Ylikunto

[TLP]

Nyt kun asiapitoista juttua tulee, niin herää 1 kysymys.
- Minkälaisella ajanjaksolla ihminen pystyy vetämään itsensä ylikuntoon ?

Otetaan vaikkapa esimerkiksi kaveri joka syöksyy 1. kertaa salille intoa puhkuen. Tietenkin on kai yksilöllinen asia, miten tuo homma menee kun tuo henkinenkin puoli aina on mukana, mutta onko kyse kuukausista vai vuosista ?

 

[rouhu]

Kiitos oikein hyvästä ketjusta! Olen itse lukenut tänä keväänä kaiken mitä olen ylikunnosta saanut käsiini ja joukossa oli nuo aikaikaisemmat linkitkin.

Itse olen sitten se ns. fitness-tyttö... Kisoihin piti mennä keväällä, mutta ylikunto ja siitä johtuva vastustuskyvyn aleneminen sotki kuvioit ihan todella. Dieetti alkoi mennä päin honkia jo helmikuussa ja siitä lähtien on mennyt kunto vaan alamäkeä. Treenaamaan en ole vielä päässyt, vaikka pää veisikin jo salille, mutta kroppa ei vaan vielä kestä. Lykkää lämpöä päälle ja sykkeet on mitä sattuu. Pari kertaa olen salilla tehnyt jotain satujumppaa, mutta kroppa ei tykkää siitäkään. Kaverin kanssa on tehty pitkiä kävely/maailmanparannuslenkkejä ja siinä viimeisen kahden kuukauden reenit sitten onkin. Alussa tauko teki hyvää päälle. Nyt tuntuu jo siltä, että salille olisi pakko päästä jo takaisin. Eli kai sitä jo paranemaan päin ollaan, vaikka kroppa onkin vieläkin ihan tukkeessa.

Minulla ylikonnon kehittymiseen vaikutti hyvin paljon ulkoinen stressi... Liikaa töitä ja valmistuminen edessä. Lisäksi tavoite kisaan menemisestä oli asetettu kaksi vuotta sitten, joten se oli jotenkin sellainen projekti, joka oli ihan pakko viedä loppuun asti. Periksihän ei anneta, vai mitä? Liika on liikaa. Seuraavan kerran kun edes haaveilen lavalle noususta, pitää muiden asioiden olla edes suht kunnossa, jotta voi keskittyä olennaiseen. Taidan myös olla sellainen höyrypäinen suorittaja tyyppi, mikä on myös omiaan altistamaan ylikunnolle. Joskus pää vie paljon pitemmälle, kuin kroppa kestääkään.

Nyt koko ruljanssin jälkeen... (kisat jäivät kokematta, lupaavasti alkanut parisuhde kariutui ja valmistuminen lykkääntyi syksylle) suunnittelen elämää vähän eri pohjalta. Liiat asiat pitää karsia pois, ja maltti on valttia kaikessa. Treenejä jaksotan jatkossa hieman eri tavalla, kunhan joskus taas pääsen niitä tekemään. Onneksi ei sentään rakkaus lajiin kuollut kokonaan, vaikka hetken usko olikin lopussa. Olen puhunut näistä asioista liiton leireillä ja varmasti teen niin jatkossakin, koska kaikkien ei kuitenkaan tarvitse käydä tätä lävitse. Ottakaa muut ihmeessä opiksenne ja olkaa fiksumpia. Liialla treenamisella ei saa muuta kuin itsensä kipeäksi.

 

[Moksu]

Pahinta tässä tuntuu olevan se psykologinen puoli, se on ikävä seurata kun itsestä häviää viimeisetkin lihakset ajanmyötä kun ei pääse treenaamaan ja sitten väkisin tekisi mieli jotain yrittää ja se vaan pahentaa asiaa.

Kamppailulajit on täysin pitänyt taas lopettaa, samoin pyörälläkään ei uskalla töihin kulkea koska tulee niin kovaa polettua että se ei varmasti edistä tätä.

