Voimailun legendoja

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
- Tuomas Hautala Henkilökohtainen sankarini. 12 Suomen ennätystä, avoimen 120-kiloisten hopea. 320kg maastaveto 19-vuotiaana.

Siinä on kyllä hieno mies, varsinkin ipf-nostajaksi. Hän teki tosiaan saman kisan aikana niin monta eri suomenennätystä eri ikäluokkiin, ettei laskuissa pysynyt. Oon kuullut että täyttäisi 20 vasta elokuussa ja sitä ennen pitäisi kuulemma maastaveto saada sinne 350 kilon tietämille. Huhupuheitahan nämä tosin vain ovat.
 
Pliis, kertokaa nimien lisäksi edes vähän tärkeimpiä meriittejä tai tuloksia niiden takana, joiden vuoksi henkilöt mielestänne legendan statuksen ansaitsevat. Helvetin mielenkiintoisen alun jälkeen tästä on pelottavaa vauhtia tulossa nollainformaatioluettelo- ja videomaratonketju joka ei anna mitään uutta informaatiota vanhoihin videoketjuihin verrattuna. Siis näin:

-Naim Suleimanogly painonnostossa kolminkertainen olympiavoittaja, seitsenkertainen maailmanmestari, 51 maailmanennätyksen tekijä, kaikkien aikojen kovimman Sinclair-tuloksen tekijä (152.5 + 190.0 @60kg) ja kokoonsa nähden varmasti yksi maailman vahvimmista ihmisistä millä tahansa mittapuulla.

Videona 190kg työntö sarjaan 60kg, joka lienee omapainoon nähden kovin työntö ikinä ja milloinkaan:

 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Kyllähän toi Vasili Aleksejev on kuitenkin mun silmissä legenda nro1, kahdeksan peräkkäistä mm-kultaa, kahdeksan em-kultaa ja kaksi olympiakultaa. Aivan järkyttävä suoritus ja painonnoston raskaansarjan ykkönen oli tuohon aikaan se maailman vahvin mies.
 
Kyllähän toi Vasili Aleksejev on kuitenkin mun silmissä legenda nro1, kahdeksan peräkkäistä mm-kultaa, kahdeksan em-kultaa ja kaksi olympiakultaa.

Vielä enemmän kuin mitalien määrää arvostan Aleksejevissa sitä, kuinka paljon hän suhteellisen lyhyessä ajassa nosti omaansa ja koko lajin tulostasoa, voi melkein sanoa että nosti tulostason yksinään nykypäivän tasolle. Aleksejevin ensimmäinen työnnön ME oli 221.5kg v. 1970 ja viimeiseksi noteeraukseksi jäi 256kg v. 1977, joka olisi huipputulos nyt vuosikymmenien päästäkin. Tuon tuloksen tehdessään Aleksejev oli jo 35 vuoden ikäinen eli pystyi parantamaan tuloksiaan vielä iässä, jolloin useimmat nostajat ovat jo eläkkeellä tai kehäraakkeja.
 
Pliis, kertokaa nimien lisäksi edes vähän tärkeimpiä meriittejä tai tuloksia niiden takana, joiden vuoksi henkilöt mielestänne legendan statuksen ansaitsevat. Helvetin mielenkiintoisen alun jälkeen tästä on pelottavaa vauhtia tulossa nollainformaatioluettelo- ja videomaratonketju joka ei anna mitään uutta informaatiota vanhoihin videoketjuihin verrattuna. Siis näin:

-Naim Suleimanogly painonnostossa kolminkertainen olympiavoittaja, seitsenkertainen maailmanmestari, 51 maailmanennätyksen tekijä, kaikkien aikojen kovimman Sinclair-tuloksen tekijä (152.5 + 190.0 @60kg) ja kokoonsa nähden varmasti yksi maailman vahvimmista ihmisistä millä tahansa mittapuulla.

Komppaan No-Bodia kyllä! Eli olisi kiva tietää perusteluja, mistä syystä joku tänne lisätään.
 
Raija Jurkko

Jurkko on voittanut voimanoston maailmanmestaruuden alle 44 kg:n sarjassa 7 kertaa. Lisäksi hän on saanut samassa sarjassa MM-hopeaa 1998 ja pronssia 1994. Sarjassa alle 48 kg hän on saavuttanut MM-kisoista hopeaa 3 kertaa. Penkkipunnerruksen MM-kilpailuissa hän on saanut pronssia 44-kiloisissa 1998.

Jurkko on voittanut voimanoston Euroopan mestaruuden alle 44 kg:n sarjassa 4 krtaa. Alle 48 kg:n sarjassa hän on saavuttanut EM-kilpailuissa kultaa 6 kertaa sekä hopeaa 3 kertaa. Penkkipunnerruksen EM-kilpailuissa hän on saavuttanut 48-kiloisissa kultaa 1997 ja hopeaa 2000.

Jurkko voitti World Games -kilpailuissa kultaa alle 52 kg:n sarjassa 2001. Hän on parantanut useita kertoja maailmanennätyksiä. Jurkko nimettiin Euroopan voimanostoliiton kuuluisuuksien galleriaan toukokuussa 2008. Hänet valittiin Suomen vuoden naisurheilijaksi 1997.

