Antti65, kuulepa...
Jokainen saa tässä-kin lajissa asettaa itselleen ihka omat tavoitteensa.
Joidenkin tavoite on olla vaikkapa kaveripiirin kovin penkkimies, joku taasen haluaa kilpailla vain itsensä kanssa.
Sitten on näitä kaikkein kunnianhimoisimpia, jotka tähtäävät huipulle, jopa maailman huipulle.
Se vaan on valitettavasti niin, että varsinkin voimailulajeissa dopingista saatava hyöty on aivan sairaan kova. Mies joka ei douppaa / douppaava voimailija...mites sen sanoisi? No, jos otetaan esimerkkinä 100 metrin pikajuoksu, niin toinen kilpailija aloittaa juoksunsa 40 metrin kohdalta, kun toinen taas joutuu kipittämään koko matkan.
Taannoin tuli oikein hyvä jenkkiläinen dokumentti dopingista. Tohtori kertoi urheilijasta a) , joka teki lajinsa eteen aivan kaiken oikein. Söi oikein, lepäsi oikein, treenasi oikein. Urheilija b) teki taas kaiken väärin, mutta käytti dopingia. Lopputulos näiden keskinäisessä kilpailussa? Urheilija b) voittaa.
Valitettavasti se on juuri näin.
Jos dopingia ei olisi, aivan samat naamat huipulla heiluisivat niissäkin, puhtaissa kisoissa. Kaikki maailmanmestarit/Suomen mestarit ovat äärettömän sitoutuneita lajilleen, ovat geneettisesti lahjakkaita jne.Tästä ei ole pienintäkään epäilystä. Mutta voimailussa suurten kisojen voittajat ovat jo kauan jalostettu maailman huipuiksi dopingin avulla.
Vähän dopingin historiaa: Ensimmäinen tunnustettu doping-tapaus on aivan 1900-luvun alusta, oliko 1904 olympiakisoista, jossa maratonjuoksun voittaja tunnusti jälkeenpäin käyttäneensä brandyn ja morfiinin sekoitusta matkan aikana jottei tuntisi minkäänlaista taipaleen tuomaa kipua elimistössään. 2.maailmansodan aikana tuli sotilaille tutuksi amfetamiinin johdannainen, pervitiini, jota alettiin laajalti käyttää kestävyyslajeissa. 50-luvun suomalainen huippuhiihtäjä August Kiuru kertoi avoimesti piristeiden käytöstään kisoissa "...olo oli sellainen, ettei ylämäissäkään väsyttänyt, vaan tuntui että olisi voinut mennä sukset jalassa perse edellä puuhun" Sama Kiuru sanoi, että "jokainen mies joka väittää ettei sodanjälkeisen ajan urheilukisoissa käytetty piristeitä voi vetää hameen päälleen" Mm. Eero Mäntyrantakin kärähti vielä uransa ehtoopuolella amfetamiinista pyrkiessään vuoden 1972 Sapporon olympiakisoihin.
testosteroni yleistyi 50-luvulla urheilijoiden käyttöön.
Jorma Kinnunen ja Pauli Nevala vaihtoivat venäläisten kanssa keihäitä legendaarisiin ryssävitosiin. Nevala syötti niitä ajokoiralleen, kun ei uskaltanut itse kokeilla. Ihmetteli, kun jänismetsällä koira ei tuotapikaa väsynyt ollenkaan, kun jahti vain jatkui...
70-luvulla SM-yleisurheilijoille luennoitiin leireillä doping-aineiden käytöstä. Käryjä tuli silti:Seppo Hovinen keihäässä, Asko Pesonen korkeushypyssä, Tuokko kiekossa...
Saarijärvelläkin eräs SM-tason voimanostaja saarnasi kovaan ääneen dopingia vastaan. Käryjen tullessa muutkin kuin hänen lähipiirinsä olivat ihmeissään.
Doping kuuluu huippu-urheillun, se on ollut siinä jo liian pitkään lähteäkseen pois. Testejä pystyy huijaamaan monilla eri tavoilla. Lisäksi monet dopingaineet eivät edelleenkään näy testeissä.
Ja voimailu on ihan oma lukunsa.
