Viimeinen yritys!

EAA-valmisjuoma 24-pack

Pineapple Passion Fruit

1€/kpl
Liittynyt
8.8.2012
Viestejä
20
Viimeinen yritys!

Olen tässä nyt aika usein kirjotellu tänne kysyäkseni neuvoja salilla käyntiin ja lisäravinteisiin. Ja täällä todella monelta saanut hyviä vinkkejä ja lisäpotkua treeneihin, kiitos siitä.

Ajattelin vielä kerran kirjottaa ja alottaa ihan puhtaalta pöydältä, ja hieman kertoa faktoja mun treenaamisesta ja tavotteista.

Alotin noin 6 vuotta sitten salilla käymisen. Treenasin todella kovaa, ja myös tulokset nousi vauhdilla. Ehdin päästä ihan hyvään kuntoon 2 vuodessa, kunnes tuli puolenvuoden täys tauko treenaamiseen. Kaikki tulokset laski todella rajusti, ja kun pääsin takasin salille, niin tuntui siltä kun olisi alottanut koko paskan alusta. Motivaatio katosi ja lopetin salilla käymisen muutaman kuukauden jälkeen. Olin monta vuotta lähes kokonaan treenaamatta, ja ylipainoa pääsi kertymään aika tavalla ja kroppa alko näyttämään ihan lumiukolta. Päätin jälleen mennä salille!

Painoin 120KG. Alotin suoraan siitä, että pudotan painoa ensin pois. Vähän reilun kuukauden treenin jälkeen painoin 95kg.
Söin todella pieniä määriä hiilareita, ja jokaikinen päivä harrastin liikuntaa. Salilla juoksumattoa, kuntopyörää noin 2h/päivässä.
Joka päivä tosin ei ollut aina tollasta 2 tunnin rääkkiä, välillä ihan kävellyä tai rauhallista pyöräilyä.

Kun pääsin läskeistä eroon, huomasin että tein niin amatöörimäisen virheen. Pudotin painoa liian vähäisellä protskumäärällä, ja siitä syystä myös viimeiset lihaksetkin lähti, ja sehän vituttaa kaikista eniten!

Nyt olen päättänyt yrittää viimeisen kerran...


Yläkropan tulokset silloin kun olin "parhaimmassa" kunnossa:

Penkki: 10 x 80KG / 3 sarjaa

Hauis: 10 x 25KG / 3 sarjaa

Selkä: Ylä-Taljasta 10 x 120KG / 3 sarjaa kulmasoutu: 10 x 120KG / 3 sarjaa

Vipunostot: 10 x 18KG / 3 sarjaa

------------------------------------------------------------------------------

Yläkropan tulokset tällä hetkellä:

Penkki: 10 x 50KG / 3 sarjaa

Hauis: 10 x 15KG / 3 sarjaa

Selkä: Ylä-Taljasta 10 x 70KG / 3 sarjaa kulmasoutu: 10 x 70KG / 3 sarjaa

Vipunostot: 10 x 10KG / 3 sarjaa


Tavotteena olisi saada noi tulokset takaisin mitä olen menettänyt!

Kaikki treenivinkit/ruokavaliot/lisäravinnevinkit otan ilomielin vastaan! :)

PS.

Ja niille jotka kysyvät että " teetkö sä ollenkaan jalkoja, niin kyllä teen " jalat on ihan hyvässä kunnossa!

Kiitos niille jotka jaksavat vielä jeesata!
 
SUPER WHEY ISOLATE (3,9 kg) -24%
En tiedä millasella ohjelmalla teit ennen, mutta suosittelisin ehkä nyt alkuun 2-jakoista ohjelmaa, jotta pystyt käymään molemmat jaot 2krt viikossa läpi.
Kokeile esimerkiksi tällä jaolla: Treeni A: takareidet, selkä, olkapäät, hauis, pohkeet Treeni B: etureidet, rinta, ojentajat, vatsat

1. Syklitä sun treeniviikot esim. seuraavasti: vko1. keskiraskas vko2. raskas vko3. kevyt (palauttelu) vko4. raskas vko5. raskas vko6. kevyt (palauttelu) ja tän jälkeen homma alusta.

