HUOM! !!!!! Ukrainan sota 2022 !!!!!

Voi hyvinkin olla että ensi vuoden lopulla näemme miten Trump toimii ryssän kanssa. Itse en ole kovinkaan toiveikas asian suhteen vaan mietin enemmänkin sitä aikooko Trump hyökätä jenkkien järjestelmää vastaan, kun on puhunut kostamisesta yms.

Ihan kaikkia noita mainitsemiasi juttuja en kyllä laita Bidenin kontolle myöskään. Ihan jenkkien pressasta riippumatta on esimerkiksi Israelin ja terroristijärjestöjen välillä tapeltu.

Trump oli oikeassa mm. Natomaiden vapaamatkustamisen suhteen, mutta epäilen suuresti kykyään vaikuttaa puten imperialistisiin tavoitteisiin.

Joku nuorempi ja fiksumpi sinne tarvittaisiin Yhdysvaltoja johtamaan.

Aika epäileväinen olen 24h rauhan suhteen tai muunkaan kestävän rauhan suhteen, ei Trump voi antaa kaikkea mitä Putella nyt on ja tullaan sitten siihen ettei rauhasta päästä sopuun. Pidän todennäköisenä että itse asiassa Trump alkaa aseistaa Ukraina vielä enemmän, se ei ole vaihtoehto että Venäjä ottaa Trumpilta jotain. Uskon kuitenkin että tavalla tai toisella Venäjä ei tule enää etenemään Ukrainassa mikäli Trump valitaan ja tavalla tai toisella sotatoimet alkaa rauhoittumaan Venäjän puolelta. Sekin hyvä muistaa että Trump tosiaan asevoimien ja aseteollisuuden puolella, oli nyt ”oppositio”puheet Bidenia vastaan mitä tahansa.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Aa okei, eli putinlandia käyttää vasta surkeimpia joukkojaan. Sitten kun superjoukot tulee rintamalle on Ukraina polvillaan 2 viikossa ja NATO helisemässä. Nämä samat superjoukot tulevat sitten Suomen rajojen yli Uraata huutaen. Odotellaan sitä.

Tuossa täälläkin mainitussa Rupposen kirjassa avataan tuota vankijoukkojen käyttöä. Rupponen siis itse taisteli Bakhmutissa.

Idea on käyttää noita "ihmisdroneina", jotka etenee ja kun kohtaavat Ukrainan joukot taistelevat niitä vastaan. Heidän takanaan ammattisotilaat tunnistavat sitten Ukrainan tarkat asemat ja tilaavat tykistökeskityksen niskaan. Sitten varsinaiset ammattisotilaat itse etenevät toisessa aallossa.
 
-Several soldiers and marines spoke to journalists out of concern about the high casualties and what they said were overly optimistic accounts from officials about the progress of the offensive.
-Fresh troops arriving at the east bank have to step on soldiers’ bodies that lie tangled in the churned mud, said Mr Oleksiy, an experienced soldier who fought in Krynky in October and has since crossed multiple times to help evacuate the wounded.
-With Ukraine’s counter-offensive bogged down and the United States and even the European Union showing signs of cutting back aid, the cross-river offensive has been keenly watched for signs that Ukraine can regain momentum against Russian forces.
-Since the war’s outset, Ukrainian officials have sought to maintain a positive narrative in an effort to maintain morale at home and support abroad. Casualty numbers are not published, nor are details of setbacks suffered by Ukrainian troops.
-But marines and soldiers who have been there say these accounts overstate the case.

“There are no positions. There is no such thing as an observation post or position,” Mr Oleksiy said. “It is impossible to gain a foothold there. It’s impossible to move equipment there.”

“It’s not even a fight for survival,” he added. “It’s a suicide mission.”

Taitaa olla pelkkä PR teamppu tuo joen ylitys, kalliiksi tulee.
 
On kyllä jännä juttu, että vaikka uhkakuvia sodan pitkittymisestä vuosikausilla, Venäjän voitosta ja uhasta muille Euroopan maille, Eurooopan heikosta puolustusvalmiudesta ym. on maalailtu jo kuukauden ajan, niin osakemarkkinat raketoivat lähes ennennäkemättömällä vauhdilla, tai ainakin oma salkkuni raketoi eeppisellä vauhdilla. Näyttää siltä, että markkinoita sota ei enää liikuta ollenkaan, joka tuntuu aika oudolta tässä tilanteessa. Yleensähän sijoittajat reagoivat aika vahvasti em. tyyppisiin uutisiin.

Eipä sillä, että tuo nousuralli jaksaisi itseäni enää innostaa juuri paskan vertaa. Mitäpä väliä sillä enää on. Hyvät ajat meni jo.
 
Vissiin korkoihin tulossa laskua niin nyt lähtee taas kuuhun... eipä noista markkinoista ota pirukaan enää selvää ja kaikki covid rahanpainosta sotakuluihin on jo menneen talven lumia.
 
Ymmärrän kyllä, että rajasulku tuottaa harmia ja vaikeutta heille, joilla on perhettä ja sukua Venäjänmaalla, mutta pukkaa vituttamaan Lappeenrannassa pidetty mielenosoitus, koska mukana on maatuskoita, jotka eivät näe ollenkaan Venäjän osuutta asiaan.

Käytäntö kaksoiskansalaisuudesta on lopetettava.

Voihan tuo olla tottakin, mutta millä perusteella voidaan olettaa, että noista alkuperäisestä 250.000 sotilaasta kaikki ovat kuolleet, jos kerran lkp+vap eht joukoista on kuollut vain 15%? Ja tämä kysymys tietysti pitäisi osoittaa tuolle Matvejeville.

Tuollaisia juttujahan oli juuri julkisuudessa myös, mutta tuo laskelma perustuu siihen, että jos rintamalla on nyt jäljellä 617k sotilasta ja sinne on lähtenyt liikekannallepanossa 244k ja vapaaehtoisina 486k sotilasta, niin silloin tappiot olisi tuo 363k ihan perus laskuharjoituksella.
 
Odotettu.

Kannattaa katsoa, tosi hyvää analyysiä Stepoven alueelta. Ukrainalla on tuolla killzone ja ryssät menee sinne kuolemaan kerta toisensa jälkeen. 100m alueella on 50 kuollutta ryssää.

Tämä on myös hyvä video. Venäjä siirtää fokuksen pois Avdiivkasta kovien tappioiden ja heikon etenemisen takia.

Sopimuksen loputtua sieltä on vankejakin päässyt kotikyllinsä rötöstelemään.
Murhamiehistä ja raiskareista lähtien.
Voidaan siis olettaa että sopimussotilaita on myös päässyt pois sopimuksen loputtua.
Moni on varmasti myös sairastunut ja poistunut sitä kautta.

Sitäpaitsi mihinkään ryssien ilmoittamiin lukuihin turha luottaa, tuskin tietävät täsmällistä lukua itsekkään.
 
Ymmärrän kyllä, että rajasulku tuottaa harmia ja vaikeutta heille, joilla on perhettä ja sukua Venäjänmaalla, mutta pukkaa vituttamaan Lappeenrannassa pidetty mielenosoitus, koska mukana on maatuskoita, jotka eivät näe ollenkaan Venäjän osuutta asiaan.

Käytäntö kaksoiskansalaisuudesta on lopetettava.

Raja vois olla ihan hyvin yksisuuntaisesti auki, kaikille näille halukkaille Suomesta itään, eikä ikinä enää takaisin.
 
Sopimuksen loputtua sieltä on vankejakin päässyt kotikyllinsä rötöstelemään.
Murhamiehistä ja raiskareista lähtien.
Voidaan siis olettaa että sopimussotilaita on myös päässyt pois sopimuksen loputtua.
Moni on varmasti myös sairastunut ja poistunut sitä kautta.

Sitäpaitsi mihinkään ryssien ilmoittamiin lukuihin turha luottaa, tuskin tietävät täsmällistä lukua itsekkään.

Muistaakseni ensimmäisistä värvätyistä vangeista selvisi kotiin tyyliin 2% tms.

Tämän mukaan noita olisi päässyt 16-17k elossa kotiin. Tuolloin kuolleiden määrä olisi n. 350k. Käytännössä jokainen lähde on arvioinut ryssien tappiot tuohon 300-350k haarukkaan.

According to leading prisoner’s rights activist Olga Romanova, the private army recruited some 48,000-49,000 convicts.

In April, Romanova told The Moscow Times she believes some 30,000 prisoners recruited by Wagner were killed in combat, suggesting that Prizoghin's figure of 32,000 returning former convicts is exaggerated.

https://www.themoscowtimes.com/2023...ing-wagnerr-fighting-wagner-chief-says-a81549
 
Odotettu.

Kannattaa katsoa, tosi hyvää analyysiä Stepoven alueelta. Ukrainalla on tuolla killzone ja ryssät menee sinne kuolemaan kerta toisensa jälkeen. 100m alueella on 50 kuollutta ryssää.

Tämä on myös hyvä video. Venäjä siirtää fokuksen pois Avdiivkasta kovien tappioiden ja heikon etenemisen takia.

Venäjä siirtää fokuksen pois adviikasta = Venäjä hyökkää muuallakin ja edelleen adviikassa
 
Muistaakseni ensimmäisistä värvätyistä vangeista selvisi kotiin tyyliin 2% tms.

Tämän mukaan noita olisi päässyt 16-17k elossa kotiin. Tuolloin kuolleiden määrä olisi n. 350k. Käytännössä jokainen lähde on arvioinut ryssien tappiot tuohon 300-350k haarukkaan.

https://www.themoscowtimes.com/2023...ing-wagnerr-fighting-wagner-chief-says-a81549
Jos puhutaan kaatuneet+ haavoittuneet niin mahdollista.
Propaganda kanavissa se vain esitetään muodossa kaatuneet...
Ukrainan tappiot todennäköisesti ovat lähes samaa luokkaa.
 
Ukraina on tämän vuoden kesän alusta asti ollut se joka ottanut eniten tappioita. Mä luulen että tuo on yksi iso ongelma, miksi ukrainan meno niin mollivoittoista tällä hetkellä, kun pitäisi puskea ryssää pois maasta. Vaikea paikata haavoittuneet ja kuolleet.
 
Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom