No niin.. Puretaanpas tätä vitutusta tänne, eli:
Meikäläisen huonoihin piirteisiin on aina kuulunut se, että innostun helvetin helposti uusista jutuista ja lähtiessäni sellaiseen mukaan panostan hommaan 110-prosenttisesti. Mutta. Eipä aikaakaan, kun into lopahtaa tyystin ja homma loppuu kuin seinään. Tämä pätee lähes kaikkeen. Huom. "lähes", koska olen sentään rakkaan vaimoni kanssa ollut yksissä jo kuusi vuotta ja sama duunikin on kiinnostanut jo seitsemän vuotta :dance2:.
Tämänhetkistä vitutusta kuitenkin maksimoi se, että tämä kirottu luonteenpiirre pilaa myös saliharrastukseni. Punttien kanssa touhuaminen on aina kausittaista. Jälleen puolen vuoden tauko takana, eilen sain uuden inspiraation ja kolistelin rautoja. Nöyrryin pudottamaan sarjapainoja penkissä 14 kiloa siitä, mihin ennen taukoa jäin, enkä saatana saanut ohjelmaa läpi :itku::down::wall:!!!
Hieman, ihan hitusen ottaa prosessoriin. Puolustellakseni taukoa, voin sanoa että työni on hyvin kausiluontoista, lopputalvi ja kevät ovat niin kiireistä aikaa töissä, homma on ruumiillista ja päivät helvetin pitkiä. Vaimokin sanoo, että jätä kuva itsestäsi keittiön pöydälle niin muistaa kuka se äijä on joka aina iltamyöhällä kolistelee taloon.. Silloin ei yksinkertaisesti riitä virtaa salille eikä paljon muuhunkaan.
Nyt, kun töissä homma on taas inhimillistä, punttitouhu jaksaa kiinnostaa. Motivaatio vain on hakusessa kun selaa treenivihkoa 20 sivua taaksepäin, aloittaa siitä eikä perkele nouse kun ei vaan nouse.
Tarttis varmaan vaihtaa työpaikkaa tai jotain..
Noh, vitutuksen voimalla uuteen nousuun..:whip: