- Liittynyt
- 17.8.2006
- Viestejä
- 15 185
- Ikä
- 34
Seiska
Sairauslomastaan julkisuudessa vaiennut Kiljunen kertoo nyt Seiskalle, kuinka hänen uransa kovin paikka vaikutti häneen paitsi henkisesti, myös fyysisesti.
– Kyllä, tapahtumat aiheuttivat myös somaattisia oireita. Tilanne oli vakava ja jouduin käymään neurologin puheilla, Kiljunen kertoo ja toteaa, ettei halua paljastaa enempää kohun aiheuttamista fyysisistäkin oireista, mutta toteaa olleensa omasta mielestään ajojahdin uhri.
– Absoluuttisesti jyrkin tuomio, minkä olen saanut ja en tiedä vieläkään miksi. Olen sanonut samat asiat eduskunnassakin. Toki olisin muotoillut sanani toisin, jos olisin tiennyt, että ne päätyvät julkisuuteen. Tämä puhe ei ollut tarkoitettu julkiseen levitykseen, näin me puhumme keskenämme (suomenvenäläisissä piireissä), Kiljunen miettii nyt puheenvuoroaan suomenvenäläisten Aleksanteriliiton tilaisuudessa, joka päätyi videolle kohtalokkain seurauksin.
Kansanedustajan puoliso Svetlana Kiljunen on venäläinen. Kiljunen ei kadu puheitaan
Sairauslomastaan julkisuudessa vaiennut Kiljunen kertoo nyt Seiskalle, kuinka hänen uransa kovin paikka vaikutti häneen paitsi henkisesti, myös fyysisesti.
– Kyllä, tapahtumat aiheuttivat myös somaattisia oireita. Tilanne oli vakava ja jouduin käymään neurologin puheilla, Kiljunen kertoo ja toteaa, ettei halua paljastaa enempää kohun aiheuttamista fyysisistäkin oireista, mutta toteaa olleensa omasta mielestään ajojahdin uhri.
Kohtelu loukkasi
Kiljunen kokee joutuneensa kohun myötä ennennäkemättömään paikkaan. Hän joutui pyytämään sanomisiaan anteeksi, mutta ei ole silti pahoillaan.– Absoluuttisesti jyrkin tuomio, minkä olen saanut ja en tiedä vieläkään miksi. Olen sanonut samat asiat eduskunnassakin. Toki olisin muotoillut sanani toisin, jos olisin tiennyt, että ne päätyvät julkisuuteen. Tämä puhe ei ollut tarkoitettu julkiseen levitykseen, näin me puhumme keskenämme (suomenvenäläisissä piireissä), Kiljunen miettii nyt puheenvuoroaan suomenvenäläisten Aleksanteriliiton tilaisuudessa, joka päätyi videolle kohtalokkain seurauksin.
Kansanedustajan puoliso Svetlana Kiljunen on venäläinen. Kiljunen ei kadu puheitaan