Elämä masentaa. Päällä on naisjuttu, mutta ongelma on, että mä olen yksin ajatusteni kanssa, enkä saa ikäviä asioita pois mielestä. Viime lauantaina sain elämäni parasta seksiä. Valitettavasti nainen, joka on kaveri, ei muista mitään. Tää harmittaa mua todella paljon. Sen jälkeen ollaan maileja ja tekstareita vaihdeltu ja molemmat haluais ottaa uusiks, mutkun... Ei oo helppoo ei. Mun ongelma on, että lähellä ei ole kavereita (paitsi tämä nainen). Yks hyvä ystävä asuua täällä Stadissa. Jämähtänyt avovaimon kanssa kaksioon lähiöön toiselle puolelle kaupunkia. Nähdään ehkä kerran kuussa. Viime vuonna Tampereella asuessa tavattiin pari-kolme kertaa viikossa ja hauskaa oli. Muutan itsekkin takaisin Tampereelle sunnuntaina. Siellä on toinen hyvä kaveri. Muuten jees, mut sekin on jämähtänyt avokkinsa kanssa lähiöön kauas ihmisasutuksesta.
Koko kevät on ollut uskomattoman yksinäistä. Koulussa olen lukenut sivuaineita ja näin ollen en ole ollut oman tiedekunnan, enkä kyllä muidenkaan tiedekuntien riennoissa mukana. Helsingistä en tuntenut kuin etukäteen kuin pari ikäistäni ihmistä. Silloin tällöin on tullut käytyä Tampereella hauskaa pitämässä. Sitten tuli vielä kahdeksan viikon sairaus, kun menin melkein terveenä salille. Se piti kotona solukämpässä neljän seinän sisällä useamman viikon. Parhaimmillaan sairaus ei pelkästään estänyt salilla käyntiä, vaan piti kokonaan sisällä. Reilu kahdeksan tuntia päivästä meni sängyssä lukiessa, sitten meni vajaa kahdeksan tuntia sängyssä nukumiseen ja kahdeksan tuntia sängyssä löffäilyyn telkkaria katsellessa ja Netissä pyöriessä. Joskus meni monta päivää putkeen, että jos kukaan ei soittanut, niin ainoat päivän aikana sanomani sanat olivat ”moi” ja ”kiitos” kassalla. Linkkeinä maailmaan on ollut mailien vaihto edellä mainitun tytön kanssa. Rahatkin tosin on oleet niin vähissä, että eipä sitä paljoa vaihtoehtoja olis ollut, vaikka terve olisikin ollut. Ainoa ilo on keittää ja juoda kahvia kuppillinen kerrallaan. Yritän pidättäytyä neljässä kupissa per päivä.
Elämä on siis ollut aika vitun kuivaa viimeiset neljä kuukautta. Eihän se tylsyys mitään, mutta kun siihen heitetään jotain ongelmia, niin sit ollaan liemessä. Tässäkin threadissa esiintynyt sana ”ahdistaa”, kuvaa aika hyvin tunnetta. Jos kosketus ulkomaailmaan on olematon ja ei ole ketään, joka auttaisi ohjaamaan ajatukset muualle, silloin kun on suruja, niin sitten ollaan ihan paskana. Lukemisesta ei tule mitään. Viime yönä en nukkunut ollenkaan, tosin aamupäivällä torkahdin kolmeks tunniksi. Nyt ei nukuta. Ruokahalu on kadonnut. (sama vielä lyhyesti: kun elämässä ei ole mitään kiinnostavaa, niin ajatuksiaan ei saa pois ongelmista ja sit alkaa pääkoppa hajoileen.)
No tilanteen pitäisi muuttua kun pääsen Tampereelle takaisin. Raha-asiatkin saattavat hieman löysentyä. Siellähän ne kaikki kaverit on. Tai siis kaveri, joka seurustelee. Mua ei haittais sinkkuna oleminen pätkän vertaa, jos kaverit olis kans. En ole mitenkään kateellinen kavereille naisystävistä. Ongelma vaan on se, että jokaikisen miespuolisen kaverin seurustellessa, sinkku jää aika yksin omaan seuraansa. Parit on parien kanssa ja seurustelevien on helppo ”ihan vaan jäädä” lauantai-iltana kotiin, sinkun miettiessä ”Mistähän saisin kaverin baariin?”
lisävitutusedit: se naisjuttu: Toisaalta yritän unohtaa koko jutun (mikä tietenkään ei onnistu) ja samalla silti elättelen toiveita, että jotain tapahtuis. Sitten onkin vitun kiva lukea mailia, että se haluaa mua, mutta kun kaikki on niin monimutkaista...
