Viimeisimmät levyostokset

Kyllä! Siinä on todellinen klassikkolevy, kun kuolometallista puhutaan. Munattomat saundit johtuvat siitä, että levy tehtiin jo 1989 ja tod.näk. halvalla, koska oli bändin eka levy (käytännössä, teoriassa toinen).

Näino.

Jos brutaali, mutta ehkä hitaampi kuolometalli kiinnostaa, niin kai olet tutustunut Autopsyn ekoihin levyihin ja Graven tuotantoon? Nojoo, Grave nyt on aika perustyylistä ruattalaasta dödöö, mutta ehkä hieman raskaampaa ja hitaampaa, kuin esim. Dismember tai Entombed.

Entä onko esi-Dismember Carnage tuttu? Kerkesivät vain yhden erinomaisen levyn julkaista, soittajina oli esim. Fred Estby, Michael Amott ja vokaaleissa muuan Matti Kärki. Siinäkin levyllä on nykymittapuun mukaan aika karut saundit, mutta kipalematsku hyvää kamaa.

Nythän muuten eräs suomalaisen brutaalin kuolometallin wanhoista legendoista, Demilich, kasasi ittensä kokoon levytystä ja pientä jenkkikiertuetta varten. Pitäisi melkein yrittää löytää levynsä ja koekuunnella. Aikoinaan ihmettelin, että miten kollega Bomanin Sami PYSTYY siten korisemaan (juu, olin 16-18-v itekin ihmisäänenä kuolometallibändissä :D ), todella matalaa pörinää/kurlutusta.

Ja toki sun pitää lukaista läpi Choosing Death kirja. Siinä tulee death metallin ja grind coren historia hienosti käytyä läpi. Erinomainen kirja noiden äärimetallilajien ystäville.
Tämäpä mukava yhteensattuma. Ostin nimittäin Choosing Deathin samalla reissulla junalukemiseks..:D Ja totta vitussa multa löytyy Autopsyn kaks ekaa levyä! Siinä on sitten saatanallisen hyvää musaa. Dismemberiltä löytyy viis levyä, Enskan kolme ekaa on ja Graven loistava debyytti löytyy kans. Eli olen ruottalaisen kuolon ystävä. Toki muunmaalainenkin käy. Carnagen debyyttiä olen harkinnut, pitäis vain löytää kohtuulaatusia sämplejä jostain. Tosta Demilichistä lukasin infernosta jutun ja kyllä kiinnostais meikäläistäkin kuulla millaista viemärikorinaa kurkusta lähtee. Eikä noi Altars of madnessin soundit niin häiritse, mutta kyllä morrisoundilta on parempilaatusiakin debyyttilevyjä tullut, esim. Deiciden vastaava vuodelta '90.
 
Etsivä löytää. http://www.anentity.com/demilich/download.php. Löytyy tuon Demilichin koko albumi mp3-muodossa. Korina on ihan vakuuttavaa näin yhden biisin perusteella. Kitarointi kuulosti kiinnostavalta, hieman Deathin kimurantimpaa osastoa ja Carcassin Necroticismin malliin, koukeroisemmin vain. Aika progea ollakseen brutaalia?
 
Kiitoksia Ali_Pali linkistä! Imutin tuolta noin tusina kipaletta ja kyl maar potkii hienosti. :rock: Yllättävän selkeet saundit. On juu hieman progempaa kuolometallia.

Jännä juttu muuten, miten 1990-luvun alun suomalaiset death metal bändit kuulostivat melkein kaikki tuommoiselta, esim. Demilichin lisäksi Xysma ja Disgrace, molemmat olivat alussa aika paljolti Symphonies of Sicknessin aikaisen Carcassin kuuloista kamaa, toki muuttuivat kovasti erilaiseksi musaksi myöhemmin. Myös mun kaveripiireissä oli siihen aikaan justiin sen tyylinen brutaali, mutta ehkä myös tekninen kuolometalli erityisen kovasti suosiossa ja niinpä sitä omienkin bändien kanssa pyrittiin saamaan aikaiseksi, ei tosin niin hyvällä menestyksellä, kuin Carcass tai Xysma ja Demilich. :D
 
Kiitoksia Ali_Pali linkistä! Imutin tuolta noin tusina kipaletta ja kyl maar potkii hienosti. :rock: Yllättävän selkeet saundit. On juu hieman progempaa kuolometallia.

On kyllä aika jatsiakin menoa välillä..Ei sillä että se haittais. Jos kaikki jatsi olis tämmöstä niin enhän mää heviä kuuntelis laisinkaan. No on toi Nespite varmaan sieltä kovimpien suomalasiten death metal- levytysten päästä. Tulee mieleen entinen floridan suuruus Atheist, mutta nämä pojat pieksee nekin kuolomaisemmalla ulosannilla. Omaperäistä musiikkia, muuta ei kuunnellakaan pariin päivään.:D
 
Pahoittelut törkeästä mainonnasta, mutta koska Demilich nousi puheeksi tässä topikissa, ajattelin vinkata viimeisen keikkamme suuntaan.

Demilich päättää siis toimintansa lopullisesti 22.7. Kuopion Henry's Pubin keikkaan. Tärykalvoja lämmittelee Deathbound. Tapahtuma on ilmainen, ja ikäraja 18 vuotta.

Jos keikkakunto epäilyttää, lukekaa touko-kesäkuun USA:n kiertueestamme esim. seuraavista linkeistä:
http://www.anus.com/metal/about/shows/03jun2006/
http://www.chroniclesofchaos.com/ar...funebrarum__sothis__abythos__mucupurient.aspx

Jos joku siis sattuu olemaan Kuopion lähistöllä ensi viikonloppuna, kannattaa pistäytyä katsomassa.

-agb
 
Gemini Fiven tuotanto tuli hankittua ruotsista..Harmi et missasin niiten keikat toukokuussa, töille ei voi mitn..=(
 
Just tilasin Levykauppa Äx:stä Lars Frederiksen and the Bastardsin orkan nimeä kantavan levyn ja The Crownin Deathrace Kingin. :rock:
 
Immortal - Diabolical Fullmoon Mysticism. Äänenlaatu oli parempi kuin luulin. Sisältää muutamia aivan loistavia kappaleita, mm. Perfect Vision of the Rising Northland.
 
.....ja The Crownin Deathrace Kingin. :rock:
Jumalauta, kun on kova levy! Miks mä en ole aikaisemmin tätä hankkinut? Pitää varmaan piakkoin poistaa ainakin "Possessed 13" levykaupan hyllyiltä pölyttymästä.
 
Tilasin eilen cdon.com:ista Dismemberin Hate Campaign- levyn ja Opethin dvd:n. Oli muuten vitun halpa toi dvd, 10,95€. Nyt on taas se ihanan odotuksen ja spekuloinnin aika ennen kuin levyt saapuvat...
 
ostin tänään Misfitsin Cuts from the Crypt-levyn,jossa on kaikkea kivaa :D en oo kuitenkaan kerenny kuunnella vielä...
 
Jaa-a... viime viikolla tuli ostettua:
Ajattara - Kuolema
Amorphis - Tales From The Thousand Lakes
Diablo - Elegance In Black & Mimic47
In Flames - Soundtrack To Your Escape
Moonsorrow - Kivenkantaja

Nytpä nuo levyostokset saavat riittää joksikin aikaa...
 
Magenta Skycode "IIIII" :5:
Head Control System "Murder Nature" :4:
Sham Rain "Someplace Else" :5:
I Walk The Line "Diamond Eyes" :4:
I Walk The Line "Desolation Street" :3:
Callisto "Noir" :5:
N.W.A "Straight Outta Compton" :4:
Sly & The Family Stone "There's A Riot Goin' On" :3:
Death "Spiritual Healing" :5:
Black Box Recorder "England Made Me" :4:
Serena-Maneesh :3:
Snoop Dogg "R&G" :4:
Hefner "Dead Media" :3:
Killing Joke (Grohlin rumpaloima levy) :3:
Private Line "21st Pirates" :3:
My Dying Bride "Turn Loose The Swans" :5:
No-Man "Together We're Stranger" :5:
Peeping Tom "S/T" :5:
Marvin Gaye "What's Going On" :4:
Busta Rhymes "Extinction Level Event" :4:
Blackfield :5:
Filter "Title Of Record" :2:
Eleven "Thunk" :3:
Ben Harper "Diamonds On The Inside" :4:
The Streets "A Grand Don't Come For Free" :4:
Muse "Black Holes & Revelations" :5:
Slowdive "Just For A Day" :5:
Gadget "The Funeral March" :4:
Theater Of Tragedy "Storm" :4:

Siinä oli viimeisen kahden viikon hankinnat, koska purin ne juuri laukusta reissun päättyessä kuoleman tyyssijaan... kotiin. Ei ihan kauhean metallia. Ilmeisesti vaikea kausi menossa. Päässä.
 
Dismember - Hate Campaign
No jaksoinpas lopulta tulla tänne arvostelemaan...Viha kampanja ei pärjää kahdelle dissun ekalle tuotokselle mitenkään (no mikä pärjäisi edes?), mutta Death Metal-levylle tämä pistää kampoihin ja kovasti. Vaikea päättää kumpi olisi parempi...Turhia veisuja tältä levyltä ei löydy, vain yksi muita hieman heikompi. Aloitusraita Suicidal Revelations, Patrol 17, Mutual Animosity ja nimikappale loistavat parhaimmistona. Ei parasta, mutta ei totisesti paskintakaan ;)
 
Demon hunter - The Triptych :rock:
 
Back
Ylös Bottom