.
- Pidä kevennettyjä viikkoja esim. joka 3-4 viikko, jolloin harjoitusintensiteetti ja -määrät laskevat reilusti.
- Pidä urheilun ulkopuolisetkin asiat hallinnassa. Muutkin elämän asiat vaikuttavat ylirasituksen syntyyn, kuin vain liikunta.
- Huolehdi riittävästä palautumisesta.
- Jaksota harjoitteluasi.
Käytännössä, näin intternetissä, ei sinua pysty kovin tarkasti ohjeistamaan tuossa ylikunnon välttämisessä. Siihen tarvis toimia valmentajana.
- - - Updated - - -
Valmentaja löytyy, mutta vastaukset on vähän tulkinnan varaisia toisinaan ja itse on kai niin jääräpäinen, että ei usko yhtään mitään. Eikä opi edes omista virheistään. Pari vuotta sitten tuli treenattua liikaa, vedin 2 treeniä päivässä ja sunnuntait oli aina lepopäiviä, tästä seurasi se, että sykkeet alkoi olemaan korkealla ja juuri mitään ei tarvinnut tehdä. Esimerkiksi lenkille lähtiessä hyvä, että sain ulko-oven kiinni, niin sykkeet saattoi pyöriä jo 140 yläpuolella.
Sinulla pitäisi olla valmentajasi kanssa hyvä luottamussuhde. Jos asioissa on epäselvää, niin keskustele valmentajan kanssa. Jos ette pääse yhteisymmärrykseen, niin sinun pitäisi vaihtaa valmentajaa. Toisekseen valmentajan yksi tehtävä on se, että sinun ei tarvitse niinkään miettiä harjoittelemisen suunnittelemista, vaan toteuttamista, joten se olisi aika ehdotonta, että pystyy luottamaan valmentajan ohjeisiin.
Kuulostaa siltä, ettet kuuntele valmentajaasi, vaan teet omin päin ja sitten kärsit seurauksista.
Kummassa se vika siis on: sinussa vai valmentajassasi?