Olen huomannut että tähän auttaa kun on tekemistä tarpeeksi ja saa kaikki stressit ja mieltäpainavat asiat pois päiväjärjestyksestä;
Ulkomaanreissut ja muut reissut on itelle kyllä parasta, hyvässä kaveripiirissä pyöriminen ja seurustelu jonku kivan tytön kanssa auttaa kummasti.
Myös jos on työ missä ei ole liikaa luppoaikaa vaan kokoajan on työntouhussa jeesaa.

En tiedä auttaisiko työterveyslääkärillä käynti tähän mitään, tuskin. Tietää kuiteskin 95% varmasti vaivan ja ajallaan tämä aina on lähtenyt.

Itellä oli tuo mainitsemasi lihasten lähteminen ja kunnon heikentyminen vaivaavana asiana myös. Se syö miestä kyllä, kun tuntee ittensä löystyvän ku löysä p*ska siihen sohvalle, mutta ei jaksais tehdä asialle mitään. Ite pidin aikalailla fiksusti ruokailuista kiinni. Luulen, että fiilis olis ollu vielä paskempi jos olisin murheitani hukuttanut syömiseen. Tai vielä pahempi; juomiseen.

Tuossa luettelitkin noita hyviä juttuja joilla saa pään pidettyä pois sieltä treeniahdingosta. Pitäisi yrittää keksiä jotain muuta mielenkiintoista, jotta ei ehdi murehtia sitä treeniä. Se ei miettimällä parane, eikä sillä, että yrittää väkisin sillä mainostamallani velvollisuuden tunteella treenata.

Lääkärillä käyntihän ei auta mitään, muutakuin rajaamaan pois ne mahdolliset sairaudesta tms johtuvat oireilut.

Ootko muuten ajatellu, et oliko se ylikunto hoidettu riittävän hyvin pois? Vai tuliko joka kerta aloitettua teemalla liian paljon ja liian nopeaa.

pakhry toi myös hyviä pointteja esiin, niin harrastaja kuin kilpaurheilijakin pystyvät vetämään yhtälailla ittensä ylikuntoon. Sekä mun mielestä fiksusti suoritettu paluu, koska tajuttu lähtä niin "pohjilta" liikkeelle. Vakavemman ylikunnon jälkeen mun mielestä se paluu pitäisi suorittaa kuin uudestaan alottaisi. Se kehitys vaan todnäk on huomattavasti nopeampaa, koska on sitä pohjaa niin paljon.

Nyt kun asiapitoista juttua tulee, niin herää 1 kysymys.
- Minkälaisella ajanjaksolla ihminen pystyy vetämään itsensä ylikuntoon ?

Tämä riippuu niin monesta tekijästä. Stressinsietokyky, liikunnallinen tausta, fyysiset ominaisuudet, ne ympäristölliset seikat jne.. Ylirasitustilanhan voi saada jo päivässä aikaan, näitä päiviä vain tarpeeksi ilman lepoa niin ylikuntohan siitä seuraa. Mitä kovempi se kunto on alunperin niin sitä enemmän harjoittelua kroppa kestää ja sitä pidemmälle sen ylirasitus- ja ylikuntotilan voi viedä.

Rouhulle tsemppiä paluuseen. Koita malttaa, käyttää järkee. Se kun lukee noita valmennusta käsitteleviä juttuja niin avaa vähän silmiä sen suhteen, että se laatu oikeasti korvaa määrän. Vaikka tuntuu, että sitä harjoteltavaa ois niin paljon ja kaikkee pitäs tehdä niin tulis myös ymmärtää se et päivästä loppuu tunnit ja viikosta päivät jotta ihan normi-ihminen sitä pystyisi tekemään siten, että vielä kehittyiskin.

Kehittyminen koostuu siitä treenistä, ravinnosta ja levosta. Ei treenistä, treenistä ja treenistä. Tottakai pystyy harjoittelemaan vaikka sen 12krt viikossa, mutta sitä varten tarvii kunnon pohjat sekä pitäisi olla ammattiurheilija.

 

[3CPO]

Yleensä alotin 1-2kk kuntoon tulemisesta treenin ja yleensä hölkkäilemällä jne. Parhaimmillaan taisi olla vuosi välissä ennenkun tämä homma iski uusiksi.
Jotenkin tuntuu että sen ekan kerran jälkeen tämä tilanne iskee paljon helpommin päälle vrt. aiempaan elämään?
Ja sillon ekalla kerralla tutkittiin tosi tarkasti lääkärissä, kävin yksityisellä sisätautilääkärillä ihan Helsingissä asti tutkittavana.
Vuosi sittenkin otettiin verikokeita ja kateltiin aika tarkasti ja ei niissä mitään näkynyt.
Joka kerta on tismalleen samat oireet ollut.

 

[Moksu]

Yleensä alotin 1-2kk kuntoon tulemisesta treenin ja yleensä hölkkäilemällä jne. Parhaimmillaan taisi olla vuosi välissä ennenkun tämä homma iski uusiksi.
Jotenkin tuntuu että sen ekan kerran jälkeen tämä tilanne iskee paljon helpommin päälle vrt. aiempaan elämään?

Ei tuo alottaminen sitten huonolta kuulosta. Se on jokin vika sitten treenauksessa, levossa ja ravinnossa. Joko kaikissa noissa, tai jossakin noista enemmän, että se aina tulee uusiksi.

Tuohon uudestaan iskemiseen luulen, sen johtuvan myös siitä että tunnistaa oireet paremmin. Ehkä myös ikä tekee sitä, että palautuminen on hitaampaa ja kuitenkin, kun sitä vauhtia ei osaa hellittää. Päinvastoin, kehittyessä pystyy lyömään isompaa vaihdetta päälle.

Itellä tuntuu tällä hetkellä, että menee tosi herkästä yli. Vähänkään pidempi ja kovempi yhtäjaksoinen reenirupeama alkaa heti tuntumaan ja kun itse sitä vertaa siihen nuoruuden minään jolloin jaksoi mitä vaan, millon vaan ja missä vaan. Ehkei niitä asioita osaa suhteuttaa nykytasoon.

 

[rouhu]

Kiitos kannustuksesta. Koitan viimein tulla järkiini tämän treenin suhteen. Sitä kun pitää olla tälläinen täydellisyyden tavoittelija...

Ylikunnon palaamiseen voi olla syynä se, että pitkään jatkunut ylirasitustila, (kova stressi) muuttaa jonkin verran elimiston toimintoja. Tämän jälkeen elimistö ei välttämättä kestä stressiä tai ylirasitusta samalla tavalla. Olin joskus liikuntalääketieteen kurssilla, jossa puhuttiin stressin vaikutuksesta elimistöön ja siellä mainittiin, että pitkään jatkuva stressi vaurioittaa pysyvästi aineenvaihduntaa ja voi johtaa vakaviinkin sairastumisiin (esim. vatsahaava tai autoimmuunisairaudet). Ja liikuntahan on elimistölle stressitila... Voin koittaa kaivaa materiaalit esille, jos jota kuta tämä asia kiinnostaa. Tosin ne ovat kyllä kotona kaikkien muiden artikkelien kanssa samassa läjässä...

Varmasti myös ikä vaikuttaa ja se kuinka nopeasti kovaan reeniin palaa ja kuinka pitkä perustreenikausi on ennen kovaa treeniä. Ja ravinnon ja levon merkitystähän ei voi unohtaa.

 

[Moksu]

Voin koittaa kaivaa materiaalit esille, jos jota kuta tämä asia kiinnostaa. Tosin ne ovat kyllä kotona kaikkien muiden artikkelien kanssa samassa läjässä...

Jos jaksat ja viitsit niin kiinnostais kyllä lukee.

 

[3CPO]

Kiitos kannustuksesta. Koitan viimein tulla järkiini tämän treenin suhteen. Sitä kun pitää olla tälläinen täydellisyyden tavoittelija...

Ylikunnon palaamiseen voi olla syynä se, että pitkään jatkunut ylirasitustila, (kova stressi) muuttaa jonkin verran elimiston toimintoja. Tämän jälkeen elimistö ei välttämättä kestä stressiä tai ylirasitusta samalla tavalla. Olin joskus liikuntalääketieteen kurssilla, jossa puhuttiin stressin vaikutuksesta elimistöön ja siellä mainittiin, että pitkään jatkuva stressi vaurioittaa pysyvästi aineenvaihduntaa ja voi johtaa vakaviinkin sairastumisiin (esim. vatsahaava tai autoimmuunisairaudet). Ja liikuntahan on elimistölle stressitila... Voin koittaa kaivaa materiaalit esille, jos jota kuta tämä asia kiinnostaa. Tosin ne ovat kyllä kotona kaikkien muiden artikkelien kanssa samassa läjässä...