2. Suosi moninivelliikkeitä, missä työskentelee moni lihas yhtäaikaa. (Esim. kyykky, penkki, maastaveto, pystypunnerrus)

3. Kirjaviisautta hyödyntäen sellainen yleissääntö , että pidä toistot 6-12 välillä ja vastukset noin 60-80% maksimeista. Palautukset 1-4 minuutin luokkaa

4. Kevyillä viikoilla älä tuijottele painoja yhtään. Koita tehdä liikkeet hyvällä tekniikalla ja tuntumalla ja 12-15 toiston sarjoja.

5. Kokeile progressiivisesti nostaa raskaalla viikolla painoja joka kerta aina hieman. Esimerkiksi penassa jos saat 6 toistoa nipinnapin, niin lisää seuraavassa treenissä siihen 2,5kg lisää painoa. Jos tämä ei onnistu, niin kokeile jos saat väännettyä tällä kertaa sitten yhden toiston vaikka enemmän. Tällä tavalla mielenkiinto säilyy, kun huomaat, että kehitystä tapahtuu.

6. Joku saa nyt keksiä lisää kerrottavaa, koska alkaa itteä nimittäin väsyttämään suhteellisen paljon.

Sitten tärkein. Älä tee sitä virhettä, että kokeilet joka viikko sun maksimeita ja vittuunnut siitä, jos tulokset ei nouse.
Itsellä on tulokset junnannu nyt noin 1,5kk joissain liikkeissä paikallaan, enkä ole sen takia lannistunut ja lopettanut. Onhan se aina heikkoina hetkinä alkanut vituttamaan ja tullut ajatus, että mitä helvettiä teen väärin, mutta silti oon jatkanut ja kokeillu jotain uusia treenimetodeja. Jos se ei ole toiminut, niin sitten vaan lepoa enemmän ja ottamaan vauhtia uudestaan.
Äläkä tee myöskään sitä virhettä, että treenaat liian lujaa, etkä muista levätä. Koska totuushan on se, että se lihas nyt vaan kasvaa levossa eli mitä vähemmän lepoa, niin sen hitaampaa kasvua. Ja jos et lepää, niin hermostokaan ei toimi kunnolla.

Joku muu toivottavasti jatkaa ravinnosta, koska itse menen nukkumaan.

Toivottavasti sait tästä jotain hyötyä irti! :puntti:
 
Zone-sarja -42%
Mulla on vähän samanlainen projekti menossa. Treenitaukoa tuli 7-8 vuotta ja nyt yritän räpistellä taas uudestaan kuntoon. En tosin läskistynyt mutta voimat ja lihakset lähti.

Ajattelin että paras tapa on hankkia nyt ensin perusvoimaa ja sen jälkeen miettiä eri systeemejä. Aloitin viikko sitten tekeen penkin, kyykyn ja vedon 5x5 systeemillä niin että lähdin joka liikkessä alhaisista 60 kg painoista jotta en ole heti ihan paskana ja saan tekniikat kuntoon.

Ohjelma on kaksijakoinen neljä kertaa viikossa ja jaettu yläkroppa / kyykky, veto, vatsat. Joka treeniin lisään noihin pääliikkeisiin 2.5 kg eli 5 kg viikossa ja katson miten pitkälle pääsen. Jos joku liike alkaa tökkiin ennen aikojaan niin resetoin painot ja lähden taas hitusen alempaa. Kaikki muut, kuten selkä, olkapäät, hauis jne jne vedän nyt vielä ihan fiiliksellä ja rankennan treenejä koko ajan. Voimatasot kyllä kasvaa aika tahtia, kun painojen kasvaessa tuntuu liikkeet vain kevenevän. No, kyllä siihenkin vähitellen stoppi tulee ja sit mietitään jatkoa.
 

Suositut

Back
Ylös Bottom