Karkasiko mopo taas käsistä, kun roina mainittiin? Sehän herättää aina tunteet pintaan. Vars. aihe tuppaa unhoittumaan.
Eli back to the point. Mie olen koko pienen ikäni harrastanut yleisurheilua, myös kilpaillut. Samoissa kisoissa kuin Tiina Lillak (SM) olen nakellut keppiä. Sijoitukset vain tuollaista 6. - 12. luokkaa, aina ei edes 12 parhaan joukossa eli siellä loppukilpailuissakaan. Piiritasolla voitin kepinheiton vuodesta toiseen, kun ei ollut muita lajista innostuneita. Kuulassa joitakin mitalisijoja kuin myös kiekossa (tekniikkaongelmia alvariinsa).
Eikä ole leopardi pilkuistaan päässyt. Nykyisin veteraani-SM-kisoissa menestys on jo huomattavasti parempaa. Männäkesänä toteutui se iänikuinen haave voittaa Suomen Mestaruus. Kuulaenkatkin ovat ropisseet vasta tällä iällä,kun voimaa on rutkasti enemmän. Tekniikkapuolesta ei puhuta, tai nopeudesta. Uusia haasteitakin löytyy moukarinheitosta, jonka olen joutunut opettelemaan vasta ikäimmeisenä.
Roinasta sen verran,että siitä saatava hyöty voidaan saavuttaa puhtaillakin konsteilla. Työläämpää se on,myönnetään, vaatii ehdottomasti täyden panostuksen ja keskittymisen asiaan. Mutta puhtaasti menestyminen on mahdollista myös MM-tasolla. Ihmiskehon omasta kapasiteetista ei tiedetä vielä läheskään kaikkea. Silti roinaaminen on surullisen yleistä myös suomalaisten menestyjien kohdalla,mutta niin kauan kuin ei kärähdä testissä, on "puhdas". Tai jos testiepäselvyyksien takia välttää tuomion,on "puhdas" (kuten Olja Jeporo- anteeksi Jegorova).
