Tj0
6.1.2014 hyvin mielin astuin palvelukseen alokkaana Suomen puolustusvoimiin. Ensimmäinen päivä oli pieni shokki, kun piti 12 tuntemattoman jätkän kanssa jakaa sama tupa. Hyvinkin nopeasti tuli tutustuttua jätkiin ja kaikki osoittautui aivan mahtaviksi kavereiksi! Alikki oli rento ja mukava heppu, johon sai helposti kontaktin. 9.1 aamulla oli terveydentarkistukset ja rokotuksia antaessa hoitaja huomautti kuivasta ihosta. Minut passitettiin ylilääkärille ja siellä todettiin että atooppinen ihoni on liian paha kestääkseen armeija jokapäiväistä elämää. Kerroin haluavani yrittää edes 6kk, mutta ylilääkäri torjui ehdotukseni. Moni muu pahan atopian omaava henkilö oli yrittänyt sietää armeijan meininkiä, mutta iho oli kestänyt n.3-6 viikkoa. Sekaisin tuntein allekirjoitin C:n paperit ja sain käskyn kerätä kaapista tavarat ja poistua 4h sisällä. Soitin itselleni kyydin ja lähdin tupaan pakkailemaan. Pakatessani samalla hyvästelin tupakaverit ja jaoin siviilistä tuomani taskunlämmittimet tupalaisille, koska en niitä itse tule tarvitsemaan. Poistuttuani armeijan alueelta haikein mielin ja ehkä pieni pala kurkussa alkoi katumus ja vitutus iskemään päälle. Armeijassa viettämäni päivät olivat omalla tiukalla tavallaan elämäni parhaimpia päiviä, jolloin tunsi oikeasti kuuluvansa johonkin. YHDESSÄ tupalaisten kanssa kirottiin sipaa ja YHDESSÄ naurettiin toisen tuvan toilailuille. Armeijassa kaikki olivat oikeasti tasa-arvoisia ja kaikki olivat samalla viivalla. Kestään ei huomannut olivatko he rikkaammasta perheestä tai olivatko he mm. amiksia vai lukiolaisia, kaikki tulivat toimeen keskenään. Koska kaikki näyttivät samanlaisilta, niin ei ketään kohtaan ollut ennakkoluuloja ja heihin pystyi tutustumaan estoitta. Tutuistuin moneen ihmiseen joihin siivilissä tuskin olisin halunnut tutustua (onneksi tutustuin). Kiitos Joukkue 3. näistä mahtavista päivistä, toivottavasti nähdään joskus siviilissäkin!
ja tosiaa ei vaikuta vanhempie tulot, tai ei voi vaikuttaa. :D