Morbid Angel - Altars of madness Dual Disc. Tämä oli kyllä aivan vitun hyvä ostos. Maksoi 22€ euroa mutta tohtisin väittää hintansa arvoiseksi. Kaikki kappaleet ovat loistavia, ainoa motkotuksen aihe voisi olla munattomat soundit.
Kyllä! Siinä on todellinen klassikkolevy, kun kuolometallista puhutaan. Munattomat saundit johtuvat siitä, että levy tehtiin jo 1989 ja tod.näk. halvalla, koska oli bändin eka levy (käytännössä, teoriassa toinen).
Ja iivili, hyvää death metallia ei mitenkään voi olla liikaa
Näino.
Jos brutaali, mutta ehkä hitaampi kuolometalli kiinnostaa, niin kai olet tutustunut Autopsyn ekoihin levyihin ja Graven tuotantoon? Nojoo, Grave nyt on aika perustyylistä ruattalaasta dödöö, mutta ehkä hieman raskaampaa ja hitaampaa, kuin esim. Dismember tai Entombed.
Entä onko esi-Dismember Carnage tuttu? Kerkesivät vain yhden erinomaisen levyn julkaista, soittajina oli esim. Fred Estby, Michael Amott ja vokaaleissa muuan Matti Kärki. Siinäkin levyllä on nykymittapuun mukaan aika karut saundit, mutta kipalematsku hyvää kamaa.
Nythän muuten eräs suomalaisen brutaalin kuolometallin wanhoista legendoista, Demilich, kasasi ittensä kokoon levytystä ja pientä jenkkikiertuetta varten. Pitäisi melkein yrittää löytää levynsä ja koekuunnella. Aikoinaan ihmettelin, että miten kollega Bomanin Sami PYSTYY siten korisemaan (juu, olin 16-18-v itekin ihmisäänenä kuolometallibändissä :D ), todella matalaa pörinää/kurlutusta.
Ja toki sun pitää lukaista läpi Choosing Death kirja. Siinä tulee death metallin ja grind coren historia hienosti käytyä läpi. Erinomainen kirja noiden äärimetallilajien ystäville.