Vaikea ja rankka elämä

[Sumu]

Hetki sittehä oli tosta idolsien Mia Permannosta että "Taju menneisyys. Huumekoukus ym." Sitten kun luki juttua pidemmälle niin tuli ilmi että on tyyliin kerran maistanu kaverin bileissä pilveä. Tämähän tekee aikamonesta sitten huumeongelmasta kärsineitä.

Jos osaa suomea, pystyy havaitsemaan otsikossa mainittavan huumeKOKEILUT, ei huumekoukkua. Että ei tarttenu lukea juttua sen pidemmälle.


Mutta joo, jotenkin tuntuu että nykyään homma on lähtenyt täysin lapasesta. Tietyt ihmiset mesovat mediassa vaikeuksiaan ja samaan aikaan lähiöt ovat pullollaan enemmän tai vähemmän syrjäytyneitä ihmisiä, joilla syrjäytymisen syytä tai seurausta ovat mielenterveysongelmat ja päihteet. Eli mitä tästä opimme? No sen, että niitä vaikeita hetkiä elämässä on himppasen useammalla kuin näillä jotka ovat julkisuudessa eikä sitä elämän vaikeutta tarvitse todistella mediassa. Kyllä sen on jokainen aikuinen nähnyt, että elämässä ei aina kaikki mene käsikirjoituksen mukaan.

No entäs tämä syrjäytyminen sitten ilmiönä? Elämässä tulee vaikeita hetkiä, niin sitten pysyvästi syrjäydytään ja tartutaan pulloon tai johonkin muuhun? Eikö jumalauta kukaan kertonut näille nuorukaisille, että vaikeat hetket kuuluvat elämään ja ovat ihan oikeasti osa sitä? Mitä vittua? Häh?

No, tapansa kullakin. Tällä hetkellä alkaa vaan mennä reilusti avautumisen puolelle kun käsillä oleva aihe jotenkin ärsyttää. Suunnattomasti.

 

[hunter killer]

Amerikkaahan tässäkin matkitaan, kait se on kohta "Finnish dream" nousta vaikeuksista voittoon?

Ainoa vaan, etei monestikaan näissä tapauksissa ole vaikeuksista tietoakaan.

 

[Kaisukka]

Nuo julkkisten masennus/burnoutit pistää joskus kyllä kiehumaan. Hyvähän se on, että masennuksesta ym. puhutaan, mutta näistä jutuista välittyy usein se viesti, että "vaikea masennus" = kaksi viikkoa v*tuttaa ihan älyttömästi. Suurin osa lienee näitä itsediagnooseja, joilla ei ole oikeasti mitään tekemistä vakavan masennuksen kanssa, joka on tappava tauti.

Ylipäätään tyhjän valittaminen ja asioiden suurentelu vetää kyllä huomion niistä ihmisistä, joilla on oikeasti ongelmia. Mutta eihän se lehtiä myy, jos Reiska asuu roskakorissa, vaan se, että Idols-stara on poltellut pilveä kerran ja loogisesti näin ollen kokenut huumekoukun. Hyvä tietysti tälle staralle, jos ongelmat on tätä luokkaa.

Mutta oikeasti olen sitä mieltä, että ei jokaisen sukupolven tarvitse kokea talvisotaa saadakseen luvan valittaa ongelmistaan. Aina on joku, jolla on mennyt/menee vielä huonommin, mutta se ei poista sitä, että että joku suhteessa "pienempi" asia voi kaataa jonkun toisen elämän. Sellaistakin on näkynyt, että kun ihminen on hakenut ammattiapua ongelmiin ja sitten kertonut huonosta olostaan muille, vastaus on kuulunut, että "eihän sulla oo mitään syytä valittaa, monella ihmisillä menee paljon huonommin". Aina ei tarvii olla edes näkyvää syytä, jos vaikka masentuu. Ihmisen mieli vaan toimii välillä omituisesti.

 

[Caitlyn]

Minulla on tällainen hassu teoria: väitän, että ihmiselämän aikana koetun kärsimyksen määrä on kutakuinkin vakio.

Jos kärsimystä aiheuttavia tapahtumia on keskimääräistä vähemmän, ne tuntuvat suuremmilta. Ja päinvastoin. Psyyke tarvitsee tunteiden vuoristorataa pysyäkseen reilassa.

Ja masennus on sitten oikeasti psykofyysinen häiriötila, eli normaalin ylämäki-alamäkimeiningin sijaan paarustetaan pysyvästi laaksossa. Mutta tämä ei siis mitenkään ole ristiriidassa teorian kanssa :D , sillä masennus on sairaus.

 

[D.Yates]

Mulla on ainakin ollut helvetin helppo ja pehmoisa elämä. :D

Taitaa olla ainakin osaksi suhtautumisasia, onhan se muotia olla synkkä, pukeutua mustiin ja villellä ranteita ja itkeä, mutta ei sovi mulle.

 

[Lapo]

Joo ei meikänkään elämä ole kovin rankkaa vielä ollut. Intissä ja nyt ennen opiskeluja erilaisia töitä tehneenä vasta rupesin tajuaan miten vitun hyvin mulla on pullat uunissa. Mutta IMO todella monilla on "rankka" elämä sen takia, että ei viitsitä tehdä minkään eteen mitään. Just näin sairaalan kuljetuspuolella jotain vanhempia kavereita ketkä on ollu siellä vittu 23v. Kelatkaa, kakskytkolme vuotta ajellu jollain vitun trukilla ~1400€/kk palkalla. Ei pysty tajuun. Vaikka en kaverin elämäntarinaa sen tarkemmin tiedäkään, luulen että ei ole pahemmin koulut nuorempana kiinnostanu. Jutut vieläkin laatua pillu ja pullo (tai no, kenellä ne tuosta paranee ) . Mutta eihän asia mulle kuulu, ihan rentoja hemmoja loppupeleissä. Itselleni en kuitenkaan tuollaista kaipaisi.

 

[remu]

Meikä on Caitlynin kanssa aika pitkälti samoilla linjoilla.

 

[Vitamiini]

Kaipa se hehkuttaminen rankasta elämästä on antavinaan jälkeenpäin oikeutuksen nauttia hyvistä eduista ja hyvästä elämästä. Toiset vaan kokee enemmän rankempia asioita kuin toiset haluaa tai ei.

 

[modified]

Kaipa se hehkuttaminen rankasta elämästä on antavinaan jälkeenpäin oikeutuksen nauttia hyvistä eduista ja hyvästä elämästä. Toiset vaan kokee enemmän rankempia asioita kuin toiset haluaa tai ei.

Luulis, että lähinnä antamaan credibiliteettiä elämänkoulua koskevissa asioissa.

 

[Vitamiini]

Täällähän joutuu sivistyssanakirjan kanssa kääntämään juttuja. ;)

 

[zahula]

Jep. Itsellä ei ole suurempia ongelmia ollut ainakaan kun verrataan kaveriin, jolla on ollut tapahtumarikas elämä. On käyttänyt suurinta osaa Suomen huumetarjonnasta. Ollut itse kuriirina nimeltämainitsemattomalle järjestölle. On painettu ase ohimolle ja uhattu tappaa. On ollut käräjillä törkeästä pahoinpitelystä. Isoveli vankilassa taposta.

Nyt kaveri on naimisissa ja lapsiakin on, opiskelee oikiksessa ja on töissä lakifirmassa.

 

[Inska]

Minulla on tällainen hassu teoria: väitän, että ihmiselämän aikana koetun kärsimyksen määrä on kutakuinkin vakio.

Jos kärsimystä aiheuttavia tapahtumia on keskimääräistä vähemmän, ne tuntuvat suuremmilta. Ja päinvastoin. Psyyke tarvitsee tunteiden vuoristorataa pysyäkseen reilassa.

En nyt ihan allekirjoittaisi tuota ensimmäistä kohtaa. Ei se kärsimys siitä vähene jos vastoinkäymisiä tulee useammin, vaan ehkä kyky selvitä niistä ja kyky sopetua kasvaa. Mutta ei se sitä kärsimystä siitä mihinkään vähennä.

Mutta onhan tuo totta, että nykyään on muotia kun on 'niin vaikeaa', vaikka ollaan rikkaampia kuin koskaan ja elintaso senkun nousee. Ehkä tuo on niin että mitä paremmin voidaan, niin sitä onnettomampia luullaan olevamme.

 

[Super5]

"ÄÄÄ, mulla on rankkaa ymmärtäkää"

Kaikille sattuu paskoja juttuja, sitä vain tapahtuu Suurin osa ihmisistä valittaa aivan turhista ja pikkuisista asioista. On se niin rankkaa... Ne joilla on todellisia ongelmia, harvemmin valittavat.

 

[histamiininen]

itse masennuksen kanssa vuosia taistelleena pidän hyvänä asiana jos sairautta asiallisesti käsitellään julkisuudessakin. mutta aloittajan kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että julkisuuden kalasteleminen sairauksilla (oli ne sitten masennusta tai syöpää) tai vaikeuksilla on harvinaisen ärsyttävää.
..tai oikeastaan kaikenlainen julkisuuden kalastelu on :jahas:

Nuo julkkisten masennus/burnoutit pistää joskus kyllä kiehumaan. Hyvähän se on, että masennuksesta ym. puhutaan, mutta näistä jutuista välittyy usein se viesti, että "vaikea masennus" = kaksi viikkoa v*tuttaa ihan älyttömästi.

amen

 

[Misukka]

Ei se paskan määrä vakio kyllä ole, mutta edelleen olis mukava tietää missä se paskan määrä lasketaan eli kuinka paljon sitä yhden ihmisen kohdalle tulee koko elämän tai jonkun tietyn ajanjakson aikana.

Mun elämä ei oo koskaan ollu liian yksinkertasta mut ei se kyllä liian vaikeetakaan oo ollu, tai no ajoittain hieman takkuista muttei ylitsepääsemättömän hankalaa. Mä olen kasvanut niitten myötä ja oppinut niinku pitääkin. Tosin en pistäis vastaan jos joskus pääsis pienemmillä ponnisteluilla, mut asioilla on puolensa... eli jos mä olisin syntyny jonkinsorttisen kultalusikan kanssa, saanu kaiken valmiina, eteen kannettuna, ilman että mitään olis koskaan tarvinu suuremmin tehä niitten eteen vaikeuksilla tai ilman, niin en varmasti kyl osais arvostaa sitä/ketään/mitään, koska sehän on oletuksena, että kaikki vaan menee nappiin. Kyllä niitä pohjamutia pitää kyntää välillä, että näkee vähä kauemmas ja pitäs muistaa sekin, että sieltä ei oo ku yks suunta ja se o ylöspäin. Asioista tulee just niin hankalia kun niistä itselleen tekee.

"Pinnalta kaikki näyttää pieneltä ja sievältä, pohjalta kaikki on paljon suurempaa, kauniimpaa, parempaa"

 

[Vitamiini]

Mutta onhan tuo totta, että nykyään on muotia kun on 'niin vaikeaa', vaikka ollaan rikkaampia kuin koskaan ja elintaso senkun nousee. Ehkä tuo on niin että mitä paremmin voidaan, niin sitä onnettomampia luullaan olevamme.

Tuohon olen samaa mieltä myös, että jos rikkaana ja suht hyvinvoipaisena todetaan, että on niiin saatanan vaikeata vaikka ei ole, niin jossakin on pieni vika. Onhan meillä täällä sananvapaus ilmeisesti, jotenka valittaa saa jos haluaa.

Joitakin pienet asiat alkaa vaivaamaan, vaikka suhteessa oikeasti huonolla mallilla oleviin asioihin ovat erittäin pieniä. Mikä on kenellekin iso asia on taas eri tarina. Miten määritellä vaikea elämä sitäpaitsi edes? Suhteellista.

Ihmiset joilla taas on ollut oikeasti mennyt huonosti on kyllä oikeus sanoa siitä esim. tilanteessa jos kokee sen tarpeelliseksi, eikä niin että pitäisi vaieta taas asioista. Ja ehkä eniten ärsyttää asioiden vähätteleminen. Jos asiat on miten on niin ne todellakin on niin, eikä vähätellä jos totuus on mikä on.

Ja tuohon julkisuusjuttuun sen verran vielä, että kyllä ne oikeasti pahat asiat tapahtuvat hiljaisten seinien sisällä hiljaisuudessa. Pahaa tapahtuu täällä koko ajan, mutta niistä kaikista ei vain lue uutisissa. Sitten kun ei esim. mainittu media tiedoita pahoja asioita, niin ummikot joilla ei ole tietoa tai kokemusta tai ole edes ollut asioiden kanssa tekemisissä eivät omaa tuntumaa koko asiaan. Siitä taas seuraa -> "mitä häh ei semmoista voi tapahtua ja ei semmoista ole edes" -ilmiö

 

[Kanttan]

Liian helppo elämä, joten on pakko käydä pohjilla tunteakseen edes elävänsä tai saavuttavansa jotain? ;)

Viittaatko Fight clubiin ?

ps. tällä hetkellä mikään ei ota päähän. Antaa julkkisten ja teinigoottien leveillä.

 

[muska]

Ihan varmasti vanhempien ihmisten, etenkin niiden jotka ovat kokeneet elämässään ns. todellista hätää, voi olla vaikea ymmärtää tätä nykyajan trendiä valittaa vaikeuksista. Useinhan nämä vaikuttavat varsin mitättömiltä suhteutettuna esim. juuri vakaviin ongelmiin kuten sotaan, nälkään, pahoinpitelyihin, etc.

Mutta eiköhän tässäkin voisi ajatella hieman Maslowin tarvehierarkian tavalla? Kun ei ole pelkoa sodasta, nälkiintymisestä tai pahoinpitelevästä vanhemmasta, niin ongelmat löytyvät sitten jostain muusta. Jokaisella taitaa olla tarve kokea edes jonkinasteisia vastoinkäymisiä, ehkäpä niitä hyviä asioitakin oppii sitä kautta arvostamaan paremmin.

Sinänsä on mielestäni ihan hyvä, että julkisuudessa puhutaan toisten ihmisten käymistä vastoinkäymisistä ja jaetaan kokemuksia, mutta julkisuuden kalastelua en tällä tavalla kyllä ymmärrä – saatikka arvosta. Etenkin näitä juttuja, jossa julkkis sairastuu masennukseen, sairastaa peräti kaksi viikkoa ja jopa toipuu siitä ihan omin keinoin. Oikea selviytymistarina.

Lopulta kuitenkin jokainen kokee omat ongelmansa niin subjektiivisesti ja varmasti aina löytyy jostain joku toinen, jonka ongelmalista on vielä pidempi. Eli annetaan kaikille oikeus kokea omat vaikeutensa ja toivoa, että hekin osaavat pistää ne kuitenkin kokonaisuudessaan oikeaan mittapuuhun, vaikka ne juuri sillä hetkellä todella suurilta saattaisikin vaikuttaa.

 

[vaksi]

--
Ja kyllä, nyt tuli avautuminen. Hajotkaa.

En voisi enempää olla kanssasi samaa mieltä!

On se elämä lyönyt jokaista turpaan, ei siitä silti tarvitse ruveta keräämään sympatiapisteitä. Mediahuora - mahtava termi, rupeankin käyttämään tätä useammin!

 

[Alan B'stard]

Jep. Itsellä ei ole suurempia ongelmia ollut ainakaan kun verrataan kaveriin, jolla on ollut tapahtumarikas elämä. On käyttänyt suurinta osaa Suomen huumetarjonnasta. Ollut itse kuriirina nimeltämainitsemattomalle järjestölle. On painettu ase ohimolle ja uhattu tappaa. On ollut käräjillä törkeästä pahoinpitelystä.

Tähän asti allekirjoitan ja kaverit sanoo, että olen elänyt. En ole samaa mieltä. Olen aina hankkiutunut tiukkoihin paikkoihin vaan tunteakseni eläväni. Jollakin säkällä olen aina selvinnyt.

18-kesäsenä istuin baarissa noidaksi itseään tituleeraavan naisen vieressä, joka sanoi minun olevan hannu_hanhi, joka luistelee paskan päällä. Uskon pikkuhiljaa näin olevan. Niin monesta liemestä olen selvinnyt ilman naarmua nahassa.

Nyt alkaa kolmekymppiä kolkuttelemaan ja toivoo vain vakautta elämääni. Lukuunottamatta muutamaa hillittyä irtiottoa vanhojen aikojen muistoksi :D