Tähän ja muihin saman tyyppisiin postauksiin tässä threadissa liittyen:
Onkohan teillä nyt pikkuisen liian villit visiot siitä, mitä tuollainen "kansanpankki" tekisi. Itse en ole asiasta kuullut muuta kuin tuon Hesarin lyhyen uutisen, mutta ainakin minulle siitä jäi sellainen käsitys, että kyseessä olisi lähinnä ns. sosiaalinen luotonanto. Eli eräänlainen sosiaalituen muoto, joka joko korvaisi joitakin nykyisiä tukimuotoja tai sitten tulisi niiden rinnalle. Totta kai näiden matalakorkoisten lainojen saamiselle olisi jotkin tarveharkintaiset perusteet, eli niitä luultavasti myönnettäisiin lähinnä pienituloisille tai kokonaan sosiaalituen varassa eläville. Ottamatta sen enempää kantaa tällaisen sosiaalituen muodon tarpeellisuuteen, niin ette kai tekään kuvittele, että Arhinmäen tai kenenkään muunkaan suunnitelmana on ottaa rahaa tyhjästä.
Jos nyt kuitenkin ole ymmärtänyt väärin, ja Arhinmäki oikeasti suunnittelee ihan tavalliseen markkinaehtoiseen toimintaan suuntautuvaa pankkia, ainoastaan sillä erotuksella, että se lainaisi rahaa kannattamattoman pienillä koroilla, niin sitten kaikki pilkka on toki ansaittua.
En ajatellut, että joku voisi ottaa tämän ehdotuksen kansanpankista tosissaan. Mutta ok, kuvitellaanpa, että ehdotus on tehty tosissaan.
Ensinnäkin, kansanpankin perustaminen olisi todella helppoa. Perustetaan osakeyhtiö, jonka yhtiösääntöön kirjataan tämä Arhinmäen ajatus vaikka siten, että pitkällä aikavälillä ei tehdä voittoa, ja yksityishenkilöille (tai vaikkapa pienituloisille) voidaan myöntää lainaa alle markkinahinnan (vaikkapa 3 kk:n euriborilla).
Ensimmäinen ongelma olisi oman pääoman ehtoinen rahoitus. Pankki ei tuottaisi voittoa, joten OPO:n sijoittajat eivät saisi korvausta sijoitukselleen ja kantamalleen riskille. Näin ollen kukaan rationaalisesti käyttäytyvä sijoittaja ei rahaa pankkiin sijoittaisi. Tällöin pankki tulisi siis rahoittaa julkisista varoista. Valtion roolin kasvattaminen onkin yleensä ollut SKDL:n ja myöhemmin Vasemmistoliiton tavoitteena. Toinen tapa olisi jokin säätiömuotoinen malli, mutta sellainen tuskin saisi kasaan riittävää rahoitusta.
Toinen ongelma liittyy julkisen sektorin rahoitusosuuteen. Pankki olisi siis valtion omistuksessa. Valtion tuottamaksi jokin palvelu tai hyödyke tulee ottaa vain, jos sillä pystytään lisäämään hyvinvointia. Yleensä tällaiseen Pareto-parannukseen päästään ainoastaan, mikäli markkinoilla on jokin pysyvä häiriö, joka estää tehokkaan lopputuleman, esimerkiksi voimakas ulkoisvaikutus, joka pystytään kvantifioimaan. En ainakaan itse löydä mistään tällaista perustetta. Lisäksi on varsin kyseenalaista, voitaisiinko valtion toimilla ylipäätään saada korjattua häiriötä järkevin kustannuksin. Vaarana on, että uusia ongelmia syntyy lisää.**
Oletetaan, että kansanpankki joka tapauksessa laitetaan pystyyn. Seuraa kolmas ongelma. Rahoituslaitosten kansantaloudellisena tehtävänä on kanavoida pääomia ylijäämäsektorilta alijäämäsektorille. Valtion omistuksessa oleva pankki, varsinkin kun sen sallittaisiin tehdä aika-ajoin tietoisesti tappiota, eikä voittoja kerääntyisi puskuriksi, tarvitsisi myös ennen pitkää valtion takauksen sitoumuksilleen. Kansanpankilla ei siis olisi mitään velvoitetta tai edes kannustinta olla tehokas. Lisäksi tällaiset takuut heikentäisivät kilpailevien (markkinaehtoisten) luottolaitosten toimintaedellytyksiä. Näin koko rahoitussektorin tehokkuus kärsisi. Lisäksi pankin riskiprofiili kasvaisi, kun korkean riskin asiakkailta ei perittäisi heidän riskiluokituksensa mukaista preemiota.
Neljäs ongelma kohdistuu resurssien kohdentamiseen. Rahoituslaitosten toinen tehtävä on kanavoida niukkoja (pääoma-)resursseja tuottaviin sijoituskohteisiin. Tämä varmistuu markkinaehtoisessa järjestelmässä siten, että tuottavimpien (=eniten hyvinvointia lisäävien) projektien järjestäjät ovat valmiita maksamaan rahoituksesta eniten. Tässä kohden kansanpankki muuttaisi allokointimekanismia: politiikkapäätöksentekijä määräisi, mille projekteille rahoitusta järjestetään. Tähän politiikkaan liittyy myös syrjäytymisvaikutus; osa kannattavemmista projekteista jää toteuttamatta.
Ja sitten edellisen jatkoksi kommentti harkinnanvaraisesta lainasta "sosiaalituen jatkeena". Valtio voi tasata tuloja kansalaisten välillä, näitä kutsutaan tulonsiirroiksi. Jos politiikkana on lisätä jonkin ryhmän tuloja, niin miksei yksinkertaisesti lisätä ryhmän tulonsiirtoja. Kaikki tällaiset second best -ratkaisut ovat jo lähtökohdiltaan arveluttavia.
**Esimerkki elävästä elämästä: valtion virheellinen politiikka osallisena sub-prime kriisiin, Fannie Mae ja Freddie Mac.