Varmasti myös ikä vaikuttaa ja se kuinka nopeasti kovaan reeniin palaa ja kuinka pitkä perustreenikausi on ennen kovaa treeniä. Ja ravinnon ja levon merkitystähän ei voi unohtaa.

Nyt alko jännittämään.. Ikää itsellä tosiaan just 26v naksahti täyteen ja tli vaan väkisin mieleen että jos elimistö otti ekasta kerrasta niin pahasti itseensä että se nyt helpommin iskee mahdollisessa esm. henkisessä stressitilanteessa..

Sopis meinaan kun viimeset 2 kertaa on aika pienestä stressaamisesta omasta mielestäni lähtenyt.
Kaikki informaatio vaan luettavaksi tosta asiasta.. :(

 

[snake250]

Erityisesti teille, jotka treenaatte kamppailu-urheilua, tässä yksi lainaus, Jarkko Stenius kertoo omasta urastaan (www.gladiators.fi):

"Kesällä 2005 palasin taas Thaimaahan. Vietin siellä kaksi kuukautta, joiden aikana harjoittelin joka päivä kahdesti. Treenien lisäksi otin mitä hirvittävimmästä ylikunnosta ja sairastelusta huolimatta kolme matsia. Niistä viimeisessä voitin Koh Samuilla käydyssä ottelussa Chaweng stadionin mestaruuden.

Toipuminen tuon matkan aiheuttamasta ylirasituksesta vaati yli puolen vuoden mittaisen levon."

Kyseessä on kovan tason ammattilaisottelija, jolla oli tässä vaiheessa treenitaustaa n. 15 vuotta.

 

[senni]

Tuosta stressin vaikutuksesta kehoon, tietoni eivät mene kuitenkaan kovinkaan syvälle, mutta edes pintaraapaisu

Pitkäkestoisen stressin myötä hormonitoiminta muuttuu. Glukokortikoidien, erityisesti kortisolin eritys kasvaa esim. henkisen ahdistuksen tai vaihtuneiden ympäristömuutosten myötä. Kortisolin eritys suojaa elimistöä edistämällä energian käyttöönottoa ja estää elimistöä liialliselta reagoimiselta tulehduksille tai liiallista immuunivastetta. Näin ollen veren sokeritaso nousee, tulehduksissa vaikuttavat kudoshormonit (prostaglandiinit) muodostuminen vähenee, valkosolujen ja imusolujen toiminta vähenee (elimistön puolustusjärjestelmä perustuu niiden toimintaan). Jos stressitila jatkuu kauan, aiheutuu muutoksista haittoja. Kortisolin erityksen kasvamisen myötä puolustuskyky lopulta heikkenee - proteiineja kuluu energiaksi (lihaksista kulutetaan aminohappoja ja maksa valmistaa aminohapoista sokeria), ruokahalu vähenee, peruskunto heikkenee ja alttius sairauksille kasvaa. Myös masennus on yleinen seuraus.

Tais olla vähäsen toistoa ja jo aiemmin sanottua. Vielä muuten tuosta masennuksesta - "stressihormonien" erityksen kasvu on yksi parhaiten tunnettu tunnusmerkki vakavaan masennukseen.

 

[3CPO]

Lisätieto kyllä kiinnostaisi erittäin paljon.
Kertokaa vaan lisää kun saatiin hyvä keskustelu aiemmin aikaiseksi.

 

[Viiwi]

Ylikunnon palaamiseen voi olla syynä se, että pitkään jatkunut ylirasitustila, (kova stressi) muuttaa jonkin verran elimiston toimintoja. Tämän jälkeen elimistö ei välttämättä kestä stressiä tai ylirasitusta samalla tavalla. Olin joskus liikuntalääketieteen kurssilla, jossa puhuttiin stressin vaikutuksesta elimistöön ja siellä mainittiin, että pitkään jatkuva stressi vaurioittaa pysyvästi aineenvaihduntaa ja voi johtaa vakaviinkin sairastumisiin (esim. vatsahaava tai autoimmuunisairaudet). Ja liikuntahan on elimistölle stressitila... Voin koittaa kaivaa materiaalit esille, jos jota kuta tämä asia kiinnostaa.