Andrey Malanichev
450 KG kyykky siteillä tarviiko muuta sanoa!

http://www.youtube.com/watch?v=wUUJcj7Ct5c
 

3 kpl M-Nutrition EAA+

Mango - Hedelmäpunssi - Sitruuna - Vihreä omena

-25%
Jouko Ahola 2x maailman vahvin mies

Zydrunas Savickas 2x maailman vahvin mies ja lukuisia maailmanennätyksiä

Ed Coan Voimanostajalegenda, maailmanennätys yhteistulos

Bill Kazmaier 3x maailman vahvin mies ja voimanoston 2x maailmanmestari
 
Pliis, kertokaa nimien lisäksi edes vähän tärkeimpiä meriittejä tai tuloksia niiden takana, joiden vuoksi henkilöt mielestänne legendan statuksen ansaitsevat. Helvetin mielenkiintoisen alun jälkeen tästä on pelottavaa vauhtia tulossa nollainformaatioluettelo- ja videomaratonketju joka ei anna mitään uutta informaatiota vanhoihin videoketjuihin verrattuna. Siis näin:

-Naim Suleimanogly painonnostossa kolminkertainen olympiavoittaja, seitsenkertainen maailmanmestari, 51 maailmanennätyksen tekijä, kaikkien aikojen kovimman Sinclair-tuloksen tekijä (152.5 + 190.0 @60kg) ja kokoonsa nähden varmasti yksi maailman vahvimmista ihmisistä millä tahansa mittapuulla.

Videona 190kg työntö sarjaan 60kg, joka lienee omapainoon nähden kovin työntö ikinä ja milloinkaan:

Mielestäni voimailu historian kovimpia suorituksia ellei kovin.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Raija Jurkko

Jurkko on voittanut voimanoston maailmanmestaruuden alle 44 kg:n sarjassa 7 kertaa. Lisäksi hän on saanut samassa sarjassa MM-hopeaa 1998 ja pronssia 1994. Sarjassa alle 48 kg hän on saavuttanut MM-kisoista hopeaa 3 kertaa. Penkkipunnerruksen MM-kilpailuissa hän on saanut pronssia 44-kiloisissa 1998.

Jurkko on voittanut voimanoston Euroopan mestaruuden alle 44 kg:n sarjassa 4 krtaa. Alle 48 kg:n sarjassa hän on saavuttanut EM-kilpailuissa kultaa 6 kertaa sekä hopeaa 3 kertaa. Penkkipunnerruksen EM-kilpailuissa hän on saavuttanut 48-kiloisissa kultaa 1997 ja hopeaa 2000.

Jurkko voitti World Games -kilpailuissa kultaa alle 52 kg:n sarjassa 2001. Hän on parantanut useita kertoja maailmanennätyksiä. Jurkko nimettiin Euroopan voimanostoliiton kuuluisuuksien galleriaan toukokuussa 2008. Hänet valittiin Suomen vuoden naisurheilijaksi 1997.

Andrey Malanichev
450 KG kyykky siteillä tarviiko muuta sanoa!

http://www.youtube.com/watch?v=wUUJcj7Ct5c[/QUOT Kova on kyykky, mutta onko malanicheville käynyt joskus joku loukkaantuminen vai mistä johtuu tuo jalkojen valtava paksuus ero.
 
Selkeästi Andrey varaa enemmän oikealle jalalle (jos tarkoitit että se on se paksumpi), toisaalta ylempänä oleva trikoo tekee illuusion paksummasta jalasta. Mutta eiköhän tuo ole ihan suht normaalia että toinen puoli on vahvempi.
 
Paul Anderson on ollut aika kova (kukaan ei tainnut nimeä vielä mainita..)

Military press: 435 lb (197 kg);
One arm overhead press: 300 lb (140 kg);
Squat: 1,202 lb (545 kg), two reps;
Backlift: 6,270 lb (2,840 kg) (weight raised slightly off trestles); ............Erikoinen liike, ja kauheat painot


PaulAndersonNeck-298x300.jpg
 
anderson ehkä ennemminki myytti ku legenda. harva noita 545x2 raakakyykkyä uskoo :D
herrasta kertovassa kirjassa noita tuloksia oli enempiki ja taustoja, treenityylejä yms. bob peopples kuulemma jonku aikaa ollu treenikuvioussa mukana jne. ei tosin noita kyykkyjä todistamassa. eikä edes koko kirja (mightiest minister) tainnu mainita 545x2 kyykkyä. jonkun 500+ kilon näytös kyykyn joita teki 3 päivässä 2 viikon ajan mainittiin tosin.

olikohan nimeltään 20000$ squat tai jotain. kolikoita kuiteski jonku rahamäärän eestä laatikoissa tangon päissä, jonku laskelman mukaan painoa tosiaan oli jotai 500kg
 


Kommenteissa oli jo joku ehtinyt laskemaan paljon tolle tulisi painoa.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Jos suoritusta nyt mitenkään haluaa verrata vaikkapa voimanostoon ja toistaalta osoittaa ao suorituksen kovuutta, niin aika harvalta 60 kg herrahenkilöltä onnistuu 190 kg etu- / takakyykky ilman polvisiteitä ja -ratakireää- pukua (jos niilläkään). Ja siihen vielä tämä työntö. Todella kovella suoritus Naim:ilta.
Mitä lie miehelle kuuluu nykyään?
 
en tiiä meinasitko slarto tuota videota mun postiin liittyen mut toi videon tynnyri kyykkäily kuopassa on eri.

se siis oli joku show jossa oli esillä tämä 20000$ haaste kyykky, jos joku kyykkäs sillä nii sai pitää massit. siinä oli jotai siitäki et kyseisestä näytöksestä vastaava oli sääliny andersonia ja ehottanu et vaikka joka toinen päivä olis feikki painot ku tämä tosiaa 2 vko putkee kyykkäili sit n. 500kg pari kertaa päivässä. mutta rehellinen urheilija kieltäytynyt ehdottomasti :D tietenkään totakaan juttua ei tarvii uskoa tai ainakaan et siellä oli tosiaan niin suuren painon edestä rahaa jne

samassa kirjassa mainittiin myös n. 800kg varttikyykyistä muuten
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom