POWERLIFTING Voimanostovideoita

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja lieska
  • Aloitettu Aloitettu
Mikähän siinä onkin niin vaikeaa? Tämähän on hyvinkin looginen asia eikä tarvitse kyllä kauaa miettiä ennen kuin sen tajuaa. 1-100 niin mennään kohti ensimmäistä sataa, 101-200 mennään kohti toista sataa jne. Ja oletteko ikinä ajatelleet mistä tulee lukusanat 11-19? Ne tulee ihan samalla logiikalla. Yksi-TOISTA (kymmentä), kaksi-TOISTA... Ennenvanhaan on saatettu sanoa jopa kaksi kolmatta, mikä on siis 22 tai viisi neljättä, mikä on 35.
Pääasiassa varmaan se ainaki, etten oo kyl ikinä tota termiä käyttäny ite. On siin oma logiikkansa, mut kuulostaa vaan jotenki paljo suuremmalta mitä se yleensä on. ''Sullahan oli se penkkiki toistasataa! Peräti 100.5kg!''
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO

Tuli tossa Eurosportilta katteltua varuste voimanoston MM-kisojen painavimmat sarjat, eipä ole voimanostoa tullu vähään aikaan katottua. Noista linkeistä löytyy videoita ja tuloslistat.
 
∆ Tosta tuli mieleen että jälkeenpäin joskus toivonut että ois nuorena toteuttanu voimanostotreenaamista ihan eri tavalla kun harrastusmielessä teki. Vitosen settejä +5min palautuksilla ja läskiksi ittensä syömistä niin se oli elämälle negatiivista. Varsinkin se läskiksi syöminen. Mutta eipä siinä juuri kunto ja urheilullisuus päätä huimannut. Vitun jäykkä läski kuka osas nostaa yksinkertaisia levytankoliikkeitä. Ois vaikka crossfittiä (ei ollu brändättyä nimeä olemassa) tai bodausta harrastanu mieluummi ja ollu ripped. Ja pitäisin aerobiset/sykettä nostavat harrasteet mukana.
 
Nyt on liian myöhästä muuttaa?
 
Onko ne kisoissa nostettu? Kun kyykky ainakin näyttää aika korkealta treeninostoissa. Ja penkissä se käyttää niitä kyynärlämppäreitä, en kyllä tiedä kuinka paljon auttavat kun ovat sellaiset pienet rinkulat.
394.6, 292.5, 387.8 = 1075 näyttäs olevan Larryn paras rivi kisoista. Ja ihan lämppäreillä eikä siteillä. Kyynärlämppärit tai sellaste ''elbow cuffs'' ei omasta kokemuksesta auta grammaakaan.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom