Voimankohotus ja rasvanpudotus samanaikaisesti?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Johnni
  • Aloitettu Aloitettu
Liittynyt
23.2.2004
Viestejä
3
Onko mahdollista?

Tällä hetkellä salin ovimattoa kulutetaan kolmasti viikossa ja kehitystä onkin jo nähtävissä (tai sitten peili valehtelee..). Nyt olisi tarkoituksena myös pudottaa rasvaprosenttia alaspäin ja tulla vahvaksi ( :) ) samalla.

Pitäisikö ruokavaliosta jättää jotain tiettyä pois? Tällä hetkellä olen yrittänyt syödä mahdollisimman vähärasvaista ruokaa, tosin aina niin proteiinirikkaita pihvejä en ole uskaltanut pudottaa pois. Pitäisikö yrittää siirtyä ei-paistettuihin ruokiin ja syödä kasoittain raejuustoa?
 
Mun treenit on kehotreenejä ei voimatreenejä, mutta tässä reilun 2 kk dietin aikana on voimatasot kasvaneet vaikka painoa on pudonnut jo kohta 7kg, että ainakin johonkin pisteeseen asti pystyy voimaa saamaan lisää vaikka dietillä oiskin.

Ja rasvaa pitää ehdottomasti syödä, on ihan ok syödä vähärasvaisia ruokia, mutta ota sitten ne rasvat vaikka rypsäristä iltapalalla ja välipaloilla. Ja aamupalaankin voi vähän rypsäriä lisätä. Jätä iltapalta kaikki hiilarit pois, ne on siellä turhia. Ja karsi ruokavaliosta pois kaikki turhat hiilarit (sokerit, pullat, vaalea leipä jne.) ja ota tilalle parempaa hiilaria (ruisleipää, kaurahiutaleita). Minä oon pärjännyt sillä hyvin, että vähensin vaan ateriakokoja senverran että paino lähti laskuun, siis näiden turhien hiilareiden karsimisen lisäksi ja sitten vaan sopivasti aerobista mukaa niin varmasti lähtee läski palamaan. Ja huolehdi että saat vähintään se 2 g prostkua / painokilo.
 
Tää kysymys tulee näköjään koko ajan esille. Miksi ihmeessä ihmiset edes haluavat tehdä molempia samanaikaisesti? Voisi päättää, missä ajassa haluaa olla vahvempi ja vähärasvaisempi ja jakaa diettikauteen ja bulkkikauteen. Vaikka aikaa olisi vain viikko, voisi hyvin seurata tuota zig-zag-syömistä, eli viisi päivää miinuksella ja kaksi plussalla.

Oma suunnitelma:
- Päätä, milloin haluat olla missäkin kunnossa
- Päätä miten paljon rasvaa haluat pois
- Poista se rasva ensin
- Bulkkaa sitten
 
Itelläkin kävi tuossa mielessä että kun loppukeväästä otan semmoisen lyhyen dietin niin olisikohan mitään järkeä yrittää samalla parantaa vähän hermoitusta kun muuten olen lähes kokonaan kehoilu puolella. Ois ihan mukava kuulla mitä mieltä kokeneemmat konkarit on tämmöisestä ja palaako myös lihas jos lihaksia ei rasiteta juuri muilla kuin voimasarjoilla? Tietysti apuliikkeissa tulis myös vähän pidempiäkin sarjoja.
 
Pistäkääs nyt jotku mielipiteitä tohon dietin ja voimareenin kannattavuuteen jos treenin päätarkoitus on kuitenkin säilyttää lihakset dietin aikana.
 
grimJester sanoi:
Tää kysymys tulee näköjään koko ajan esille.
Jep, ja tällä hetkellä vielä samalla sivulla. http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=16756


locked.gif


Edit. avattu pyynnöstä. Tässä todellakin haettiin voiman kohotusta dieetillä. Pahoittelut hätäilystä. Tässä sen näkee miten käy, kun 5.32 moderoi Pakkista. :)
 
Viimeksi muokattu:
Kaipaisin kanssa samaa voima+dieetti-viisautta jostain. Aina asiaa esille otettaessa tulee vain ympäripyöreitä vastauksia, ei oikein mitään punaista lankaa. Lihat menkööt, kunhan rauta liikkuu.

Jotenkin tuntuu, että jos dieetin ajoittaisi perusvoimakauden jälkeisen hermotusjakson ajalle, niin silloin voisi voima lisääntyä. Mutta jos on jo kuukausikaupalla vain voimatreeniä takana, niin miten sitten dieetin aikana treenataan? West Side:lla, ei volyymiä?

Olen kuullut (ehkä vain huhu-tason tietoja) 1970-1980 -luvun painonostajien treeneistä tuosta bulkki+perusvoima / dieetti+hermotus+tekniikka -syklityksestä. Tuolloin vedettiin painoa ylös perusvoimakaudella ja riuhdottiin isompia rautoja ja pidempiä sarjoja. Kisoihin pudotettiin omaan painoluokkaan sitten samalla ehkä tulostenkin pudotessa. Miten on tänä päivänä?
 
Back
Ylös Bottom