Onko tosiaan mahdollista, että parin rankan ylikuntojakson (yhteiskesto vähintään noin kolme vuotta) vaikutus aineenvaihduntaan voi jäädä pysyväksi? Mulla nimittäin on aineenvaihdunta ollut pitkään ihan hukassa ja nyt alkoi pelottaa, että se ei sitten ikinä palautuisi normaaliksi

Jos vaan mitenkään kykenet, voisitko tosiaan kaivaa ne tekstit esille? Se olisi enemmän kuin mahtavaa!

 

[rouhu]

No niin... Sori, että kestää. Materiaalit oli heikommat kuin muistin enkä ollut tehnyt riittävästi muistiinpanoja. :(Luennon pitäjä oli myös enemmän psyykkiselle puolelle suuntautunut joten teksti oli enemmän sen mukaista... Tosin googlettamalla häneltä löytyy hyviä keinoja stressin taltuttamiseen rentouttamalla... Siis googlettaa vaan Helli Toivanen. Mutta tuo menee jo vähän off topiciksi...

Sennin lyhyt versio tapahtumista kertoo hyvin pähkinän kuoressa mitä elimistössä tapahtuu stressin seurauksena. Tässä joitan juttuja selkokielellä stressistä ja sen vaikutuksista:
-http://www.yle.fi/akuutti/arkisto2003/040203_c.htm
-http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/stressi.html Vaikka on onkin Tohtori Tolosen asiaa, fysiologiset vaikutukset näyttävät
olevan tässä kohdallaan ja siitä pääsee lukemaan muita hyvin
mielenkiintoisia linkkejä

Pubmediin eksyin ihan totaalisesti lukemaan kaikkea mahdollista, niin kuin mulle usein käy, enkä oikein saanut mitään kauhean kummoista kasaan vielä. Voin katella niitä vielä... mutta tänään en kyllä enään ehdi ja nää mun toimitusehdot pitää sisällään pitkän toimitusajan.

Ja Viiwi, ja muutkin, ei kannata ottaa turhia paineita, vaikka vaikutuksista jotkut olisivatkin pysyviä. Kroppa muuttuu joka tapauksessa iän myötä ja silloin reenin ja ruokailun on myös muututtava. Pitää vain kuunnella omaa kroppaansa ja yrittää välttää uusia ylikuormitustiloja.

 

[3CPO]

Tuli noita rouhun linkkejä katseltua mutta en nyt tiedä viisastuinko loppujenlopuks yhtään. Osana voi myös olla oma luetun ymmärtämisen puute, mutta oma asia etenee sellain että tänään kävin sydänfilmissä ja verikokeissa ja keskiviikkona sitten olisi tulosten kuuleminen.

Olen alkanut pyöräilemään erittäin kevyitä 10-15km lenkkejä (oikeasti ihan mummotahtia) ja fiilis on aivan ok.
Nyt vielä pitää yrittää nukkua yli 8h jokayö kunnon unta ja syödä mahdollisimman monipuolisesti.
Jospa tämä tästä ajankanssa.. : )

 

[3CPO]

Tuloksista sain eilen tietää.

Ihan kaikki on rajojen sisällä, crp oli 3 ja senkka 1.
Verenkuvassa kaikki normaalisti, hemoglobiini 159.
Sydänfilmissäkin kaikki ok.

Joten.. hyvältä vaikuttaa, katsotaan helpottuuko tämä levolla kuin paljon

 

[Venla]

Ilman minkäänlaista asiantuntijan näkökulmaa tuosta stressin sun muitten ylikuntojen ja masennusten vaikutuksesta aineenvaihduntaan ja hormoneihin... Omakohtaisen kokemuksen perusteella voisin sanoa, että tommoset vaikuttaa pitkään ja merkillisesti. Olin itse joskus lääkärillä, joka sanoi että esimerkiksi säästöliekki on ihan varmasti olemassa oleva ilmiö, mutta moni lääkäri ei sitä vielä myönnä olevankaan, koska ei sitä oikein varmalla tavalla voi todentaa.

Itsellä on kroppa tuntunut olevan enempi vähempi sekaisin jo vuosia. Ja vuosia sitten nuo ensimmäiset ongelmat liian treenaamisen ja liian vähän syömisen kanssa jo alkoivatkin. Nyt kun viimeisin ylikuntoahistus oli pahimmillaan, pelkäsin valtavasti sitä, että kehoni ei tule enää ikinä "normaaliksi". En niinkään omasta mutta muiden puolesta koin huolta, kun luin mimmien viestejä kuukautishäiriöistä.

Nyt olen ilokseni huomannut, että ainakin jossain määrin tuntuisi esimerkiksi painon heittelyt normalisoituneen. Ei tulisi mielenkään mitään varsinaista dieettiä vielä aloitella, vaikka laji tulee sitäkin jossain vaiheessa vaatimaan. Treenimäärät alkaa olla jo aika isojakin, mutta syön enempi ja paremmin. Silti pelkään usein, että en ole vielä ollenkaan parantunut. En varmaan olekaan. En tiedä, onko kroppani ollut näin herkkä joskus silloin ennen kaikkia näitä ongelmia. Voihan se olla ollutkin. Sitäkin olen miettinyt, että kuinka kauan loppujen lopuksi treenasin vielä silloin, kun olisi jo pitänyt lopettaa. Eihän sitä voi tietää, mutta toipumisaikaan se voi vaikuttaa.

Eli mitäs mää tällä tahdoin nyt sanoa? Ainakin sen, että ylikunto on - kuten on jo monesti sanottu - hyvin monitahoinen ilmiö. Ei se paraneminenkaan ole yhdestä tai kahdesta asiasta silloin kiinni, kyllä sekin on monen tekijän summa.

 

[Viiwi]

Itsellä on kroppa tuntunut olevan enempi vähempi sekaisin jo vuosia. Ja vuosia sitten nuo ensimmäiset ongelmat liian treenaamisen ja liian vähän syömisen kanssa jo alkoivatkin. Nyt kun viimeisin ylikuntoahistus oli pahimmillaan, pelkäsin valtavasti sitä, että kehoni ei tule enää ikinä "normaaliksi". En niinkään omasta mutta muiden puolesta koin huolta, kun luin mimmien viestejä kuukautishäiriöistä.

Nyt olen ilokseni huomannut, että ainakin jossain määrin tuntuisi esimerkiksi painon heittelyt normalisoituneen. Ei tulisi mielenkään mitään varsinaista dieettiä vielä aloitella, vaikka laji tulee sitäkin jossain vaiheessa vaatimaan. Treenimäärät alkaa olla jo aika isojakin, mutta syön enempi ja paremmin. Silti pelkään usein, että en ole vielä ollenkaan parantunut. En varmaan olekaan. En tiedä, onko kroppani ollut näin herkkä joskus silloin ennen kaikkia näitä ongelmia. Voihan se olla ollutkin.

Kuin omasta suustani! Omaa tyhmyyttäni olen vaan lisännyt vettä myllyyn kikkailemalla liikaa syömisten kanssa. Aineenvaihdunta ei varmasti ole tästä ollut kovin kiitollinen, minkä saan nyt tuta nahoissani :curs:

Sitäkin olen miettinyt, että kuinka kauan loppujen lopuksi treenasin vielä silloin, kun olisi jo pitänyt lopettaa. Eihän sitä voi tietää, mutta toipumisaikaan se voi vaikuttaa.

Koko ajan mietin, että varmaan ois hyvä pitää täysi lepojakso, mutta pelkään, että se hämmentää mun valmiiksi seonnutta aineenvaihduntaani vielä enemmän. Tällä hetkellä liikunta tuo lisäkulutusta viikossa noin 8000 kcal, joten jos se jäisi pois paisuisin kuin pullataikina :(

 

[Venla]

Koko ajan mietin, että varmaan ois hyvä pitää täysi lepojakso, mutta pelkään, että se hämmentää mun valmiiksi seonnutta aineenvaihduntaani vielä enemmän.

Minä rukkasin lepo- ja ravintoasiat uusiksi tuossa loppuvuoden ja vuodenvaihteen tienoilla. Siinä vaiheessa aineenvaihdunta oli jo aivan sekaisin. Turvotti, vaikka olisin syönyt mitä ja kuinka vähän. Vähän aikaa menin sen touhun kanssa eteen ja taakse, mutta loppujen lopuksi sitten nostin kalorimääriä ns. perkeleesti ja treenaminenkin oli koko lailla vähissä. Sitten kun aloin taas treenailla, söin edelleen suhteellisen paljon, ja monipuolisesti (hiilareita unohtamatta). Jotenkin se aineenvaihdunta pikkuhiljaa alkoi siitä toeta. Sitten pitikin pudottaa pari kiloa painoa kisoja varten ja yllättäen ne lähti aika helposti, mikä kertoo siitä että jotain normalisoitumista on tapahtunut. Kyllähän minä entiseen verrattuna olen ns. pullea ja löysä, mutta en mä noita kalorinostoja ja lepoa kadu pätkääkään. Mää melkein suosittelisin sullekin totaalilepoa tai hyvin kevyttä treenijaksoa ja kunnon syöpöttelyä. Koeta sietää se pieni painonnousu, se ei ole kovin paha hinta siitä että saat ittes kuntoon.

 

[Viiwi]

Mää melkein suosittelisin sullekin totaalilepoa tai hyvin kevyttä treenijaksoa ja kunnon syöpöttelyä. Koeta sietää se pieni painonnousu, se ei ole kovin paha hinta siitä että saat ittes kuntoon.

Ensimmäinen askel otettu. Heräsin tänään kuudelta vakaana aikomuksenani lähteä lenkille ennen töihin menoa, vaikka väsymys oli armoton. Koko ajan myös takoi takaraivossa ajatus, että "et mene, nyt lopetat tän touhun". Olin jo vaatteet päällä ja valmiina ovella, kun avokkikin kysyi, että "milloin meinaat hidastaa tahtia? voisit jäädä kyllä kotiin ja ottaa rauhallisemmin", joten palasin takaisin nukkumaan. Nyt on ihanan leppoisa olo, kun nukuin puolitoista tuntia lisää ja edessä oleva työpäiväkään ei harmita, kun se pitää ajatukset ainakin 8 tuntia poissa liikunnasta. Tiedän, että illalla harmittaa, kun päivän saldo ei ole täynnä, mutta eihän mikään iso muutos ole läpihuutojuttu.

Hyvää nimipäivää Venlalle!:D

 

[kilppuli]

Ensimmäinen askel otettu. Heräsin tänään kuudelta vakaana aikomuksenani lähteä lenkille ennen töihin menoa, vaikka väsymys oli armoton. Koko ajan myös takoi takaraivossa ajatus, että "et mene, nyt lopetat tän touhun". Olin jo vaatteet päällä ja valmiina ovella, kun avokkikin kysyi, että "milloin meinaat hidastaa tahtia? voisit jäädä kyllä kotiin ja ottaa rauhallisemmin", joten palasin takaisin nukkumaan. Nyt on ihanan leppoisa olo, kun nukuin puolitoista tuntia lisää ja edessä oleva työpäiväkään ei harmita, kun se pitää ajatukset ainakin 8 tuntia poissa liikunnasta. Tiedän, että illalla harmittaa, kun päivän saldo ei ole täynnä, mutta eihän mikään iso muutos ole läpihuutojuttu.

Hyvää nimipäivää Venlalle!:D

tuollasista pakkoajatuksista ois todella tärkeetä päästä eroon. uskon et oli sulle jo iso askel jättää lenkki väliin,mutta kuuntelit kerrankin ittees eli teit kyllä itsellesi palveluksen. älä määrittele itseäs rakas ystävä ihmisenä kilometrien,liikunta tuntien tai syömisten mukaan.se kertoo lähinnä siitä ettet kelpaa itelles suorittamatta.ja voin kertoa että olet varmasti yhta hyvä ja ihana ihminen, vaikket liikkuiskaan niin orjallisesti.
liikkuminen on kivaa, älä vie sen iloa iteltäs pakolla.voimia...